Reykjavikin pormestarin mukaan Jeesus on saattanut olla homo

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Lassi Valve
  • 4

Islannin pääkaupungin pormestari Jon Gnarr totesi esityksessään kansainvälisessä ihmisoikeuskonferenssissa Amberesissa Belgiassa, että Jeesuksella ei ollut mitään homoja vastaan (mistä peräti paavi Franciscus on samaa mieltä). Tämä perustuu väitteeseen, että ”Jeesus on peräti saattanut olla homo, koska meillä ei ole mitään vahvistusta sille, että hänellä olisi ollut naissuhteita”. Gnarr oli konferenssin huomattavimpia osallistujia.

Islannin yleisradion RÚV mukaan kuuluisa pormestari ja humoristi arveli, että syy, miksi roomalaiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen, saattoi olla hänen seksuaalinen suuntautumisensa. Gnarr on vahvistanut kirjoittaneensa Vatikaanille kirjeen, jossa hän esitteli tämän hypoteesin. Hän ei kuitenkaan ole saanut vastausta, vaikka oli kirjoittanut kirjeen latinaksi.

Johanna Johannasdottirin kanssa naimisissa oleva Gnarr tukee voimakkaasti erityisesti sateenkaariväen taistelua sen oikeuksien puolesta ja yleensä taistelua yhtäläisten oikeuksien puolesta. Esityksessään hän rohkaisi Euroopan muiden pääkaupunkien pormestareita seuraamaan Reykjavikin esimerkkiä ja tekemään ihmisoikeuksien puolustamisesta ensisijainen tehtävä.

Universo Gay (Espanja)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

4 kommenttia

Hyvinkin todennäköistä on se, ettei ketään jeesusta ole koskaan ollut oikeasti olemassakaan.
Äläs ny, ei sitä koskaan tiedä, millainen vapahtaja on tulossa, kun äiteekin on neitsyt. Jeesus oli ensimmäinen sateenkaari-lapsi, olihan hänellä kaksi isää. Ehkä pari tuhannen vuoden kuluttua rukoillaan "äidin, tyttären ja muumimukin kautta".