QX: Jotkut ruoka-aineet tekevät lapsesta homon

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • vaeltaja2006
  • 3

Ruotsalaisella uutissivustolla qx.se kerrotaan uusista sveitsiläisistä tutkimustuloksista. Jotkut arkiset ruoka-aineet tekevän ihmisestä homon. Pahin on B-vitamiini, tiamin.Qx.se on ennenkin julkaissut kohu-uutisia huhtikuun alussa.

Tiaminilla on QX:n mukaan merkittävä vaikutus normaaleihin aivotoimintoihin jo varhaisiässä. Tiaminia on paljon silavassa, sisäelimissä, pavuissa, herneissä, parsassa, vehnänalkioissa ja hiivassa. Tutkimustulos on kuitenkin herättänyt kitkerää kritiikkiä karoliinisen Instituutin ruotsalaistutkijoissa. Labra-assistentti Lo Jarlin mukaan hän itse on allerginen monille noista ruoka-aineista. Ttutkimustulos on ilmeisesti sattuman aiheuttama. Kaikessa tutkimuksessa on tietty virhemahdollisuus.

Dietisti ja aluehoitsu Katia Minel uskoo tutkimukseen. Hänellä on kaksi poikaa, molemmat homoja.Stefan ja Andreas ahmivat lapsina pekonia ja sisäelimistä tehtyjä eineksiä, erityisesti makkaroita. Katia sanoo, että jos hän olisi tiennyt ruuan ja homouden riippuvuudesta, hän olisi syöttänyt pojilleen samoja ruokia. "Rakastan poikiani sellaisina kuin he ovat", hän täydentää.

Sveitsissä tutkimus tuli julki jo maaliskuussa, ja kouluilla on ollut suuria ongelmia kouluruoan kanssa. Vanhemmat ovat painostaneet ala-asteiden keittäjiä, ja vaatimuksena on ollut, että kouluruoan on oltava "heteroruokaa". Koululaiset ovat nimenneet ruokia uudelleen. Maksalaatikko on nyt "lesbisches leber" (leber=maksa) ja parsasta on tullut "schwules spargel" (schwul=homo).

Qx:n toimittaja toivoo, että "lebblever" ja "bögbönor" tulisivat vakio-osaksi ruotsalaisten koulujen ruokalistaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Suomessa tutkimusta epäillään huijaukseksi, senkin vuoksi, että se julkaistaan heti huhtikuun alussa.


QX:n ruokauutinen

3 kommenttia

Väärin!

H3-vitamiini tekee lapsesta joko heteron tai homon, riippuen vitamiinin saannista raskauden aikana. L-vitamiinin, tai Lipoiinihapon yliannostus tekee taas lapsesta lesbon.
B-vitamiinit, varsinki biotiini tekevät lapsesta biseksuaalin, sivuoireina hieno kiiltävä ja hyvinkasvava tukka. A-vitamiin yliannostus raskauden aikana tekee lapsesta aseksuaalin ja aiheuttaa anemiaa myöhemmällä iällä. D-vitamiinin yliannostus nuoruusiässä aiheuttaa ristiinpukeutumista lipsynkkaamista peilin edessä, myöhemmällä iällä siitä voi tulla joillekin myös harrastus tai jopa ammatti suuntautumisesta riippumatta.

U-vitamiini, eli uskis on ihmiselle välttämätön aminohappo. Tämä Metioniiniksi kutsuttu aminohappo aiheuttaa yliannostuksena takapajusuutta koskien kaikkea normista poikkeavaa kohtaan.
  • 2 / 3
  • puppeliassi
  • 1.4.2014, 10.20
Aprillipilahan tuo on :)

Mutta jos pitäisi paikkansa niin maapallon väestön liikakansoituksen takia kannattaisi näitä ruokia syöttää mahdollisimman paljon jotta väestön määrä vähenisi luonnollisesti.