Puolueiden puheenjohtajat käsittelivät avioliittokysymystä Ylen vaalitentissä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 20

Torstai-iltana Ylen järjestämän puheenjohtajien vaalitentin loppupuolella sivuttiin lyhyesti myös tasa-arvoista avioliittolakia.

Päivi Räsänen (KD) katsoo, että jo hyväksytty laki voidaan kumota eduskunnassa. Myöskään Timo Soini (ps) ei kannata lakia, ja hän ilmaisi myötämielisyytensä Räsäsen ajatukselle.

Lakia vastaan eduskunnassa äänestänyt Juha Sipilä (kesk) puolestaan toisti jo aiemman kantansa; asiaa ei enää avata ja jo tehty päätös sitoo tulevaa hallitusta. Hän arvioi, että olisi mahdollisesti perustuslaillisesti ongelmallista, jos vähemmistöltä vietäisiin juuri sille annetut oikeudet pois. Räsänen tarttui tähän ja katsoi, ettei mitään oteta pois, jos lakiuudistus ei ole ehtinyt tulla voimaan ennen lain kumoamista.

Muut puheenjohtajat Alexander Stubb (kok), Ville Niinistö (vihr), Paavo Arhinmäki (vas), Carl Haglund (rkp) ja Antti Rinne (sdp) ovat jo aiemmin olleet avioliittolain uudistuksen takana. Etenkin Rinne, Haglund, Niinistö ja Arhinmäki korostivat tasa-arvoisen avioliittolain merkitystä perusoikeutena ja yhdenvertaisuuskysymyksenä.

Varsinainen tasa-arvoinen avioliittolaki hyväksyttiin eduskunnassa vuoden 2014 puolella ja tasavallan presidentti hyväksyi sen 20. helmikuuta allekirjoituksellaan osaksi Suomen lainsäädäntöä. Laki astuu voimaan 1. maaliskuuta 2017. Tasa-arvoinen avioliittolaki on ensimmäinen Suomen lainsäädännön osaksi tullut laki, joka on saanut alkunsa kansalaisaloitteesta. Kansalaisaloitteen allekirjoitti miltei 167 000 suomalaista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ennen tasa-arvoisen avioliittolain on eduskunnan vielä hyväksyttävä lakeja, jotka liittyvät avioliittolainsäädäntöön. Soini ilmaisi, ettei aio niitä olla edistämässä.

Avioliittoasiaa käsiteltäessä puheenjohtajien tunteet kuumenivat, ja etenkin Räsänen pyrki puhumaan muiden päälle.

Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat keräävät parhaillaan kannatusilmoituksia kansalaisaloitteeseen, jossa vaaditaan avioliittolain uudistuksen kumoamista ennen sen voimaantuloa. Kristillisdemokraattien Räsänen viittasi vaalitentissä tähän aloitteeseen.

Yle areena: Eduskuntavaalit 2015: Suuri puheenjohtajatentti viitottuna (kohdasta 02.15.17 alkaen)

20 kommenttia

  • 1 / 20
  • ihmettelijä
  • 17.4.2015, 8.59
Jos viimeisin kannatusmittaus toteutuu, mikään ei ole varmaa. Hyvästi translaki, äitiyslaki eikä avioliittolainkaan kohtalo ole selvä. Eduskuntaan voi tulla konservatiivinen enemmistö persujen jytkyn myötä. Oli huomionarvoista, että Alex Stubb ei käyttänyt vaalitentissä asiasta puheenvuoroa. Hän ja kokoomus ovat valmiit heittämään romukoppaan liberaaliutensa heti jos se on poliittisesti tarkoituksenmukaista. Näin kävi edellisessä hallituksessa ja näin voi käydä myös "uudessa" sss-hallituksessa. Vihreitten ja vasemmistoliiton suhteen ei ole mitään merkitystä onko heillä 10 vai 15-18 kansanedustajaa. Isoihin pöytiin ei ole heillä asiaa.
Translain ja äitiyslain osalta tie voi tosiaan olla kivikkoinen. Toisaalta translain suhteen on olemassa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätös siitä, että transihmisten pakkosterilisaatio on yksityisyyden loukkaus ( http://ranneliike.net/teema/ihmisoikeustuomioistuin-transihmisten-pakkosterilisaatio-on-yksityisyyden-loukkaus?aid=11615 ). Tuon pitäisi kyllä vaikuttaa asian edistämisessä.

Mikään ei tietenkään ole niin varmaa kuin epävarma, mutta avioliittolain osalta tilanne näyttää hytkyistä tai jytkyistä riippumatta loppuun käsitellyltä. Se tulee voimaan 1.3.2017.

Minäkin kiinnitin huomiota siihen, ettei Stubb ottanut avioliittoasiassa puheenvuoroa - mutta olisiko tällä ollut uutta sanottavaa?


PS. Räsänen oli suorastaan tuohtunut, kun hän muiden päälle huutamalla yritti ilmaista kantaansa siitä, ettei mitään annettuja [yhdenvertaisia] oikeuksia oteta pois, mikäli avioliittolain uudistus ei ole vielä astunut voimaan.