Puola: Homovastaisesta logosta suojattu merkki

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 4

Ympäri itäistä Eurooppaa on pride-vastustajien keskuudessa levinnyt homovastainen "liikennemerkki". Siinä kaksi miestä harjoittaa yhdyntää. Esim. Riian Priden aikaan merkkejä näkyi pienten lasten t-paidoissa.

Lokakuun lopussa varsovalainen oikeusistuin on rekisteröinyt merkin virallisesti äärioikeistolaiselle puolueelle "Puolan kansallinen jälleensyntyminen" (NOP). Myös kelttiristi suojattiin poliittisena symbolina.

Parlamenttiin juuri valittu avoimesti homo kansanedustaja Biedron sanoi eilen lehdistötilaisuudessa, että tuollaiset merkit muistuttavat uusfasistisesta, ksenofobisesta ja suvaitsemattomasta perinteestä, ja niiden tulisi olla kiellettyjä eikä virallisesti tunnustettuja. Hän kyseli myös, ovatko nämä merkit pelaajilla ja faneilla ensi kesän jalkapallon EM-kisoissa. Isäntämaina ovat Puola ja Ukraina.

Sisäministeriö vaikenee päätöksestä. Yhdessä lausunnossa sanotaan, että merkki on hyväksyttävä eikä vihan ilmaus, jos se kohdistuu seksuaalitekniikkaan mutta ei ihmiseen.

Puolue ilmoittaa, että merkkiä saa jokainen käyttää, jos kysymys on tarkoitukseen sopivasta käytöstä. Kuitenkin lupa kannattaisi kysyä etukäteen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


NOP-puolueen kotisivun uutinen

4 kommenttia

Voi taivas! Enkä nyt tarkoita avoimen syrjivän ja loukkaavan merkin hyväksymistä vaan sitä, että kumpikin rekisteröiminen on täysin mitätön riippumatta Puolan lainsäädännöstä. Kelttiristi lukemattomissa muodoissaan on Euroopassa, Yhdysvalloissa ja varmaan isossa osassa muutakin maailma globaalisymboli kuten kuten sukupuolesta biologiassa käytetyt symbolit tai risti eikä sen rekisteröiminen perusmuodossaan johda mihinkään. Tällaista merkkiä ei voi omia ja EU:n jäsenenä Puolan rekisteröinti tulee mitätöidyksi oikeudessa heti. Tuo toinen merkki taas on levinnyt netissä jo ainakin vuosikymmenen. Olipa sen alkuperäinen tekijänoikeus mikä tahansa se on yleistynyt koska sen alkuperäinen tekijä ei ole sitä tunnustanut tai puolustanut. Nyt se on de facto public domain eli tosiasiassa kenen tahansa käytettävissä. Eri reitti, sama loppu tulos, rekisteröijällä ei ole pienintäkään mahdollisuutta pitää kiinni rekisteröinnistään.

Mä olin jo luopumassa puolalaisten tuotteiden boikotoimisesta mutta se jääkin edelleen voimaan.
  • 2 / 4
  • Makki
  • 24.11.2011, 9.27
Mikä kumma siinä on että EU maaksi pääsee tuollaisia täysin sivistymättömiä valtioita, ei sillä etteikö kaikissa maissa olisi sen suhteen kehittämisen varaa. Milloin EU oikein ärähtää ja kunnolla näille fasistisille ja vihaa lietsoville valtioille..?