Pikkuparlamentin edessä muistettiin transfobisen väkivallan uhreja

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3

Tiistaina alkuillasta ns. Pikkuparlamentin edessä pidettin muistohetki transfobisen väkivallan uhreille. Tilaisuudessa tasa-arvoasioista vastaava ministeri Paavo Arhinmäki kertoi, että EU:ssa valmistellaan direktiiviä, jossa ensi kertaa sukupuolen ilmaisu kirjataan käsitteenä EU-lainsäädäntöön.


Ministeri Paavo Arhinmäki sanoi kantanaan, että transihmisten kokemat väkivallanteot ovat ihmisoikeusloukkauksia. Valitettavasti transihmisten kokema väkivalta tulee myös viranomaisten suunnasta. Transfobiset väkivallanteot jäävät liian usein viranomaisilta selvittämättä.

Transihmisten syrjintään tulee puuttua laajsti, myös kotimaassa. Se asia pitää ottaa vahvasti huomioon myös Suomen harjoittamassa ulkopolitiikassa. Suomi on sitoutunut edistämään sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten ihmisoikeuksia. Suomi on ilmaissut kantansa mm. YK:n ihmisoikeusneuvostossa. Suomi on jo nyt rahoittamassa Euroopan neuvoston toimia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen syrjinnän vähentämiseksi. Ensi kertaa tänä vuonna Suomi on myös rahoittamassa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen kattojärjestön toimintaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Euroopan unionissa on tuettu direktiiviä rikoksen uhrien tukipalveluista. Siinä direktiivissä ensi kertaa sukupuolen ilmaisu kirjataan käsitteenä EU-lainsäädäntöön. Se on tärkeä uudistus. Sen myötä tulevaisuudessa jokaisessa EU-maassa pitäisi olla enemmän transsensitiivisä tukipalveluita mm. viharikosten kohteiksi joutuneille. Jokaisen EU-maan tulee noudattaa direktiiviä, ja kansalaisjärjestöt ovat direktiivin valvonnassa tärkeässä asemassa.

Transihmiset kohtaavat myös Suomessa paljon transfobiaa ja ennakkoluuloja. Valtiovaltakin pitää yllä ihmisoikeuksia loukkaavaa toimintaa lainsäädännön kautta. Translakiin sisältyy yhä lisääntymiskyvyttömyyspakko. Laki on muutettava sellaiseksi, että se kunnioittaa ihmisten kehollista koskemattomuutta.

Audio
KUUNTELE: Tasa-arvoministeri Paavo Arhinmäki toi transmuistopäivän tilaisuuteen valtiovallan tervehdyksen. Kesto 6 min 20 sek

3 kommenttia

  • 1 / 3
  • puppeliassi
  • 20.11.2012, 21.57
toi lisääntymisen estopakko on ihmisoikeuksien vastainen! eiköhän jokainen saa tehdä tai olla tekemättä keholleen mitä haluaa.

ja transfobiasta on malliesimerkki tämä pappi joka vaihtoi sukupuoltaan ja joutui työttömäksi ja joutui olemaan kauan ilman työtä...

onko joillakin jotain tietoa kuinka paljon on arvioitu trans ihmisiä olevan suomessa ? itse en ole yhtäkään henkilökohtaisesti tavannut...

tästä tulikin hauska juttu mieleen: kun olin tutkimuksissa liittyen työkyvyttömyyteeni niin lääkäri kysyi jutellessani seksuaalisuudestani, olenko koskaan tahtonut olla nainen. vastasin ei mutta jotenkin vaan jälkikäteen asia naurattaa, ehkä sentakia kun olen niin anti-neiti heh...
  • 2 / 3
  • def, dumb and blonde
  • 21.11.2012, 4.09
vaihtoi sukupuoltaa = korjas, sukupuolta ei edelleenkään "vaihdeta"