Perussuomalaisedustajat hermostuivat Tom of Finland -postimerkeistä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 33
Copyright Itella Posti Oy / Finland. Original image: Tom of Finland Foundation / USA

Perussuomalaisten kansanedustaja Teuvo Hakkarainen on jättänyt eduskuntakyselyn syksyllä julkaistavasta postimerkistä. Myös Mika Niikon allekirjoittamassa kysymyksessä vaaditaan toimia julkaisun estämiseksi.

Asiasta kertoo Nykypäivän verkkouutiset.

Runsas viikko sitten Itella kertoi, että 8. syyskuuta julkaistaan taiteilija Tom of Finlandin kunniaksi postimerkkisarja. Sarjaan kuuluu kolme postimerkkiä, joissa on esillä taiteilijan töitä.

Hakkarainen esittää huolensa siitä, että postimerkit tulevat leviämään ympäri maailmaa. Hän toteaa myös, että Itellan arvoihin kuuluu mm. "huolehtiminen toisista, ympäristöstä ja yhteiskunnasta". Hakkarainen kirjoittaa, että Itella on arvojensa vastaisesti unohtanut lapset ja nuoret.

- Ei ole mitenkään perusteltua, että tällaiset homoeroottiset kuvat päätyvät heidän käsiinsä, puhumattakaan kenenkään muun käsiin, joka ei halua niitä katsella, kirjoittaa Hakkarainen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hakkarainen toteaa, että postimerkkilehti Gibbons Stamp Dailyn toimittaja kertoi Guardianissa, ettei ole koskaan aiemmin nähnyt homoeroottista postimerkkiä, eikä ylipäätään eroottista postimerkkiä.

- Ei ole mitään syytä Suomen toimia tässä pioneerina. Postimerkit vahingoittavat Suomi-kuvaa. Niistä on uutisoitu ympäri maailmaa. Voimme vain kuvitella, kuinka voimakkaan negatiivisia reaktioita se saa aikaan konservatiivisissa maissa, kirjoittaa Hakkarainen.

Hakkarainen ottaa esiin myös postimerkin piirroskuvassa olevan miehen koppalakin, joka on hänen mielestään Natsi-Saksasta tuttu. Sen lisäksi hän kiinnittää huomion koppalakissa olevaan kokardiin ja paheksuu Daavidin tähden käyttämistä. Hakkaraisen tulkinnan mukaan Itella syyllistyy antisemitismiin.

- Postimerkin homoseksuaalilla hahmolla on päässään Natsi-Saksasta tuttu upseerin koppalakki. Koppalakissa on kokardina pilkkaava Daavidin tähti. Näin Suomen valtionyhtiö Itella syyllistyy antisemitismiin. Tämä on edelleen koko Suomen kannalta erittäin häpeällistä. Valtionyhtiö Itella siis hyväksyy antisemitismin ja on natsimyönteinen, kirjoittaa Hakkarainen.

Hakkarainen vaatii asianomaiselta ministeriltä vastausta siihen, että mihin toimiin tämä ryhtyy, jotta Itella saataisiin perumaan homoeroottisten ja antisemitististen postimerkkien julkaiseminen.

Tom of Finland -postimerkit ovat herättäneet laajaa mielenkiintoa ja vilkasta keskustelua sekä Suomessa että ulkomailla. Puheenvuoroja on niin merkkien puolesta kuin vastaankin. Puolustajien mukaan Tom of Finlandin merkittävyys taiteilijana on merkkien arvoinen. Vastustajat taas vetoavat pääasiassa moraalisiin seikkoihin. Eräässä humoristisessa adressissa postimerkkejä on vaadittu myös nuoltaviksi ja ilmaistu pettymys niiden julkaisusta tarramerkkeinä.


Tom of Finlandia pidetään yhtenä Suomen tunnetuimmista kuvataiteilijoista maailmalla. Hänen korostetun maskuliiniset homoeroottiset piirroksensa ovat nousseet omassa tyylilajissaan ikoniseen asemaan ja vaikuttaneet mm. popkulttuuriin ja muotiin. Teoksissaan Tom of Finland hyödynsi alakulttuureille tyypillistä itseironiaa ja huumoria. Tom of Finland ehti tehdä uransa aikana yli 3 500 piirrosta.

Taiteilija Tom of Finlandin takana oli Touko Laaksonen (1920-1991), jonka henkilökuvaa laajentaa Postimuseossa 6.9. avautuva näyttely Salaisuuksin suljettu - kirjeiden Tom of Finland. Näyttelyssä esitellään Laaksosen vilkasta kirjeenvaihtoa aina 1940-luvun alusta kuolinvuoteen 1991 saakka. Näyttely on esillä museokeskus Vapriikissa Tampereella syyskuussa avattavassa uudessa Postimuseossa 29.3.2015 saakka.

Verkkouutiset: ´Homohahmon natsilakki häpeällistä koko Suomelle´ - Teuvo Hakkaraiselta eduskuntakysely Tom of Finland -postimerkeistä
Tom of Finlandin kunniaksi postimerkkisarja
Teuvo Hakkarainen: Itellan homoeroottisten postimerkkien julkaiseminen

33 kommenttia

  • 1 / 33
  • Mietin vaan
  • 22.4.2014, 18.33
Teukka voisi liimata kyselyn marginaaliin kikkelitarran.
Eikös daavidintähdessä ole pelkät ääriviivat?