Paavin vierailu aiheuttaa ristiriitaisia tunteita Saksassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Paavi vierailee Baijerin osavaltion pääkaupungissa Münchenissä 9. - 10. syyskuuta. Paavi on syntyjään saksalainen, ja se lisää jännitettä kannattajien ja vastustajien välillä. Nykyisen paavin asenne mm. seksuaalivähemmistöjä ja naisten tasa-arvoa kohtaan on edellistä paavia torjuvampi, ja hän on käsityksensä tuonut esiin selvin sanoin.

Katolisen kirkon päämies nostattaa suuria tunteita etenkin Etelä-Saksassa, joka on valtauskonnoltaan katolilainen. Kristillisdemokraatit ovat halunneet nimittää paavin Münchenin kunniakansalaiseksi, mutta ajatus on herättänyt muissa poliittisissa ryhmissä myös voimakasta vastustusta juuri paavin vanhoillisten näkemysten vuoksi.

Poliisiviranomaiset ovat ilmoittaneet, etteivät ne suvaitse mitään loukkauksia paavia kohtaan. Mielenosoituksiakin halutaan kieltää sen perusteella, että lain mukaan ulkomaisten valtioiden elimiä tai valtionpäämiehiä ei saa loukata. Sellaisesta saa sakkoja tai jopa vankeutta. Uskonnollisten tunteiden loukkaamisen estämiseen ei sen sijaan ole vedottu, sillä sen perusteella ei voi ennakkoon ryhtyä massiivisiin toimenpiteisiin. Lehdistössä on virinyt keskustelu ilmaisuvapaudesta.

- Lähde, lisätietoa & keskustelua: Paavi matkailee

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!