Norja: Eidsvollin pormestari ja hänen puolisonsa saivat kirkollisen vihkimisen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
Hääpari Anderssonin nettisivulta lainatussa kuvassa

Eidsvollin pormestari ja hänen puolisonsa olivat lähes ensimmäisiä, jotka vihittiin kirkossa Norjassa. Tammikuusta asti siellä on ollut mahdollista kirkkovihkiminen.

John-Erika Vika on kahden vuoden ajan ollut pormestarina Eidsvollissa, noin 80 kilometriä Oslosta pohjois-koilliseen. Hän on elänyt 15 vuotta yhdessä puolisonsa Kjell-Jostein Anderssonin kanssa. Paikallisen lehden, Ullensaker Bladin (EUB) mukaan oli erityisen tärkeää, että pari vihittiin kirkosssa. Nyt on selvää, että homot muiden kansalaisten tapaan voivat käydä kirkossa. ”Meidät hyväksytään sellaisina kuin olemme”.

Juuri naineilla on tapana lähteä häämatkalle. Vika ja Andersson lähtevät häämatkalle. He aikovat matkustaa Hurtigrutten-linjalla pitkin rannikkoa Kirkkoniemestä Bergeniin. Se on sama reitti, joka tv:ssä esitettiin suorana lähetyksenä vuonna 2012 myös Suomessa. Matka kesti kuusi vuorokautta.

https://tv.nrk.no/serie/hurtigruten-minutt-for-minutt

Kirkossa vihkiminen on ollut sallittua Tanskassa vuodesta 2012 ja Ruotsissa jo vuodesta 2009. Luterilaisen kansankirkon synodi päätti tammikuussa Trondheimissa liturgiasta, joka mahdollisti homoparien kirkollisen vihkimisen. Uusi liturgia otettiin käyttöön helmikuun alussa ja Vikan ja Andessonin häät pidettiin vajaat kaksi viikkoa sitten.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hääpuhe youtubessa

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!