Mr. Gay Finland -ehdokkaat julki

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 16
Mr. Gay Finland 2014 -finalistit (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)

Mr. Gay Finland -kilpailun finaali järjestetään Helsinki Pride -viikolla torstaina 26.6.2014 ravintola dtm:ssä. Kilpailu järjestetään nyt viidennen kerran, ja siinä valitaan vuodeksi "Suomen fiksuin ja komein homomies toimimaan hyvän tahdon lähettiläänä sekä esikuvana suomalaisille seksuaalivähemmistöille". Kilpailun tarkoituksena on edistää homomiesten yhteisöllisyyttä ja seksuaalivähemmistöjen tasa-arvoisuutta, sekä tukea ylpeyttä olla avoimesti oma itsensä.

Järjestäjät kertovat, että kilpailua on uudistettu esimerkiksi finaalin osalta. Uutuutena on muun muassa tumma puku -kierros, ja voittajan lisäksi palkitaan tänä vuonna myös perintöprinssit. Myös kilpailun verkkosivut on uudistettu. Ehdokkaita ilmoittautui tänä vuonna mukaan miltei 30, joista kymmenen mittelee kesäkuun lopun finaalissa.

- Mahtavaa, että lähes 30 eri ikäistä miestä eri puolilta Suomea halusi osallistua kisaan ja olla osaltaan tuomassa homoja näkyväksi osaksi yhteiskuntaa. Oli todella vaikea valita ainoastaan kymmenen finalistia, kertovat kilpailun uudet järjestäjät Mr. Gay Finland 2012 Janne Tiilikainen sekä dtm:n ravintolanjohtaja Markku Valtanen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kilpailun toinen järjestäjä Janne Tiilikainen edusti Suomea Mr. Gay Europe ja Mr. Gay World -kilpailuissa, sijoittuen vuoden 2012 Mr. Gay Europe -kilpailussa finaaliviisikkoon.

- Olen todella otettu päästessäni järjestämään kilpailua itse, oman edustusvuoteni jälkeen. Omalla kohdallani etenkin kansainväliset kilpailut olivat ikimuistoinen kokemus. Tutustuessani kanssakilpailijoihin sellaisista maista kuten Namibia ja Intia, huomasin konkreettisesti, kuinka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia tulee todella ajaa kaikkialla maailmassa, toteaa Tiilikainen.

Vuoden 2014 Mr. Gay Finlandin perintöprinsseineen valitsevana tuomaristoon kuuluvat Viidakon tähtösistäkin tuttu Tiina Jylhä, malli & laulaja Martina Aitolehti, draqkuningatar & radiojuontaja Jarkko Valtee, Salattujen Elämien "Larina" tunnettu näyttelijä Ronny Roslöf sekä hallitseva Mr. Gay Finland 2013 Aleks Vehkala. Kilpailun päätuomarina toimii mediavaikuttaja Mikko Silvennoinen ja juontajana nähdään ToosaTV:stä tuttu Cristal Snow.

Mr. Gay Finland -kilpailu tukee vuosittain vaihtuvaa hyväntekeväisyyskohdetta. Aikaisempina vuosina lahjoitus on osoitettu Amnestyn HLBTI-ryhmälle, North Pride -tapahtumalle, Helsinki Pride -kaupunkifestivaalille ja Hiv-tukikeskukselle.

- Mr. Gay Finland -organisaatio ymmärtää, että homojen asema yhteiskunnassamme on parantunut todella paljon, mutta sukupuolivähemmistöt kokevat vielä monin tavoin voimakasta syrjintää. Vuoden 2014 hyväntekeväisyyskohde on Setan Transtukipiste, joka juhlii tänä vuonna 20 vuotta kestänyttä toimintaansa, kertovat Tiilikainen ja Valtanen.

Eeli Asiala, opiskelija ja baarimikko, Alavus, 21 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)
Ismo Poutiainen, parturi-kampaaja ja freelancer kouluttaja, Tampere, 31 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)
Jonas Kauppinen, lähihoitaja, Helsinki, 22 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)
Matti Hyvönen, opiskelija ja asiakaspalvelija, Tallinna, 25 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)
Mikael Leppänen, opiskelija ja ravintolaesimies, Helsinki, 24 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)
Mikko Wivolin, opiskelija ja myyjä, Vantaa, 21 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)
Mio Mäkinen, karaokejuontaja ja myyntiedustaja, Tampere, 21 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)
Peter Linden, yrittäjä, Helsinki, 29 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)
Stefan Eklöf, opiskelija, Helsinki, 23 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)
Tomi Lappi, tanssija, Helsinki, 23 vuotta (Kuva: Ömer Acar / mrgayfinland.fi)

www.mrgayfinland.fi
Miss Gay Finland valitaan toista kertaa

16 kommenttia

Turhan kovalla prosentilla näkyy hintteys kilometrin päähän.
Niih, homokisoistahan olikin kyse...