Moni vanhempi muistaa "Sirkan tanssit"

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006
  • 13

Sirkka Vähä-aho syntyi 26.8.1924 Sysmässä hyvin tavanomaiseen maaseudun perheeseen. Lapsena ja nuorena hän oli mukana maatilalla hevosia hoitamassa ja tekemässä maataloustöitä. Keittiö ei kiinnostanut, vaan mieluummin hän oli vaikkapa metsätöissä. Sodan lähestyessä hän liittyi pikkulottiin, ja Sysmässä sota-aikana pikkulotat olivat mukana mm. karjalaisevakkojen muonittamisessa. Oli huolehdittava myös hygieniasta ja täitarkastuksista. Sodan loppuvaiheessa hän tuli Helsinkiin ja hänellä oli pieni vuokrahuone Sörkässä, yhdessä useamman tytön kanssa. Sodan loppukuukaisina hänet määrättiin Tähtitorninmäelle ilmapuolustuksen valvontatehtäviin. Veli oli kaatunut rintamalla vuonna 1939.


Sodan jälkeen Sirkka asui Orimattilassa ja Sysmässä. Vasta 1960-luvulla hän palasi takaisin Helsingin seudulle, ensin Roihuvuoreen ja sitten Sörkkään Kurvin kohdalle. Ammatiltaan Sirkka oli erikoisnahkatyöntekijä, erikoisalana muovisaumaus. Myöhemmin hän toimi työnjohtajana. Tehtiin sadetakkeja, laukkuja, yms.

Kun Psyke ry. sai kerhotilan Kalevankadulta 1970-luvun alussa, Sirkka tuli hyvin pian mukaan toimintaan. Vuoden 1974 alussa Sirkka vetosi 96-lehdessä naisiin., että he rohkeasti lähtisivät mukaan Psyken toimintaan. Ensmmäiset tanssit oli käynnistetty syksyllä 1973. Tansseja oli alkuvuosina kolmessa paikassa: Fleminginkadulla, Katajanokan upseerikerholla ja keskustassa. Ruusulankadun Mercurissa tanssit alkoivat syksyllä 1976. Ne jatkuivat 1980-luvun loppupuolelle. Sirkka järjesti tansseja myös Lahdessa, Porvoossa, Turussa ja Tampereella. Hän lopetti tanssien järjestämisen vasta, kun Sirkan poika sai vauvan ja Sirkka halusi omistaa tälle aikaansa

Ravintola Mercurin kakkoskerroksessa "Sirkan tanssit" houkuttelivat viikonloppuisin paljon väkeä maaseudulta Helsinkiin juhlimaan. Sirkka tuli erityisen hyvin toimeen "poikien" kanssa. Siitä syntyi hänen kuuluisuutensa. Mutta Sirkan tansseissa kävi myös naispareja, ja jossain vaiheessa joka neljäs lauantai oli naisille. Tanssien tunnelma oli hyvä. Yhteistyö Mercurin vahtimestareiden kanssa sujui ongelmitta. Tulijoita ei katsottu mitenkään nyrpeästi.

Kun Gambrini perustettiin vuonna 1982, nuorempi väki vaihtoi Gambriiniin ja myöhemmin Setan diskoon Vanhalle Polille. Sirkan tansseihin jäivät hieman iäkkäämmät perinteisen tanssimusiikin kannattajat.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Sirkka tunnettiin myös Ruotsissa ja Tanskassa. Sirkan tytär muistelee, miten he kerran autolla kävivät Kööpenhaminassa ja pistäytyivät Madame Arthur -klubilla. Omistaja tunnisti Sirkan ja niin se ilta muuttui juhlaillaksi.

1990-luvulla Sirkka oli mukana myös AIDS-tukikeskuksen vapaaehtoistyössä vastaamassa puhelintiedusteluihin. Finlandiatalon hyväntekeväisyysjuhlassa hän oli kutsuvieraana.

Sirkka oli virkeä myös vanhuusvuosinaan. Tytär toimi omaishoitajana viimeiset viisi vuotta., Vielä muutama vuosi sitten he yhdessä kiertelivät omalla autolla Keski-Euroopassa, Pohjoismaissa, Virossa ja eri puolilla Suomea. Parina kesänä oli vuokrattuna mökki maalta.

Sirkka kutsuttiin muutama vuosi sitten Helsinki Priden naistentansseihin Kaisaniemeen kunniavieraaksi. Kun hän tuli, kaikki nousivat ylös ja appplodeerasivat. Hän istui pitkässä pöydässä, joka koko ajan oli täynnä ihmisiä juttelemassa hänen kanssaan. (Pieni korjaus: Sirkka oli vieraana Mummolaakso ry:n 15-vuotis juhlassa 15.8.2009 Kaisaniemen ravintolassa.)

Sirkan siunaustilaisuus on Hietaniemessä ensi lauantaina, kansallisena veteraanipäivänä.

Vuoden 1974 alussa Sirkka vetosi 96-lehdessä naisiin: lähtekää mukaan toimintaan.
Ensimmäisten tanssien ilmoitus 96-lehdessä
Tanssit olivat menestystarina
"Sirkan tanssit" Mercuryssa Ruusulankadulla, 1976 alkaen.

13 kommenttia

Yksi merkittävimmistä ruohonjuuritason toimijoistamme on poissa.

Lepää rauhassa, Sirkka!
Ylimpänä näkyvää Sirkantanssimainosta oli jaossa mm. Tukholman Gamla Stanissa toimineessa pikkuriikkisessä homokirjakaupassa Cigarrlådanissa, joka noihin aikoihin oli suomalaisten (homo)turistien pyhiinvaelluskohde. Sieltä minäkin mainoksen sain kun olin ostamassa Revoltia tai muutavastaavaa.

------------------------

Vuonna 1987 kun Sirkan tanssit olivat jo tulossa tiensä päähän (Mercury vaihtoi omistajaa, yläkerran tilat remontoitiin uuteen käyttöön, eikä uudelle ravintoloitsijalle sopinut enää entinen konsepti) törmäsin nuoroon engelsmanniin, joka osoittautui Jimmy Sommervilleksi The Communards yhtyeen keulahahmo. Sovimme haastattelusta seuraavaksi päiväksi Puskaradioon. Jimmy oli kuitenkin vielä niin tohkeissaan edellisen illan Sirkantansseista, ettei jaksanut kauaa jutella omasta Tavastiankeikastaan, vaan jatkoi Sirkan tanssien kehumista. Jimmy oli ollut myös Gay Gambrinissa, mutta totesi sellaisia kapakoita mahtuvan 13 tusinaan.

Jimmy oli täysin myyty kun oli aikansa katsellut mammojen ja pappojen jenkan tahdissa hyppelemistä ja varsinkin romanien kansallisasusteita, joita Brittein saarilla ei ole aikoihin näkynyt vuosisatoihin.

Kuuntele kommentteja: http://ranneliike.net/media-arkisto/media/145
alkaen kohdasta 14´30".