Matt Damon: Michael Douglas on mahtava suutelija

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Mikko Kivinen
  • 4
Matt Damon Scott Thorsonina (Kuvakaappaus HBO:n mainosvideosta Youtubesta)

Tunnetut Hollywood-näyttelijät Michael Douglas ja Matt Damon esittävät rakastavaisia tuoreessa HBO:n Liberacesta kertovassa elämänkertaelokuvassa.

Matt Damon on kertonut haastatteluissa joutuneensa elokuvan kuvauksissa uusien tilanteiden eteen. Hän ei ollut koskaan tehnyt roolia, jossa olisi ollut sellaisia rakkauskohtauksia, joissa hän oli Liberacea näyttelevän Michael Douglasin kanssa. Behind the Candelabra -elokuvassa (suomeksi Kynttelikön takana) Matt Damon esittää Liberacen nuorta rakastajaa ja autonkuljettajaa, Scott Thorsonia.


'Minun piti tulla pois uima-altaasta, mennä Michael Douglasin luokse, istua hajareisin hänen päälleen divaanille ja alkaa suudella häntä,' Damon kertoo Playboy-lehdessä tammi-helmikuun numerossa. 'Enkä suinkaan suudellut häntä vain kerran. Me suutelimme kuin viimeistä päivää.'

Damon lisäsi: 'Michael oli mahtava suutelija.'

Wladziu Valentino Liberace oli kuuluisa amerikkalainen pianisti ja laulaja. Neljä vuosikymmentä kestäneen uransa aikana Liberace teki lukemattomia levyjä ja konsertteja sekä esiintyi useissa televisiosarjoissa ja mainoksissa. Liberace oli 50-70-luvuilla maailman parhaiten palkattu viihdyttäjä ja hallitsi Las Vegasia suositulla mahtipontisella showllaan 70-luvun alusta 80-luvun alkuun. Campin kuninkaanakin tunnettu Liberace tunnettiin erityisesti mahtipontisesta ja ylenpalttisesta elämäntyylistään sekä lavalla että lavan ulkopuolella.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Julkisuudessa kiersi 50-luvulta saakka huhu Liberacen homoudesta. Liberace itse kielsi useaan otteeseen tämän ja haastoi hanakasti kaikki sellaiset tahot oikeuteen, jotka väittivät toista. Kulissien takana Liberace kuitenkin oli homo ja totuus valkeni julkisuuteen vuonna 1982, kun Liberacen 22-vuotias autonkuljettaja ja viiden vuoden aikainen rakastaja, Scott Thorson, haastoi tähden oikeuteen elatusavusta. Vaikka monille Liberacen homoseksuaalisuus oli tuolloin jo selviö, Liberace ei koskaan myöntänyt homouttaan. Liberace kuoli AIDSin aiheuttamaan keuhkokuumeeseen 4. helmikuuta 1987.

Liberace tunnettiin erityisesti mahtipontisesta ja ylenpalttisesta elämäntyylistään sekä lavalla että lavan ulkopuolella
Behind The Candelabra -elokuva on saanut inspiraationsa Scott Thornsonin vuonna 1988 julkaistusta paljastuskirjasta Behind the Candelabra: My Life With Liberace.

Uudesta elokuvasta on saatu tuoreita kuvia kaappaamalla ne HBO:n tulevien ohjelmien esittelyvideosta, jossa Behind The Candelabran pätkiä näytetään parin sekunnin verran. Näistä muutamasta kuvasta voidaan ainakin päätellä, että elokuvan puvustajat ovat tehneet hyvää työtä ja olleet uskollisia Liberacen räväkälle tyylille.

Michael Douglas Liberacena (Kuvakaappaus HBO:n mainosvideosta Youtubesta)
Matt Damon sanoi Playboyn haastattelussa, että hän on enemmän alasti tässä elokuvassa, kuin yleensä missään muussa elokuvassaan. Aikaisemmin Damon on näytellyt muun muassa The Bourne Identity -trilogiassa ja Good Will Huntingissa sekä tulevassa Promised Land elokuvassa. Myöskään homoroolit eivät ole entuudestaan Matt Damonille vieraita. Vuonna 1999 Matt Damon esitti homomiestä Lahjakas herra Ripley elokuvassa ja teeskenteli homoa vuonna 2002 Will & Grace komediasarjassa.

'Normaalisti sanoisin ei alastomuudelle, mutta nyt olin paljon alasti, kun näyttelin Liberacen pitkäaikaista kumppania,' Damon sanoo. 'Tarkoitan, se on tehty hyvällä maulla ... mutta tämä elokuva ei sovi kaikille.'

Michael Douglasin perhe-elämään Liberacen rooliin valmistautuminen toi omat pienet erikoisuutensa. Douglasin vaimo Catherine Zeta-Jones kommentoi kesäkuussa viihdeuutissivusto Extralle: 'Hän [Douglas] soittaa pianoa. Hän iskee minulle silmää. Hän menee kassakaapille ja laittaa timanttikoruni päälleen. 'Michael, ole hyvä ja ota nuo mikroshortsit pois. Ota ne pois, kulta.'

Zeta-Jones lisäsi vitsaillen: 'Joo, olen kyllästynyt syömään kynttelikön äärellä.'

Behind The Candelabra on Steven Soderberghin HBO:lle ohjaama elokuva. Soderbergh tunnetaan muun muassa Magic Mike, Erin Brockovich, Ocean's Eleven, Twelve ja Thirteen elokuvien ohjaajana. Elokuvassa nähdään myös muita tunnettuja näyttelijöitä, kuten Dan Aykroyd, joka esittää Liberacen manageria ja Debbie Reynolds, joka esittää tähden äitiä Francesia. Behind The Candelabra saa ensi-iltansa Cannesin filmifestivaaleilla toukokuussa 2013. HBO ei ole vielä julkaissut omaa esitysaikaansa, mutta elokuva tullaan esittämään HBO:n kanavilla vuoden 2013 aikana.

Michael Douglas Liberacena (Kuvakaappaus HBO:n mainosvideosta Youtubesta)

Gaystarnews: Matt Damon on kissing and straddling Michael Douglas
ranneliike.net: Viihdetaiteilija Liberacesta tehdään elokuva

4 kommenttia

Olisikohan tuossa elokuvassa nyt niin, että pari biseksuaalia esittää homoja, tai biseksuaaleja, kuka ties.

Matt Damonillakinhan kummiskin on naspuoliso, Luciana Bozán Barroso.
Eiköhän juttu ole peräti niin yksinkertainen, että kaksi ammattinäyttelijää esittää kahta elokuvaroolia. Piste. Elokuvan ulkopuolella heillä on sitten roolihahmoista täysin riippumaton yksityiselämä, josta myöskään roolihahmot eivät ole millään tavalla riippuvaisia.

Elokuvan kuin elokuvan ensi-illan lähestyessä näyttelijöiden kanssa tehdään pilvin pimein haastatteluja, joihin suostuminen kaiketi kuuluu heidän velvollisuuksiinsa tuotantoyhtiön kanssa tehdyn sopimuksen mukaisesti. Mitä enemmän palstatilaa elokuva noiden haastattelulausuntojen perusteella saa, sitä suopeammin myös näyttelijää katsotaan tulevissa roolituksissa.