Matrix-elokuvan ohjaaja ryöpyttää outtaamista harrastavaa lehteä

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 12
Wachowskin sisarukset (kuvat: Joe Klamar / Lehtikuva, Twitter)

Aiemmin Andy Wachowskina tunnettu elokuvaohjaaja on tullut julkisuuteen transnaisena, ja hänen nykyinen nimensä on Lilly Wachowski. Hän kertoi asiasta Windy City Times -julkaisulle lähettämässään tiedotteessa. Matrix-elokuvan ohjaajasisarukset ovat molemmat transnaisia

Ennen keskiviikkoista kaapistatuloa brittiläisen Daily Mail -lehden toimittaja oli vieraillut hänen ovellaan ja ilmoittanut aikeestaan tehdä asiasta jutun ja julkaista asian.

Kirjoituksessaan Wachowski avautuu Daily Mailin tavasta repiä kaapista ulos ihmisten katsottavaksi. Hän viittasi myös lehdessä julkaistuun kirjoitukseen Lucy Meadowsista, transsukupuolisesta ala-asteen opettajasta, joka palasi sukupuolenkorjausprosessin jälkeen opettamaan lapsia. Daily Mailin kirjoittelun ja "outtaamisen" epäillään olleen itsemurhan taustalla. Daily Mail tunnetaan konservatiivisena ja populistisena julkaisuna.

Wachowski kertoo halunneensa aikaa sille, että asiat loksahtelevat paikalleen ja hän voi tuntea olonsa mukavaksi. Hän kirjoittaa, ettei hän lopulta kuitenkaan voinut päättää asian julkituloa itse. Hän oli pitkään pelännyt asian julkituloa lehdistössä; huhut olivat jo kiertäneet sukupuolenkorjausprosessista, ja hän oli saanut vihiä asiasta valmisteilla olevista jutuista. Daily Mailin toimittajan ilmaannuttua hänen kotiovelleen hän päätyi itse kertomaan asiasta.

- Siispä kyllä, olen transsukupuolinen. Ja kyllä, olen muuttunut. Olen kertonut asiasta ystävilleni ja perheelleni. Useimmat ihmiset töissäkin tietävät. Kaikille asia on ok. Kyllä, kiitos mahtavan siskoni he ovat tehneet sen aiemmin, mutta myös siksi, koska he ovat mahtavia ihmisiä. Ilman vaimoni, ystävieni ja perheeni rakkautta ja tukea en olisi siinä missä nyt olen, kirjoittaa Wachowski.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Wachowski sanoo, että hänelle mahdollisuuden selviytyä prosessista on mahdollistanut perheen tuki ja riittävä varallisuus maksaa lääkäreille ja terapeuteille.


Matrix-elokuvan toisensa ohjaajana toiminut nykyinen Lana Wachowski puolestaan tunnettiin aiemmin nimellä Laurence "Larry" Wachowski. Hän tuli julkisuuteen vuosia kestäneen sukupuolen korjausprosessin jälkeen vuonna 2012. Hänen seksuaalisuuteensa liittyvät kysymykset ja naiseksi pukeutumisensa olivat herättäneet keskustelua ja sensaatiolehdistön mielenkiintoa vuosikymmenen ajan. Julkisuudessa hän esiintyi ensimmäistä kertaa sukupuolensa korjauksen jälkeen Cloud Atlas -elokuvaa promotoivassa videossa.

"Wachowskin veljeksinä" aiemmin tunnetut ohjaajat saivat laajalti mainetta vuonna 1999 ensi-iltansa saaneen The Matrix -tieteiselokuvan myötä. Elokuvalla on myös kaksi jatko-osaa. Sisaruskaksikon ensimmäinen ohjaus on vuonna 1996 ensi-iltansa saanut Bound, jossa on vahva lesboteema. Kaksikko on ohjannut, käsikirjoittanut ja tuottanut kymmenkunta elokuvaa.

Windy City Times: Second Wachowski filmmaker sibling comes out as trans
Matrix-elokuvan ohjaaja kävi läpi sukupuolenkorjausprosessin (2012)
Wikipedia: Wachowskit

12 kommenttia

Kertoikohan tämä Andy-Lilly Wachowski aikoinaan vaimolleen olevansa trans-sukupuolinen, eikä mies? Tuohan olisi niitä tarpeellisia ja rehtejä ulostuloja trans-sukupuolisilla aina, koska trans-sukupuoliseksikaan ei tulla tupsahdeta vasta myöhemmällä iällä. Avoimuus ja reiluus puolisolleenhan trans/biseksuaalisuudestaan tai trans-sukupuolisuudestaan on avioliitossa kaiken a ja o - tai muutenhan sitä syrjii puolisoaan, eikä ole oikein rakastavainen.

Tulee myös mieleen se, tarvitseekoo trans-sukupuolisten reformaatiosta tehdä niin salamyhkäinen asia - eikös sen pitäisi olle heille itselleen ainakin dream-come-true -juttu. Eikös tuo Andy-Lilly Wachowskin aristelu asian suhteen viestitä trans-sukupuolisnuorille pelokkuutta asiasta?

Kommenttia muokattu: 10.03.2016 klo 15:09
Moni ihminen oppii tuntemaan itseään paremmin kasvaessaan. Yllättäen sitä saattaa ymmärtää/käsittää/löytää joitain asioita vasta myöhemmällä iällä.

Minä en ihmettele aristelua. Prosessi lienee rankka ja ehkä pelot muiden suhtautumisesta ovat suuret? Joka tapauksessa kyse on hyvin henkilökohtaisesta asiasta. Kun en itse ole trans-henkilö, niin on mahdotonta tarkastella henkilökohtaisesti asiaa siitä näkökulmasta. On luotettava näitä asioita itse kokevien henkilöiden kertomaan.

Ehkä joku transhenkilö saattaisi valottaa maailmaansa sinulle, human - jos yrittäisit opetella lähestymään asiaa muuten kuin kyseenalaistamalla, mitätöimällä ja iskemällä vastapalloksi omat ennakkoluulosi.