Mali: Ranskalaiset sotilaat pelastivat kaksi hirttotuomion saanutta miestä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1


Kun ranskalaiset sotilaat viime viikolla vapauttivat itäisessä Malissa sijaitsevan Gaon kaupungin, samalla vapautettiin kaksi miestä, jotka ilmeisesti odottivat teloitusta homoseksuaalisuuden vuoksi. Reuters kertoo, että miehet istuivat jo vankilassa ja odottivat teloitushetkeä. Toinen miehistä kertoi, että hän istui yöllä vankilassa ja odotti aamua. Koko ajan kuului pommien räjähdyksiä, ja aamulla kaupunkilaiset tulivat avaamaan vankilan portit ja vapauttamaan vangit. Ranskalaiset ovat kaupungissa.

Badou Ahmed, toinen miehistä, kertoi, että häntäkin odotti kuolemanrangaistus. Oikeudenkäynnissä ei ollut todistajia. Siellä vain kerrottiin, että nyt katkaistaan homojen kaulat. Gaon kaupungissa on n. 85 000 asukasta. Se oli muutaman kuukauden ajan islamistisen Malin pääkaupunkina. Tammikuun alussa Ranska puuttui peliin ja teki sotilaallisen operaation.

Homoseksuaalisuus ei ole Malissa kiellettyä, kuten ei muissakaan entisissä ranskalaissa siirtomaissa. Kuitenkin kansalaiset ovat hyvin homofobisia. Maassa ei sallita homojärjestöjä, koska ne katsotaan moraalittomiksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

Niin, Malihan on ollut, naapurimaa Nigerin ohella, yksi noista keskisen Afrikan islamistisista maista, joiden laeissa ei ole määrätty tuomiota hlbt-ihmisille, toisin kuin niitä ympäröivissä muissa Ranskan entisissä siirtomaissa on (Algeria, Mauritania, Norsunluurannikko, Senegal, Guinea, Benin - http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/a/a9/Colonization_1945.png ).
Mali: http://en.wikipedia.org/wiki/LGBT_rights_in_Mali Niger: http://en.wikipedia.org/wiki/LGBT_rights_in_Niger
Entisinä Ranskan siirtomaina niiden lait periytyvät tuolta osin Ranskan Suuren Vallankumouksen perintönä, mutta Malin ja Nigerin lisäksi alueen muut Ranskan entiset siirtomaat ovat muuttaneet sittemmin lakejaan.

Malihan on kokonaan islaminuskoinen maa, mutta siellä kesto-ongelmana on se, että maan pohjoisosaa ja eteläosaa asuttavat eri etniset kansanosat, afro/vaalemapi väestö. Maa on ollut eteläosan vallassa ja pohjoisosan tuaregit, joita asuu myös naapurimaissa, ovat tavoitelleet alueella omaa valtiota http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuaregit
Heidän välillään on ollut aika ajoin koko Malin itsenäisyyden ajan kiistoja, koska nyky-Mali alue rajattiin "keinotekoisesti" valtioksi Ranskan siirtomaa-ajan jälkeen.

Hyvä että ranskalaiset saivat pelastettua homo-miehet ääri-islamistien kynsistä tuolla nyt, kun Ranskassa itsessään aina 1753 asti tuomittiin ja jopa poltettiin homoja ja lesboja elävältä nuotioilla.

Malissa suurena ongelmana ovat olleet vielä tyttöjen ympärileikkaukset, joihin malilainen etnomusiikkitähti Fatoumata Diawarakin on ottanut kantaa - hän kävi äskettäin konsertoimassa Helsingissäkin. http://www.youtube.com/watch?v=MEgI3QYi9Dc
http://www.youtube.com/watch?v=E82BifytoYY http://www.youtube.com/watch?v=7XwyQd16yeY

Ranskan Malin tilanteeseen puuttumisessa on arveltu olevan taustalla isona tekijän huoli ranskalaisen ydinvoimayhtiö-Arevan naapuri-Nigerissä olevista uraanikaivoksista, joihin ydinvoimaa käyttävällä Ranskalla on suuret intressit. Maliin hyökänneet ääri-islamistit ovat toimineet alueella jo vuosia ja ne keräsivät rahaa kidnappauksilla ja lunnasrahoilla. Viime vuonna Libyan kansannousun sekasorrosta vapautui Gaddafin asevarastoista raskasta aseistustakin ääri-islamisteillekin, minkä on arveltu olleen keskeinen tekijä siihen, että ääri-islamistit saivat vallattua Malin pohjoisosat haltuunsa.

Kommenttia muokattu: 04.02.2013 klo 23:37