Lesbot mukana ydinvoimajätteen vastustajien riveissä Saksassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3

30 000 mielenosoittajaa on Saksan puolella estämässä Ranskasta saapuvaa ydinjätelastia. Ydinjätteet lähtivät Ranskasta yhdeksään ns. Castor-säiliöön pakattuina perjantaina. Mielenosoittajien mukana on ryhmä lesboja, joiden vastuulla on ensiapukeskus. Hampurin gayradion Pink Channelin radiolähetyksessä eilen illalla haastateltiin yhtä mukana olevaa naista. Vesitykkejä ei vielä silloin näkynyt ja tilanne oli muutenkin rauhallinen. Jotain pieniä kahakoita on jo ollut, mutta ensiapua ei ole vielä tarvittu. On kuitenkin odotettavissa, että loukkaantuneita tulee, koska mielenosoittajilla on uusia menetelmiä. Yli 50 lesboa on ilmoittautunut mukaan ensiapukeskukseen. Puhelimitse ensiapujoukot tavoitetaan nopeasti. Odotteluaikana mielialaa lesbot ovat nostaneet mm. vanhoilla Maori-sotatansseilla, joita esitettiin tapahtuman päälavalla.

Ydinjätettä kuljetetaan ja säilytetään Castor-säiliöissä. Kuljetus Ranskasta Saksaan tehdään rautateitse. Välivarasto on Saksassa Gorlebenin lähellä. Aamun tuoreimmat uutiset kertovat, että kuljetus on jälleen päässyt liikkeelle, kun radalta on purettu valtavat esteet. Juna on jo seitsemän tuntia myöhässä aikataulustaan. Osa mielenosoittajista on asettunut radalle. Poliisiketjut yritetään murtaa väkivallattomasti, koska mielenosoitus ei kohdistu poliisiin.

Netissä seurataan minuuttiaikataululla tapahtumia
http://castorticker.de/

Haastattelu Hampurin lesbojen radio-ohjelmassa eilen illalla (saksaksi):

Audio
Junan reitti tähän mennessä
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

3 kommenttia

Ensiapuasemille riittää asiakkaita. Spiegel-lehden mukaan ei edes tiedetä loukkaantuneiden määrää. Metsissä jatkuu kissa-ja-hiiri -leikki. Mielenosoittajat kaivavat sepeliä raiteiden alta, ja kohta on poliisiarmeija paikalla. Metsissä leijuu kyynelkaasu.
http://www.spiegel.de/politik/deutschland/0,1518,727730,00.html

Tämä on ollut kaikkien aikojen vaikein atomijätekuljetus. "Kapinallisilla" on jatkuva radiolähetys tapahtumista.
Tulisivat pois sieltä. Tai olisivat olleet kokonaan menemättä.