Kuubassa homojen asemaa koetetaan parantaa, mutta edistystä tapahtuu hyvin hitaasti

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 1
Kuubalainen homoaktivisti Francisco Rodriguez

Kuuba on edennyt sateenkaari-ihmisten tuomitsemisesta työleireille vastavallankumouksellisina, Fidel Castron johtaman vallankumouksen aikaan, tämän päivän viralliseen homofobian vastaisuuteen asti. Mariela Castro, Fidel Castron veljentytär on tehnyt vuosia aktiivisesti työtä sateenkaari-ihmisten tasa-arvon puolesta. Hän on käynyt myös Suomessa kertomassa Kuuban sateenkaari-ihmisten tilanteesta. Itse Fidel Castro on vuonna 2010 antamassaan haastattelussa myöntänyt homojen vainoamisen virheeksi ja pitävänsä itseään tähän syypäänä. Käytännössä virallisten julkilausumien lisäksi esimerkiksi homojen oikeudet yhteiskunnalliseen tasa-arvoon eivät ole vielä kovin pitkällä. Aloitteet homoavioliitoista ovat saaneet vastustusta, eikä asia ole edennyt lainsäädäntötasolla.

Homoaktivisti Francisco Rodriguez huomasi viime vuonna, että tälle kuulle määrätyn väestönlaskennan kyselylomakkeista puuttuvat kokonaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevat kohdat. Hän teki aloitteen näiden tietojen liittämiseksi lomakkeille, mutta turhaan. Rodriguez pitää sateenkaari-ihmisten tietojen puuttumista suorana syrjintänä. Väestölaskentaa hän nimittää "homofobiseksi tutkimukseksi". Koska kyselyyn ei ole mahdollista tehdä enää muutoksia, mutta hän on ehdottanut sateenkaari-ihmisten kuitenkin liputtavan kotinsa sateenkaarilipuin ja muilla vastaavilla symboleilla väestönlaskennan aikaan.

***

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kesäkuun 28. oli nimetty Gay Pride -päiväksi. Mitään julkisia paraateja ei pidetty. Havanna ei "nauttinut" taikka "kärsinyt" conga-rivistöjen paraatista, kirjoittaa toimittaja Daisy Valera. Proyecto Arcoiris (Sateenkaariprojekti) järjesti Kiss-In-tapahtuman pääkaupungin bussiaseman edustalla. Parikymmentä ihmistä otti osaa tapahtumaan. Myös muita pienimuotoisia tilaisuuksia pidettiin samana iltana.

Edessä ovat vielä väännöt lainsäädännön muuttamiseksi siten, että homoavioliitot tulevat lakiin, samoin kuin homoille mahdollisuus lasten adoptioon. Yhteiskunnan voimakas homofobia siirtää kuitenkin nuo haaveet kauas tulevaisuuteen.

Kuuban Sateenkaariprojektin tunnus

Havanna Times:in uutinen koskien väestölaskentaa
Havanna Timesi:n uutinen Gay Pride -päivästä Kuubassa

1 kommenttia

Nykyään katolisuus painaa taas jo Kuubassakin päälle ...

Keräsihän siellä käynnillään nykyinen paavi aikamoisen poppoon torille, kun hän julisti aatteensa tuoneen "vapauden" kuubalaisille.