Näinä tasa-arvon kannalta vaikean asenneilmaston aikoina viitteitä myönteisistä kannanotoista etsitään lähes kuin aikanaan mahdollista muutosta Neues Deutschlandista. Tässä mielessä presidenttiehdokas Paavo Lipposen valinta ylistää Pekka Haavistoa infossaan torstaina sisälsi sanottua enemmän eikä varmasti jäänyt huomaamatta siltä osalta äänestäjäkuntaa, joka on herkistynyt viestinnän tasa-arvoaiheisiin.
Lipponen kuvasi Haavistoa "hyväksi kollegaksi" ja "sivistyneeksi ihmiseksi". Tässä Haaviston yksityiselämän mollausyrityksistä suivaantunut HLBT-yleisö ja muu tasa-arvomielinen äänestäjäkunta näkee myös ilmaisun siitä, että Lipposta Haavisto perheineen ei häiritse.
Lipposen mitä ilmeisemmin tullessa nyt ehdolle ja myös aika ilmeisesti etenevän toiselle kierrokselle kysymys HLBT-äänien tavoittelusta ja osoitteesta on mielenkiintoinen.
Puitteet loi Kataisen päätös ottaa KD:n Räsäsen asenteineen poliittisen sateenvarjonsa suojaan. Kokoomuksen vaalimatematiikassa onkin jo varmaan jo siivottu ennakkotilastoista pääosa HLBT-ääniä pois. Etenkin pressavaalin tyyppisessä "arvovaalissa" HLBT-porvareilla ei olisi edes tulonjakotaisteluun liittyvää perustetta äänestää Räsäsen suojelijoita. Eli ehkä paineet ottaa ainakaan enää myönteistä kantaa esimerkiksi avioliittolain demokratisoimiseksi kokoomuksen kampanjassa menivätkin jo.
Lisäksi Lipponen voi viedä ei-populistisen oikean laidan ääniä, jotka olisivat muutoin menneet kokoomuksen ehdokkaalle. Eli itse asiassa kokoomuksen suunnalla voi nousta keskeiseksi pitää huolta kepun vanhoillisista, perussuomalaisista ja kristillisistä sitten toisella kierroksella. Sille yleisölle puheet tasa-arvoisesta avioliitolaista ja muu sensorttinen olisi myrkkyä ja voisi laukaista päätöksen olla äänestämättä. Sama ongelma koskee tietysti myös Lipposelle noista porukoista saatavaa tukea.
Lukijoiden kommentit
Kokoomushan tosiaan on se suomen Suomen äärioikeistokonservatiivisin puolue, toisen puolikkaansa osalta, vastaten aikalailla Yhdysvaltain äärikonservatiivi-republikaaneja, meidän polittisessa arvokentässä.
Viime vaaleissa huomasi ja kävi aika selväksi se, että ääni hlbt-myönteiseksi ilmoittautuneelle ehdokkaalle puolueessa, joka ei välttämättä enemmistöltään hlbt-myönteinen olekaan, menee helposti täysin harakoille, mikäli uupuvia yhdenveroisista ihmisoikeuksista haaveillaan.
Lipposen mukaantulo presidentinvaali-ehdokas-kamppailuun tuntui aiheuttavan kuitenkin kaikkein eniten vatsanmielenväänteitä Timo Soinille, joka oli ehkä laskenut sen varaan, että pääsisi mielestään "kärsivän kansan ehdokkaaksi".
Trendikkäästi ajan henkeen itseään paljon nuoremmat puolisothan näillä kaikilla kolmella ainakin on. Sauli Niinistön (62/34), Pekka Haaviston (53/33) ja Paavo Lipposenkin (70/44) puolisot voisivat ikänsä puolesta olla heidän omia lapsiaankin. Näin ne ajat muuttuu ja kansakunnan keulakuviksikin pyrkivillä rakkaus ei katso enää ikää.
ajatonta rakkautta ehdolla (ei rekisteröitynyt) • 12.08.2011 19:39
Kommentoi juttua: (Lähetä asia- ja kirjoitusvirheistä viesti henkilökohtaisesti kirjoittajalle, ei julkaistavaksi kommentiksi)
Jos lähetät julkaistavaksi tarkoitetun kommentin, se näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.
Haluatko kirjoittaa ranneliike.netiin? Etenkin jos seuraat mielelläsi sateenkaarikansaa koskettavia aiheita ja haluat kirjoittaa niistä lukijoille, ilmoittaudu! » Lue lisää ja ota yhteyttä | |
Katso myös nämä |