Kristillisen homojärjestön perustajalta riistettiin Viron ev.lut -kirkon pappisoikeudet

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 5

Viron evankelis-luterilainen kirkko peruutti pastori Heino Nurkin hengelliset valtuudet lokakuun 5. päivänä. Virallinen syy toimenpiteeseen oli säädyttömään tekoon syyllistyminen ja väärän opin levittäminen. Nurk ei ole toiminut enää seurakuntapapin tehtävissä, mutta emerituspastorina hänellä oli täydet oikeudet toimittaa esimerkiksi jumalanpalveluksia. Nyt oikeudet otettiin pois.

Nurk on "Geikristlaste kogu" -nimisen kristillisen homoyhdistyksen perustaja. Yhdistys rekisteröitiin elokuun puolivälissä ja sen on tarkoitus parantaa seksuaalivähemmistöihin kuuluvien yhdenvertaisuutta hengellisissä yhteyksissä ja muutenkin yhteiskunnassa. Yhdistystä vetää Nurkin lisäksi valtiollisella Vikerraadio-radiokanavalla esitettävän kirkollisiin teemoihin pureutuvan "Kirikuelu"-ohjelman tekijänä tunnettu Meelis Süld. Heino Nurk puolestaan on toiminut Viron luterilaisessa kirkossa pastorina vuodesta 1983 lähtien.

Viron luterilaisesta kirkosta kerrotaan, että yksi päätökseen vaikuttaneista syistä oli juuri yhdistyksen perustaminen. Kirkon piiristä on myös todettu, että avoimesti homo ei voi toimia hengellisessä virassa. Tapaus on ollut laajasti esillä Viron tiedotusvälineissä, TV-ohjelmia ja lehtien pääkirjoituksia myöten.
http://www.kristlased.ee
http://www.meiekirik.ee/pdf/Geikristlaste_kogu_pohikiri.pdf

Viron evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu noin 180 000 ihmistä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Päivitys 18.10.2010:
Tapaus on saanut lisää kansainvälistä huomiota:
http://ukgaynews.org.uk/Archive/10/Oct/1802.htm
http://www.qx.se/samhalle/15701/pastor-sparkad-fran-estniska-kyrkan

Delphi: Eesti luteri kirik tagandas geikristlaste kogu asutanud vaimuliku
Meie kirik: Eesti geikristlased asutasid ühingu
Postimees: Nurk: geikristlaste kogu ei propageeri homoseksuaalsust
Keskustelu: Homopapille lähtöpassit Viron kirkosta

5 kommenttia

Eilen illalla Nurk oli Viron tv3:n lähetyksessä. Hän oli jo odottanut erotuspäätöstä,vaikka häntä itseään ei oltukaan informoitu eikä kuultu.
Nurk ihmetteli, että nyt yhtäkkiä Viron yhteiskunnallisessa keskustelussa homovihaa jatkuvasti perusstellaan raamatulla. Aikaisemmin oltiin hyvin kirkkovastaisia, mutta nyt on jotenkin hassulla tavalla menossa suuri herätysliike, kun keskustellaan homoasioista.

Kotimaa-lehden uutinen
http://www.kotimaa24.fi/uutiset/547-viron-kirkko-erotti-homopapin

Kommenttia muokattu: 15.10.2010 klo 06:38