Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin liittyvät kotimaan uutiset, ajankohtaiset aiheet ja poiminnat tiedotusvälineistä. Miten homot, lesbot, biseksuaalit ja trans-ihmiset näkyvät tiedotusvälineissä? Miten vähemmistöt kirjoittavat itsestään?
» Sateenkaaren värinen Suomi -opas

Jatkoaika.com -jääkiekkosivustolla on aiheena homoseksuaalisuus jääkiekkoympyröissä. Kaksi lajia harrastavaa kertoi tarinansa. Lisäksi haastateltavana on Seta ry:n nuorisotyön koordinaattori Anders Huldén.

Helsingin Ison Roban olennaiset väriläikät, DTM:n sateenkaariliput ovat poissa. Alkuviikosta kahvilan henkilökunta ei tiennyt lippujen kohtalosta. Huono kunto oli syynä poistamiseen.

Verkkosivustolla otsikoidaan polyamoria : vastuullista monisuhteisuutta.

Marraskuun puolivälissä pidetään seurakuntavaalit. Ehdokkaiden etsiminen on käynnissä. Uudistusmieliset kerääntyvät mm. Tulkaa kaikki -liikkeen suojiin.

Seksuaalivähemmistöihin suhtautuminen riippuu kouluissa pitkälti opettajasta, YLE:n uutiset kertoo. Vaikka kouluopetuksessa seksuaalivähemmistöjen huomioiminen on parantunut, esiintyy yhä ongelmiakin.

Helsingin Kampissa sijainnut Bar Loop on lopettanut toimintansa syyskuun alussa. Ovensa sulkeneessa ravintolassa järjestettiin säännöllisesti mm. homomiehille suunnattua ´Stroke´-klubia.

Helsingin seudun Setaan eli HeSetaan on tullut kesän aikana 800 uutta jäsentä. Näin kertoo uunituore jäsenlehti Honk.

Lukupiiri on kokemuksena virkistävä. Tulee luetuksi enemmän, ja mieltä vaivaavat kysymykset voi nostaa muiden lukupiiriläisten pohdittaviksi. KUUNTELE vetäjän haastattelu.

Seta-säätiön myöntämällä avustuksella sateenkaariperheen tärkein kirja on saatu uudistettua ja julkaistua yhdistyksen nettisivuilla.

Helsinkiin on avattu vain miehille tarkoitettu liikuntakeskus. Sen palvelut on suunnattu kiireisille kaupunkilaismiehille. Gym 4 Men toimii ydinkeskustassa, Kampin Autotalossa. Gym 4 Men on mukana myös Gay Friendly Helsinki -projektissa.

Suurin osa suomalaisista antaisi samaa sukupuolta oleville pareille samat oikeudet avioliittoon kuin heteropareille. Tulos käy ilmi Taloustutkimuksen YLE Uutisille toteuttamasta kyselystä.

Sisäasiainministeriön asettama syrjinnän seurantaryhmä selvittää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin nuoriin kohdistuvaa syrjintää toisen asteen oppilaitoksissa. Alkusyksyn aikana Referenssi Oy kerää kyselyllä selvitykseen tietoja.

Rukoushetket samaa sukupuolta oleville pariskunnille ovat hermostuttaneet Kajaanin kirkkovaltuuston varajäsenen laatimaan kantelun kirkkohallitukselle. Seurakunta päätti kesäkuussa järjestää rukoushetkiä homopareille. Asiasta kertoi YLE Kainuu.

Kuopion piispa Wille Riekkinen olisi valmis vihkimään samaa sukupuolta olevat parit, mikäli Suomen avioliittolaki muutetaan sukupuolineutraaliksi. Riekkinen sanoo Kotimaa-lehdessä, että kirkon pitää myös säilyttää vihkioikeutensa.

Poliisi kertoo tavoittaneensa kaikki kuusi miestä, joita epäillään heinäkuun alussa tehdystä hyökkäyksestä Helsinki Pride -tapahtuman kulkuetta vastaan. Poliisin mukaan tekijöillä on kytkyjä äärioikeistolaisiin ryhmittymiin. Asiasta kertoi STT.

Samaa sukupuolta olevien parien vihkimistä kirkossa kannattaa noin kolmannes suomalaisista. Vastustajia on suunnilleen saman verran. Sukupuolineutraalia avioliittoa kannattaa yli puolet vastanneista. Sales Questorin tekemän kyselyn tuloksista kertoi STT.

Kahdeksan prosenttia suomalaisista sanoo ymmärtävänsä pride-kulkuetta vastaan hyökänneitä ja HeSetan toimistolla ilkivaltaa tehneitä. Tulokset käyvät ilmi Turun Sanomien ja viiden muun maakuntalehden teettämässä kyselytutkimuksessa.

Heteropari saa vihkimisen yhteydessä ilmaiseksi yhteisen sukunimen. Homoparit saavat sen vain maksua vastaan.

Keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemen mukaan avioliittolain muuttaminen jää seuraavan hallituksen asiaksi. Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat epäilevät, että seuraava hallituskaan ryhtyisi valmistelemaan sukupuolineutraalia avioliittoa.

Helsingin seurakuntayhtymän julkaiseman Kirkko & kaupunki -lehden päätoimittaja Seppo Simola ottaa pääkirjoituksessa kantaa sukupuolineutraaliin avioliittoon johtoajatuksella ´Nykyelämä tuottaa kammottavia sanahirviöitä´.