Kokoomusnuorten puheenjohtaja Susanna Kosken adoptiopuheet herättävät kritiikkiä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren
  • 9

Esimerkiksi Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ja tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä Suomeen ajava Tahdon2013 -kampanja ovat kritisoineet Kokoomusnuorten puheenjohtajan kielteistä kantaa ulkoisen adoption sallimisesta samaa sukupuolta oleville pareille.

Koski on ilmaissut näkevänsä ongelmallisena, jos adoptio samaa sukupuolta oleville pareille tulee mahdolliseksi. Koski mylös kertoi katsovansa, että avioliitto instituutiona kuuluu kirkolle.

Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ry ilmoittaa puolustavansa perustuslain suojaamaa ihmisten yhdenvertaisuutta kaikissa tilanteissa. Rovaniemelle vuotuiseen Syyskorkeakouluun kokoontunut Kokoomusopiskelijoiden jäsenistö on ilmaissut pettymyksensä ja syvän huolestumisensa sisarliittonsa johdon toimia kohtaan.

- Adoptio lähtee lapsen edusta. Rajaamalla kategorisesti homoparit pois rajoitetaan mahdollisten adoptiovanhempien määrää. Miten tämä voi olla lapsen edun mukaista?, kysyy Kokoomusopiskelijoiden puheenjohtaja Akseli Hakala.

Kokoomusopiskelijat kertoo uskovansa todelliseen mahdollisuuksien tasa-arvoon sekä sivistykseen ja välittämiseen. Liiton tiedotteen mukaan suvaitsevaisuus ja oikeudenmukaisuus – ihmisarvo – ei ole valinnainen vaan yhteiskunnan peruskivi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Kosken ja Kokoomusnuorten tulee ymmärtää, että vapauden toinen puoli on vastuu sanoista ja teoista. Suomalaista yhteiskuntaa ei rakenneta ajatukselle, jossa jonkun yhdenvertaisuus on suurempaa kuin toisen, linjaa Hakala.

Tahdon2013-kansalaisaloitekampanja kertoo tiedotteessaan olevansa pettynyt Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Susanna Kosken lausuntoihin koskien samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeutta.

- Koski väittää, että jos samaa sukupuolta oleville pareille sallitaan perheen ulkopuolinen adoptio, saattaa se heikentää heteroparien adoptiomahdollisuuksia. Tämä ei pidä paikkaansa, toteaa Tahdon2013-kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen.

Moilanen muistuttaa, että Koski on itsekin puoltanut homo- ja lesboparien oikeutta perheen ulkopuoliseen adoptioon vaalikonevastauksessaan.

- Koski itse totesi vuonna 2011, että "tosiasiassa vain marginaalinen osuus homo- ja lesbopareista tulisivat käyttämään adoptio-oikeuttaan".

Tahdon2013-kampanja nostaa tiedotteessaan esiin Kosken väitteen siitä, että heteroparien mahdollisuudet adoptioon ovat heikentyneet Ruotsissa sen jälkeen, kun samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus astui voimaan vuonna 2009.

- Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mistä Koski on faktansa tarkistanut. Meidän tietojemme mukaan tällaista ei ole tapahtunut, Tahdon2013-kampanjan Moilanen toteaa.

Tahdon2013-kampanja peräänkuuluttaa Koskelta perusteluja myös sille, miten samaa sukupuolta olevien parien vapaus vähentää eri sukupuolta olevien parien vapautta.

- Toisten vapaus ei voi olla arvokkaampaa kuin toisten. Kaikki ovat lain edessä yhdenvertaisia, Moilanen muistuttaa.

Kokoomuksen läheisjärjestönä toimiva seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustava Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary ry ilmaisee julkaisemassaan tiedotteessa ihmetyksensä Kokoomuksen Nuorten Liiton (KNL) puheenjohtajan Susanna Kosken adoptiopuheista. Järjestö toteaa tiedotteessa, että yhdenvertaisuus adoptioprosessissa ei ole keneltäkään pois.

- Mihin perustuu Kosken huoli, että adoptio-oikeuden laajentaminen samaa sukupuolta oleviin pareihin heikentäisi heteroparien mahdollisuuksia adoptoida? Maista, joissa homoparien adoptio ei ole sallittu, luovutetaan edelleen lapsia ruotsalaisperheisiin, vaikka Ruotsissa on jo yhdenvertainen adoptio-oikeus. Lisäksi tulee ottaa huomioon, että on nimenomaan adoptiolasten etu, että potentiaalisten rakastavien vanhempien määrä kasvaa. Tällöin myös todennäköisyys sijoittua parhaaseen mahdolliseen perheeseen paranee”, ihmettelee Kansallisen sateenkaariryhmän puheenjohtaja Janne Hälinen.

Kansallinen sateenkaariryhmä ilmaisee samalla yhtyvänsä Kokoomuksen Opiskelijaliitto Tuhatkunta ry:n näkemykseen, jonka mukaan mahdollisuuksien tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja välittäminen ovat keskeisiä tekijöitä, joiden varaan suomalaista yhteiskuntaa tulee rakentaa.

- Avioliiton myötä tulevat oikeudet ja velvollisuudet – myös mahdollisuus adoptioon – ovat keskeisiä länsimaisen sivistyksen ja ihmiskäsityksen merkkejä. Parhaiden mahdollisten adoptiovanhempien etsiminen on viranomaisten tehtävä, mutta samaa sukupuolta olevia pareja ei tule kategorisesti rajata sen mahdollisuuden ulkopuolelle. Adoptiossa on kuitenkin kyse lapsen, eikä adoptiovanhempien edusta, Hälinen toteaa.

Kansallinen sateenkaariryhmä toivoo, että Koski osaisi katsoa asiaa kokoomuslaisista perusarvoista lähtien.

- Ei voi olla, että toiset ovat tasa-arvoisempia tai vapaampia kuin toiset. Tasa-arvoinen avioliittolaki ei edelleenkään ole keneltäkään pois, vaan lisää monien suomalaisten onnellisuutta. Lisäksi kaavailtu laki jättäisi avioliiton teologisen määrittelyn jatkossakin kirkolle itselleen, eikä pakottaisi kirkkoa muuttamaan nykykäytäntöjään, Hälinen muistuttaa.

(Päivitetty 15.9.2013 klo 21.45, lisätty Kasary ry:n kannanotosta kertova osuus)

Kokoomusopiskelijat: Yhdenvertaisuus ei ole valikoivaa!
Tahdon2013: Toisten vapaus ei ole arvokkaampaa kuin toisten
Kasary ry:n kannanotto: Yhdenvertaisuus adoptioprosessissa ei ole keneltäkään pois

9 kommenttia

  • 1 / 9
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 15.9.2013, 18.14
"- Koski väittää, että jos samaa sukupuolta oleville pareille sallitaan perheen ulkopuolinen adoptio, saattaa se heikentää heteroparien adoptiomahdollisuuksia. Tämä ei pidä paikkaansa, toteaa Tahdon2013-kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen."

No tottakai se pitää paikkaansa. Jos homoparit tulevat adoptiossa samalle viivalle heteroparien kanssa, niin adoptiolasta hakevien vanhempien yhteismäärä kasvaa ja täten heteroparien mahdollisuudet saada adoptiolapsi heikkenevät entisestään.

"Tahdon2013-kampanja nostaa tiedotteessaan esiin Kosken väitteen siitä, että heteroparien mahdollisuudet adoptioon ovat heikentyneet Ruotsissa sen jälkeen, kun samaa sukupuolta olevien parien adoptio-oikeus astui voimaan vuonna 2009.

- Olemme kiinnostuneita kuulemaan, mistä Koski on faktansa tarkistanut. Meidän tietojemme mukaan tällaista ei ole tapahtunut, Tahdon2013-kampanjan Moilanen toteaa."

Esimerkiksi Venäjä on vaikeuttanut adoptiota maihin, joissa homoadoptio on sallittu.
Adoptiossa on lähdettävä lapsen edusta. Ja ehkä Venäjän pitäisi muuttaa käytäntöjään?