Kirkolliskokous päättää, aloittaako se keskustelun homoparien vihkimisestä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4
Turun tuomiokirkko

Kirkolliskokous päättää tiistaina, aloittaako se keskustelun samaa sukupuolta olevien parien vihkimisestä avioliittoon. Kirkolliskokoukselle on tehty asiasta kuudentoista henkilön allekirjoittama edustaja-aloite, jonka tavoitteena on, että kirkolliskokous ryhtyy toimiin käynnistääkseen seuraavalle kirkolliskokouskaudelle ulottuvan asiaa koskevan prosessin.

Kirkolliskokoukselle tehdyssä aloitteessa viitataan eduskunnan jo hyväksymään avioliittolain uudistukseen, jonka myötä samaa sukupuolta olevat parit voivat solmia avioliiton maaliskuusta 2017 lukien.

- Lakiuudistus vaikuttaa myös kirkon asemaan instituutiona, jolla on vihkimisoikeus. Jotta kirkko voisi tehdä omaa kutsumustaan vastaavia ratkaisuja, avioliittolain muuttumiseen on syytä varautua pohtimalla kirkon roolia uudessa tilanteessa. Uudistuksen juridisia seurauksia kirkolle ei myöskään vielä täysin tunneta.

Aloitteen tekstissä todetaan, että toistaiseksi käydyssä keskustelussa on luonnosteltu kolme käytännöllistä linjaratkaisua: kirkko vihkii nykykäytännön mukaisesti ainoastaan eri sukupuolta olevia ihmisiä, kirkko luopuu vihkioikeudestaan ja ainoastaan siunaa avioliittonsa solmineita sekä kirkko vihkii avioliittoon eduskunnan päätöksen mukaisesti sekä samaa että eri sukupuolta olevia ihmisiä.

- Avioliittolain muuttaminen on paitsi käytännöllinen myös teologinen kysymys. Aiemman keskustelun pohjalta tiedetään, että kysymykset parisuhteista ja perhemuodoista jakavat ihmisten mielipiteitä. Avioliittolain muuttamisen vaikutusten arvioiminen ei ole mahdollista ilman tutkimusta avioliiton ja perheen historiasta ja teologiasta. Tulevina vuosina tarvitaan avointa ja eri osapuolia kunnioittavaa keskustelua. Kirkolliskokous voi vaikuttaa merkittävästi tällaisen keskustelun edellytysten luomiseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Aloitteessa todetaan sen tavoitteeksi neljä asiaa: arvioida uuden avioliittolainsäädännön seurauksia kirkolle, tukea avointa ja kaikkia osapuolia kunnioittavaa keskustelua avioliitosta ja perheestä, osoittaa, että kirkko arvostaa samaa sukupuolta olevissa parisuhteissa eläviä ihmisiä ja heidän lapsiaan sekä edistää luterilaisen avioliitto- ja perhekäsityksen sekä sen historian tutkimusta.

Päätöksen on saatava kolmen neljäsosan enemmistö toteutuakseen, kertoo MTV.

evl.fi: Edustaja-aloite 2 / 2015
MTV3: Kirkolliskokous päättää tällä viikolla, aloitetaanko keskustelu homoparien siunaamiseen

4 kommenttia

Myönteistä päätöstä ei oikein Raamatulla voisi perustella, tosin ei se tosiaankaan olisi ensimmäinen Raamatun vastainen asia kirkossa. Eroamisiin tulee varmaankin piikki oli päätös kumpi tahansa.

Kommenttia muokattu: 02.11.2015 klo 13:02
  • 2 / 4
  • Jorma Hentilä
  • 2.11.2015, 14.45
Käsiteltävänä olevassa aloitteessa esitetään sen selvittämistä, miten kirkko kohtaa avioliittolain muutoksen, jonka nojalla myös naisparit ja miesparit voivat solmia avioliiton. Selvittelytyön aloittamisesta voidaan päättää yksinkertaisessa järjestyksessä. Tämä päätös tehdään tässä kirkollskokouksessa.

Sen sijaan päätös aloittaa sateenkaariparien vihkiminen vaatii kolmen neljänneksen enemmistön.

Maikkarin artikkeli on kovin asiantuntematon eikä paljoa parane myöhemmillä korjauksilla.