Kirkko pohtii parisuhdelakia

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Kirkolliskokous käsittelee parisuhdelakia 13. toukokuuta. Luterilaisen kirkon kirkolliskokous on koolla Turussa 13.-16. toukokuuta. Piispat ovat talven aikana antaneet hiippakuntiensa seurakunnille ja papistolle ohjeita, miten suhtautua uuden parisuhdelain esiin nostamiin yksityiskohtaisiin kysymyksiin.

Kokoukselle on tehty kaksi aloitetta aiheesta. Toisen mukaan kirkon pitäisi alkaa valmistella kaavoja rekisteröityjen parien ja heidän kotiensa siunaamista varten. Toisessa ehdotuksessa esitetään, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävä ei voisi toimia kirkon työntekijänä tai viranhaltijana.

Kirkon tutkimuskeskuksen Suomen Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan noin puolet suomalaisista vastustaa homoliittojen siunaamista. Voimakkaimpia vastustajia ovat iäkkäät ihmiset. Myönteisimmin suhtautuvat nuoret, naiset ja pääkaupunkiseudulla elävät ihmiset. homoliittojen siunaamista kannattaa tutkimuksen mukaan noin kolmannes kansasta.

Papeista noin neljännes kannattaa homoliittojen siunaamista ja runsas 60 prosenttia vastustaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!