Kiina: Oikeus hyväksyi käsiteltäväkseen samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta koskevan jutun

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Oikeusistuin Kiinan Hunanin maakunnassa on hyväksynyt käsiteltäväkseen viranomaisia vastaan nostetun oikeusjutun. Kanteen nostaja katsoo oikeuksiaan loukatun, kun hänen ja samaa sukupuolta olevan puolisonsa liittoa ei tunnustettu.

26-vuotias mies ja häntä kymmenen vuotta vanhempi poikaystävänsä olivat suhteensa yksivuotispäivänä yrittäneet rekisteröidä parisuhteensa, mutta virkailija totesi sen olevan mahdollista “vain yhden miehen ja yhden naisen välillä”. Joulukuun puolivälissä nuorempi miehistä nosti kanteen toimistoa vastaan, ja tammikuun 2016 alussa oikeudelta tuli ilmoitus, jossa kerrottiin, että tapaus on hyväksytty käsiteltäväksi.

Kanteen nostanut kertoo Global Times -julkaisulle, että lainsäädännössä puhutaan miehestä ja vaimosta, ei “yhdestä miehestä ja yhdestä naisesta”. Hän kertoo henkilökohtaisesti uskovansa, että pykälä viittaa heteroparien lisäksi myös samaa sukupuolta oleviin pareihin.

Kyse on tiettävästi ensimmäisestä kerrata, kun samaa sukupuolta olevien oikeutta saada tunnustus parisuhteelleen ylipäänsä käsitellään virallisesti Kiinassa. Tuomioistuimen ratkaisua odotetaan noin puolen vuoden kuluessa.

Tapaus on herättänyt huomiota ja paikalliset hlbti-aktivistit ovat olleet tyytyväisiä siitä, että asia on otettu käsittelyyn.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Nuorempi miehistä on kertonut kiinalaisviestimille tienneensä homoseksuaalisuudestaan 14-vuotiaasta lähtien. Hänen kerrottuaan suuntautuneisuudestaan vanhemmilleen, nämä suhtautuivat asiaan halveksuen. Hitaasti hän sai kuitenkin vanhempien asennetta muutettua, ja nyt hänen äitinsä kertoo seisovansa poikansa rinnalla..

Global Times: Court accepts China’s first gay marriage rights lawsuit
China´s first marriage equality case accepted by court
PinkNews: Court accepts China’s first lawsuit against gay marriage ban

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!