Kesän 2016 Helsinki Priden teemana media ja kulttuuri

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
  • 1

Helsinki Pride on valinnut vuoden 2016 tapahtuman teemaksi median ja kulttuurin. Teeman on määrä näkyä monipuolisesti tapahtuman ohjelmasisällöissä.

Helsinki Pride järjestetään 27.6.-3.7.2016 ja samaan aikaan Helsingissä järjestetään Eurogames-tapahtuma.

- Sähköisen ja nopean viestinnän aikakaudella koko maailma on käsiemme ulottuvilla heti ja koko ajan. Saamme paljon tietoa nopeasti ja sen suodattaminen on usein haastavaa. Helsinki Pridessa haluamme tänä vuonna tarkastella, mitä ovat hlbtiq-aiheet ja minkälaista on edustettavuus mediassa. Kysymme erityisesti kuka puhuu ja kenen äänellä? Minkälaisia tarinoita kerrotaan, mitä jää marginaaliin tai on poissa näkyvistä?

Priden kulttuuriohjelmissa kerrotaan tuotavan esille sateenkaarevuutta taiteessa erityisesti näkyvyyden ja hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi kulttuuria on tarkoitus tarkastella myös yhteiskunnallisemmin ja tutustua hlbtiq-kulttuuriin toimintaympäristönä.

Helsinki Priden järjestävä HeSeta ry juhlii neljännesvuosisataista taivaltaan. HeSeta on perustettu vuonna 1990 ja se on valtakunnallisen Seta ry:n suurin jäsenjärjestö.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Viime vuosina Suomessa on järjestetty useita pride-tapahtumia vuosittain. Suurten kaupunkien lisäksi pride-tapahtumia on ollut myös pienemmillä paikkakunnilla.

helsinkipride.fi: Helsinki pride 2016 teemana media ja kulttuuri
Kesällä 2016 ennennäkemätön sateenkaarikarnevaali Helsingissä

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Hävetkää
  • 2.12.2015, 3.24
Arvioiden mukaan 5–15 prosenttia väestöstä kuuluu seksuaalivähemmistöön. Me maksamme YLE-veroa, joten YLE tv-kanavilla pitäisi VIIKOTTAIN esittää hlbtiq elokuvia, hlbtiq tv-sarjoja, hlbtiq dokumentteja, hlbtiq uutisia. Laki Yleisradio Oy:stä velvoittaa huolehtimaan ohjelmatarjonnasta myös vähemmistö- ja erityisryhmille. Tilanteen korjaamiseksi ei siis tarvita lakimuutosta, ainoastaan lain noudattamista. SETA eikä muutkaan tahot ole puuttuneet asiaan.