Kanadaan säädettiin transsyrjintäsuoja aloitteen perusteella. Pääministeri vastusti.

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 6

Kanadan alahuone on hyväksynyt transsukupuolisten syrjintäkiellon. Oppositiossa olevien demarien (NDP) edustaja-aloite meni kolmannessa käsittelyssä läpi siten, että kuusitoista hallitsevan konservatiivipuolueen jäsentä äänesti puolesta. Luvut olivat 149-137.

Pääministeri Stephen Harper äänesti vastaan, mutta neljä hallituksen ministeriä puolesta, mukana ulkoministeri John Baird. Suuri enemmistö konservatiivien takapenkkiläisistä äänesti vastaan, mutta myös monet etupenkkiläiset ja ministerit.

Aloitteen oli tehtynyt demarien eli New Democrats -puolueen kansanedustaja Randal Garisson. Myös parlamentin suomalaistaustainen edustaja Meagan Leslie teki aktiivisesti työtä hankkeen puolesta.

Edustaja-aloitteiden käsittelyssä Ottawan alahuoneessa edustajat ovat yleensä vapaita äänestämään oman mielensä mukaan, ilman puoluekuria.

Lain tekstistä käydyssä keskustelussa arvosteltiin epäselviksi nähtyjä termejä "gender expression" (sukupuolen ilmaisu) ja "gender identity" (sukupuoli-indentiteetti). Edustaja Garrison korjasi käsittelyn aikana aloitettaan ja poisti ilmaisun "gender expression".

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Juuri ennen ratkaisevaa äänestystä albertalainen konservatiiviedustaja Rob Anders vetosi vielä hylkäämisen puolesta. Hän sanoi lasten tarvitsevan suojelua sitä vastaan, että miehelle annettaisiin pääsy naisten käymälään. Lakin vastustajat olivat antaneet aloitteelle nimen "bathroom bill".

Toisessa käsittelyssä aloite oli saanut taakseen 15 konservatiivia ja hankkeen tulevaisuutta ehdittiin jo epäillä. Ratkaisevaan käsittelyyn hallituspuolen ääniä tuli kuitenkin yksi enemmän. Aloite vaatii vielä ylähuoneen käsittelyn.

Uutinen Toronto Starissa

6 kommenttia

Hän sanoi lasten tarvitsevan suojelua sitä vastaan, että miehelle annettaisiin pääsy naisten käymälään. Lakin vastustajat olivat antaneet aloitteelle nimen "bathroom bill".

Suojelua miksi?? Siksikö jos hoitoprosessissa olevalla henkilöllä on vielä jäljellä miehen sukuelimet!!! Eihän sukupuoli ole jalkojen välissä!

Mitähän tuumaavat naisesta mieheksi prosessissa olevista!
  • 2 / 6
  • Liehu
  • 22.3.2013, 12.21
Ensinnäkin, mitä kamalaa siinä on jos näkee luonnollisessa ympäristössä alastoman ihmisen? Miehen, naisen tai muun? Miksi kaikessa pitää olla jotain seksuaalista?

Puetaan vauvoille vaatteet jo kohdussa ettei vaan joku kiihotu ja raiskaa. Mennään kaikki suihkuun vaatteet päällä, ettei nähdä edes omaa kehoa, koska sehän johtaisi automaattisesti traumaan. Seriously.