Jyväskylän yliopiston rehtori siunasi Puolimatkan lausunnon tieteelliseksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto
  • 3

Jyväskylän yliopiston rehtori Matti Manninen on todennut epäilyt professori Tapio Puolimatkan lausunnosta lakivaliokunnalle aiheettomiksi. Jyväskylän yliopistossa on ollut käynnissä selvitys, onko Tapio Puolimatkan lausunto eduskunnan lakivaliokunnalle liittyen kansalaisaloitteeseen tasa-arvoisesta avioliittolaista laadittu hyvää tieteellistä käytäntöä noudattaen. Asiassa on tehty Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (TENK) ohjeistuksen mukainen esiselvitys, jonka lopputuloksena rehtori on 4.3.2015 todennut epäilyn hyvän tieteellisen käytännön loukkauksesta osoittautuneen aiheettomaksi ja asian käsittely on päätetty. Yliopisto julkaisi tiedotteen 5.3.15.


Tutkinnan kohteena on ollut Puolimatkan asiantuntijalausunnossa käytetyn kolmen lähdeviitteen hyvän tieteellisen käytännön mukaisuus, minkä lisäksi on tutkittu onko Puolimatka ohittanut johtopäätöksiä tukemattomia tutkimustuloksia, ja siten mahdollisesti syyllistynyt hyvän tieteellisen käytännön loukkaukseen.
Koska tutkintapyynnön kohteena ei ole ollut ns. normaali tieteellisessä toiminnassa syntynyt julkaisu vaan eduskunnalle annettu asiantuntijalausunto, rehtorin mukaan esimerkiksi lähdeviittausten lukumäärälle tai niiden käytölle ei voida asettaa yksiselitteisiä vaatimuksia. Mikäli kuitenkin asiantuntijalausunnossa käytetään tieteellisiä lähdeviittauksia, tulee niiden olla hyvän tieteellisen käytännön mukaisia. Esimerkiksi lähdeviitteen sisältämiä havaintoja ei saa esittää siten, että havaintoihin perustuva tulos vääristyy. Rehtori toteaa myös, ettei asiantuntijalausunnoille ja tieteellisille julkaisuille voida asettaa samanlaisia vaatimuksia myöskään siitä syystä, että asiantuntijalausunnon laatimiselle on annettu usein lyhyehkö määräaika.

TENK:n ohjeiden mukaan hyvän tieteellisen käytännön loukkaus ilmenee tyypillisesti joko piittaamattomuutena hyvästä tieteellisestä käytännöstä tai vilppinä tieteellisessä toiminnassa. Piittaamattomuus hyvästä tieteellisestä käytännöstä ilmenee törkeinä laiminlyönteinä ja holtittomuutena tutkimustyön eri vaiheissa. Vilppi tieteellisessä toiminnassa merkitsee tiedeyhteisön ja usein myös päätöksentekijöiden harhauttamista sekä väärien tietojen tai tulosten esittämistä tiedeyhteisölle tai niiden levittämistä. Ohjeita sovelletaan paitsi tieteelliseen tutkimus- ja julkaisutoimintaan myös tieteelliseen työhön välittömästi liittyvään muuhun kirjalliseen toimintaan julkaisumuodosta riippumatta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

3 kommenttia

teologis"tieteellisesti" katsottuna Tapio Puolimatkan lausunnothan ovat pakanallisia - eipä siinä sen kummempaa.
  • 2 / 3
  • perus-rehtoori
  • 6.3.2015, 16.14
puolimatka ei ole edes kokomatka.