Joukkopidätys kairolaisessa hamam-saunassa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 5
Rautatieaseman aukio on myös kansainvälisissä oppaissa kohtauspaikkana. Aukiota vartioi Ramses.

Kairolaisessa saunassa pidätettiin sunnuntai-iltana klo 22 paikkeilla noin 40 miestä epäiltyinä homoseksuaalisuudesta. Tv-ryhmä oli kiinnittänyt poliisin huomion kylpylän toimintaan ja videoi pidätykset. Kyseessä oli päärautatieaseman lähellä ollut turkilainen kylpylä eli hamam.

Kylpylän ”paljasti” poliisille tv-journalisti Mona Iraqi. Hän kertoi tapahtumista valokuvin facebookissa, ja hän kehui saaneensa poliisit liikkeelle. Hän puhui ”perverssien helvetistä keskellä Kairoa”. Tänään keskiviikkona on luvassa juttua pidätyksistä uutiskanava Al-Qahira wal Nasilla. Journalisti oli aikeissa jo viime viikolla raportoida saunasta, mutta jätti poliisille aikaa sulkea paikka. Kameraryhmä oli käynyt saunassa sunnuntaina ennen poliisin tuloa. Todennäköisesti paikalla kävi etukäteen myös poliisin ilmiantajia.

Moraalipoliisi nappasi saunassa monia miehiä ryhmäseksiä harrastamassa. Tv-ohjelmassa on luvassa lisää paljastuksia. Saunaa syytetään aidsin levittämisestä. Paikan omistaja ja työntekijät pidätettiin samalla kertaa.

Hamam on mainittu monissa kansainvälisissä gay-matkaoppaissa. Jossain oppaissa mainitaan, että poliisi kävi paikassa silloin tällöin hakemassa suojelurahat. Tv-toimittajan mukaan saunassa kävi eri ikäisiä ja kansallisuudeltaan eri maista olevia kylpylävieraita.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Egypti8n uuden hallituksen aikana homojen pidätykset ovat lisääntyneet. Amnestyn mukaan vuoden aikana on ainakin 80 miestä pidätetty. Joulukuun alussa sisäministeriö kertoi, että oli hajotettu prostituutiorinki, jossa oli homoja ja transihmisiä. Egyptissä oli rauhallinen aika vuodesta 2004 arabikevääseen saakka. Sinä aikana ei juuri kuulut homopidätyksistä, mutta nyt tilanne on selkeästi muuttunut pahempaan suuntaan.

Nettioppaan tekstejä
Pidätyskuvaa facebookista

5 kommenttia

Britanniassa tämäntyyppiset pidätykset loppuivat vasta 2003. Saksassa kaiketi jo 70-luvulla, vai? Ontariossa oli joukkopidätyksiä kai vielä 90-luvun alussa.
Ihmisten vainoamiset vastuullisen seksuaalisuuden vuoksi ovat tietenkin tuomittavia.

Mutta sitten toisaalta itse olen kyllä monien muiden kanssa myös sitä mieltä, että sekstailu-puuhasteluiden harrastaminen yleisissä saunoissa ja uimahalleissa yms. on todella typerää ja edesvastuutonta käytöstä, josta kiinni jäävät saavat syyttää vain itseään.

Yleisissä paikoissa voi kohtuudella odottaa huomaavaisuutta muitakin ihmisiä kohtaan ja erityisesti paikoissa, joissa käy myös lapsia.
(uutiseenkin liitetyssä facebook-kuvassa taitaa alavasemmalla olla joku alaikäinen poika). Pederastia ja pedofilia ovat sairaita ja todella vastuuttomia touhuja.

Toki saunat ja uimahallit eivät olekaan niinkään homojen kohtauspaikkoja, vaan niitä kansoittavat perinteisesti kaksoiselämää viettävät biseksuaalit.

Asiaan liittyy myös tasa-arvo ja yhdenvertaisuus, sillä eivät hoterotkaan liiemmin sekstaile yleisissä saunoissa ja uimahalleissa - emme voi vaatia erivapauksia ja sortaa muita, kun yhdevertaisuus ja tasa-arvo ovat kuitenkin asioita, joita haluamme ja tarvitsemme. Yhdenvertaisuus on yhdenvertaisia vapauksia ja myös yhdenvertaisia vastuita.

Kommenttia muokattu: 09.12.2014 klo 22:04