Jonas Gardell: Näin Ruotsissa luotiin vihaa aidsiin sairastuneita kohtaan

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006
Suomalaisiakin kävi Tukholman Viking-saunassa, joka aloitti 1978 ja lopetti 1987, kun lailla kiellettiin kaikki saunaklubit. Kuvassa on aukeama vuoden 1980 Revolt-lehdestä.

AIDS tuli Pohjoismaihin 30 vuotta sitten. Ruotsalainen Jonas Gardell, käsikirjoittaja, koomikko, laulaja ja artisti ja Mark Levengoodin rekisteröity puoliso, on kirjoittanut kirjasarjan ”Torka aldrig tårar utan handskar”. Dagens Nyheterissä oli katkelma kirjan kakkososasta. Tekstissä hän kertoo, miten lehtien päätoimittajat, papit ja lääkärit kiihottivat vihaa AIDSiin sairastuneita kohtaan. Ruotsissa yritettiin ottaa tiukempi linja kuin Suomessa.

Kun Dagens Nyheter helmikuussa 1982 kirjoitti ensimmäisen kerran mystisestä homojen syöpäsairaudesta, lehti kertoi myös mahdollisen syyn: elimistön puolustusmekanismit heikkenevät, kun homomiehet saavat sukupuolikontakteissaan vaikeita infektioita huonon hygienian takia. Asia siis lehden mukaan liittyi peräaukkoon ja ulosteisiin.

AIDSia epäilevä ei mielellään mennyt tuntemattomalle lääkärille, kun olisi pitänyt tutkia penis, suu ja peräsuoli. Se paljasti homoseksuaalisuuden. Homous herätti halveksuntaa ja sai huonomman hoidon.

Mutta AIDS uhkasi koko yhteiskuntaa. Niin kauan kuin siihen sairastuivat homot, narkkarit ja huorat, asia oli kunnossa. Mutta vuonna 1985 Expressen vetäisi lööpissään: "Pian sinäkin olet vaarassa". Samana vuonna Göteborgs Post julkaisi artikkelin poliisista ja sairaanhoitajasta. He pelkäsivät, että he joutuvat luopumaan lapsistaan, jos tauti iskee työtehtävissä. Vaikka silloin jo tiedettiin,että virus ei helposti tartu, lehti ei niistä tutkimustuloksista piitannut.

Lääketieteen historiassa on annettu monia selityksiä sairauksille. Tavallisesti niitä pidettiin rangaistuksina. Jo Vanha Testamentti kertoo, miten Jumala rankaisee tottelemattomia rutolla ja spitaalilla. Rangaistus voi tulla yhdelle ihmiselle tai kokonaiselle kansakunnalle.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Sairaus oli synnin palkka. Niitä mielipiteitä kuultiin Suomessakin. Ihmisestä tulee epäpuhdas. Jotta pääsisi takaisin puhtaiden joukkoon, oli nöyrryttävä, tehtävä parannus ja saatava anteeksianto. Ruotsalaispappi Bengt Birgersson Aftonbladetissa muotoili asian näin: "AIDSissa on hyviäkin puolia, kun se osuu homon kohdalle. Siitä voi saada oivalluksen, että homoseksuaalisuus on väärin. Sairaus on saavuttanut päämääränsä".


Syyttömät ja syylliset

Sairastuneen katsottiin itse olevan osasyyllinen kärsimykseensä. Sairauteen liittyi moraalinen sanoma. Sairastuneen elämä on ollut epäonnistunutta, rappeutunutta, petos. Luonto astui kuvaan mukaan ja alkoi korjata tilannetta. Svenska Dagbladetissa huolestunut lukija kyselee: "Mitä tapahtuu, jos uskovainen saa taudin ehtoollispikarista". Otsikko: "Syyttömät kristityt voivat saada aids-tartunnan".

Syyllisyys ja syyttömyys olivat keskeinen käsitepari. Iltapäivälehti aprikoi: Jos lapsi saa tartunnan verensiirrossa, syytön kuolee aidsiin. Kristillinen lehti Dagen luetteli syyttömät ja syylliset: Jos tartunnan saa äidinmaidosta, verensiirrosta tai aviopuolisolta, on syytön. Muut HIV-tartunnan saaneet ovat syyllisiä.

Expressen-lehti kuvaili, miten tartunta saadaan. Kuvassa oli nuori heteropari romanttisessa syleilyssä. Siitä ei saa aidsia. Toisessa kuvassa oli karvainen homon selkä ja homo katseli pornolehteä. Kuvatekstissä varoitettiin: "nopeat,anonyymit homokontaktit ovat suuri vaara". Rivien välistä voi lukea: luonnottomat homokontaktit.


Pakkotoimia

Oli ryhdyttävä tiukkoihin toimenpiteisiin, kuten pakkotestauksiin, rekisteröintiin, valvontaan ja sairastuneiden internointiin. Tunnetut juristit puolustivat toimenpiteitä, joilla suojellaan yhteiskuntaa, vaikka siinä menisikin ihmisiltä osa yksilöllisestä vapaudesta.

Homot eivät enää olleet tartunnan saaneita, vaan he olivat tartunnan levittäjiä. He olivat ruttoisia rottia, jotka saivat liikkua vapaina. He olivat ihmisiä joihin ei voinut luottaa. He eivät pidättäytyneet seksistä, vaan jakoivat virusta jokaiselle kohtaamalleen. Homojen ohjaamista oikeanlaiseen käyttäytymiseen pidettiin hyvin vaikeana verrattuna heteroihin. Oli vaikea uskoa homon rakkauteen, kun hänellä oli tusinoittain seksipartnereita vuosittain.

Aftonbladet haastatteli poliisia, Hans Strindlundia, Norrmalmspoliisista. Aiheena oli homosaunojen sulkeminen. Otsikko: "AIDSin levittäjät ovat murhaajia". Murhaajia ei pidä hemmotella tai lelliä. Heitä vastaan on suojauduttava.

Oli poliitikkoja, lääkäreitä, poliiseja ja virkamiehiä, jotka vaativat tiukkoja toimenpiteitä eikä lellimistä. Syyttömiä kansalaisia on suojeltava. Vuonna 1986 lääkärit Lita Tibbling ja Torbjörn Ledin esittivät Svenska Dagbladetissa, että perustetaan suljettu AIDS-yhteisö, jossa eristettynä jokainen huolehtii itsestään ja valmistautuu kuolemaan. Ennenkin ruttotautiset saatettiin eristää. Lundin sairaalan viruslääkäri ja apulaisylilääkäri Jonas Berglund esitti, että HIV-positiiviset merkitään tatuoinnilla. Sama menetelmä oli käytössä Hitlerin Saksassa juutalaisia vastaan. Ruotsin Keskustapuolue jätti lakiehdotuksen parlamentille: koko kansa on testattava.

Alibaba Gaybutik och Postorder AB ei saanut rekisteriviranomaisten hyväksyntää, koska liikeen nimessä oli sana "gay". Se rikkoi hyviä tapoja ja yleistä järjestystä. Samana vuonna 1986 Dagens Nyheter teki reportaasin siitä, miten tuntemattomat homomiehet "harrastivat kopulaatiota" keskenään.

Smålandspostenin lukijakirjeessä 1985 muistutetaan, miten luonto hienosti korjaa epänormaaliuden. Samalla kun etsitään lääkettä aidsiin, pitää etsiä lääkettä homoseksuaalisuuteen. AIDS on varoitus, kun epänormaalista tehdään normaalia.

Myös lääkäripiireissä oli samantapaisia ajatuksia. Amerikkalaiset lääkärit aprikoivat, että miehen ei tule ottaa sisäänsä toisen miehen spermaa. Naisella sen sijaan on normaali puolustusmekanismi ja suoja miehen sperman aiheuttamille haitoille perinteisen yhdynnän aikana.

*****

Jonas Gardell kertoi kirjassaan ruotsalaisen yhteiskunnan reaktiosta HIViin ja AIDSiin. Kirjoitus perustuu Dagens Nyheterissä 3.1.2013 julkaistuun referaattiin.
http://www.dn.se/kultur-noje/debatt-essa/jonas-gardell-sa-skapades-hatet-mot-de-aidssjuka

Otsikko suomalaisesta iltapäivälehdestä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!