Johtavia poliitikkoja äärikristillisen kampanjan tukena Suomessa

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 5

Evankelikaalipiirien, ensisijaisesti helluntaiherätykseen liittyvien, näkyvä mainoskampanja on saanut sivuilleen korkean valtiojohdon myönteisiä kommentteja. Lausuntoja ovat antaneet ainakin pääministeri, eduskunnan puhemies ja presidenttiehdokkaista SDP:n tarjokas.

Varsinaiseen hengelliseen sanomaan poliitikot eivät sentään ota kantaa, mutta viesteistä välittyy myönteinen käsitys siitä, että hengelliset yhteisöt ovat "keventämässä yhteiskunnan hoivataakkaa", kolmannen sektorin toimijoina.

Hoitoa hakevan tulisi kuitenkin selkeästi saada tietää, minkälainen ketunhäntä apua tarjoavilla on kainalossaan. Pääkaupunkiseudulla näkyvästi esillä olevat ulkomainosjulisteet eivät suoraan kerro, mistä on kyse. Niillä mahdollinen avuntarvitsija ohjataan kirja- ja televisiopalveluihin, joista viestin sisältö avautuu ennemmin tai myöhemmin, yleisön valveutumisasteesta riippuen. Viinan ja rikollisuuden kirojen ohella nämä hädänlaisyen ystävät varmasti pyrkivät auttamaan myös pois seksuaalivähemmistöistä, jos sellainenkin vamma sattuisi apua hakevalta löytymään.

Kampanjassa on keskeisesti mukana mm IRR-TV, joka tuottaa leimaltaan evankelikaalikristillisiä ohjelmia. Niitä nähtiin mm Suomi-TV:ssä, kunnes esittäminen siellä tuli taloudellisesti mahdottomaksi. Nyt IRR:n keskeisellä toimijalla Hannu Haukalla on hakemus vetämässä uudesta "perhekanavasta".

Nimensä ja osittain kuvansa käyttöön antaneiden poliitikkojen olisi ehkä kannattanut harkita tilannetta. Eduskunnan puhemies Heinäluoma on kampanjan haastattelussa HS:n arvion mukaan kuitenkin "vaivaantuneen oloinen".

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tämänsorttisen kolmannen sektorin toiminta vie suomalaista sosiaalihuoltoa lähemmäksi amerikkalaista tilannetta, jossa vaihteleva kristillisyys leimaa suurta osaa vapaaehtoistyötä. Kun yhteiskunnan apurakenteiden annetaan rapautua, ideologisista lähtökohdista toimiville "vapaaehtoisjärjestöille" jää runsaasti elintilaa eikä niille ole kaikkialla enää oikein vaihtoehtoja ja sielläkin kysyntä ylittää tarjonnan. Siinä tilanteessa avuntarvitsijan on parasta ainakin teeskennellä uskontohakuisuutta. Näihin olosuhteisiin on Suomessa toivottavasti matkaa, mutta erilaisten budjettileikkausten jälkeen todellisuus voi piankin luisua amerikkalaiseen malliin.

Evankelisluterilainen kirkko ei ole kampanjassa mukana. Yksittäisinä seurakuntina osallistuvat kuitenkin Espoonlahden ja Vuosaaren seurakunnat.

5 kommenttia

Pääministeri antaa kyllä nimensä ja arvovaltansa tämän kampanjan tueksi mutta pysyttelee silmiinpistävästi poissa tasa-arvoisen avioliittolain allekirjoittajien joukosta. Kyseessä taitaa olla kokoomuksen ryhtiliike, jossa puolueen liberaalista julkisuuskuvasta saa huolehtia A. Stubb mutta järeämmät voimat pitäytyvät puolueen perinteisissä arvoissa.

Näin saavutetaan win-win-tilanne, kauhun tasapaino puolueen ukkoutuneen konservatiivisiiven ja naisvaltaisen pehmo-osaston välillä. Vuotoa perussuomalaisiin saadaan tukittua ja silti vapaamielisemmin ajattelevilla säilyy toivon kipinä puolueen vähemmän synkästä tulevaisuudesta.
Kataista ei pyydetty allekirjoittamaan kristillisten kanssa tehdyn sopimuksen takia.

Hän sanoi toissapäivänä kuitenkin tv:ssä varsin selvästi, että äänestää lakiehdotuksen puolesta.