Japanissa samaa sukupuolta olevien parisuhde tunnustettiin ensi kertaa virallisesti

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Tokiossa Shibuyan alueella asuvat Hiroko Masuhara ja Koyuki Higashi lunastivat aamulla todistuksen, jolla naisten kumppanuus tunnustetaan virallisesti.

Tokiossa sijaitsevat Shibuya and Setagaya ovat alkaneet myöntää samaa sukupuolta oleville todistuksia, joilla näiden parisuhde tunnustetaan. Tunnustuksella ei ole lakiin perustuvia oikeusvaikutuksia, eivätkä ne ole päteviä alueen ulkopuolella. Tunnustuksen merkitystä on pidetty ennen kaikkea symbolisena.

Viranomaisen myöntämästä todistuksesta on kuitenkin apua esimerkiksi asunnon vuokraamisessa pariskuntana. Lisäksi mahdollisen sairaalaan joutumisen tapauksessa todistuksen avulla voi todistaa olevansa oikeutettu vierailemaan kumppaninsa luona.

Tokiossa sijaitsevan Shibuyan alueen valtuusto päätti keväällä ensimmäisenä Japanissa virallisesti tunnustaa samaa sukupuolta olevien parisuhteet. Valtuuston ratkaisu herätti koko maassa laajaa keskustelua hlbti-vähemmistön asemasta ja yhdenvertaisuudesta.

Vastaavia tunnustamishankkeita on joillain muillakin alueilla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Huhtikuussa Tokiossa Shibuyan alueella vietetty pride-tapahtuma keräsi kulkueeseensa noin 2 000 ihmistä. Sateenkaarikulkue viestitti tuolloin toiveesta, että yhteiskunta jatkaisi orastavaa viimeaikaista kehitystään yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta hyväksyvämpään suuntaan. Tunnelmaa kuvattiin aiempaa myönteisemmäksi.

PinkNews: Tokyo wards defy Japanese government by recognising same-sex couples
HS: Japanissa rekisteröitiin ensimmäinen lesbosuhde
Japani: Samaa sukupuolta olevien parisuhteet saavat tunnustuksen ensimmäistä kertaa

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!