Italiassa Korkein oikeus hyväksyi ulkomailla solmitun avioliiton

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Yllättäen keskiviikkona Italian Korkein oikeus (ns. kassaatiotuomioistuin) on hyväksynyt samaa sukupuolta olevan parin ulkomailla solmitun avioliiton. Ensin Virossa, nyt Italiassa.

Ranskalaisnainen ja toinen nainen, jolla oli kaksoiskansalaisuus, olivat eläneet Italiassa 27 vuotta. He olivat avioituneet Ranskassa vuonna 2013. Vuonna 2015 he olivat hakeneet Napolissa avioliittonsa tunnustamista. Napolissa viranomaiset torjuivat hakemuksen. Korkein muutoksenhakutuomioistuin kuitenkin hyväksyi naisten avioliiton. Giuseppina La Delfa ja Raphaelle Hoedts ovat nyt aviopari.

Tuomioistuimen mukaan Italiassa ei voida poistaa ihmisten oikeutta, jonka jokin muu maa on myöntänyt. Napoli joutuu maksamaan oikeuskulut. Päätös merkitsee jonkinlaista paradoksia: ulkomailla solmittu avioliitto, jossa toinen puoliso on ns. ulkomaalainen, on paremmassa asemassa kuin pari, jossa molemmat puolisot ovat italialaisia. Joissakin Euroopan maissa, esim. Saksassa, jossa avioliitto ei koske samaa sukupuolta olevia, ulkomaiset avioliitot muuttuvat rekisteröidyiksi parisuhteiksi.

Italialaisperheen kuva (yksityiskuva)
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!