Inkerin kirkon linja kaipaa julkisuutta Suomessa

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 22
HS:n haastattelussa piispa Kuukauppi ei mitenkään peitellyt kirkkonsa vanhoillista linjaa.

Inkerin luterilaisen kirkon linja tasa-arvokysymyksissä on saanut Suomessa suhteellisen vähän julkisuutta. Helsingin Sanomien julkaisema piispa Aarre Kuukaupin haastattelu (HS 10.3.13 Ihmiset) korjaa tilannetta. HS ei kuitenkaan kerro Inkerin kirkon amerikkalaisilta vanhoillisluterilaisilta saamasta tuesta, joka käytännössä mahdollisti etäisyyden ottamisen Suomen kirkkoon.

Haastattelussa Kuukauppi ei mitenkään salaa kirkkonsa vastustusta niin naispappeudelle kuin homoseksuaalisuudellekaan. Kuukauppi käyttää sanaa "liberaali fundamentalismi". Hän sanoo olevansa huolissaan sen noususta Suomessa. Piispan mielestä Suomen luterilaisella kirkolla "on jo" liian salliva näkemys homoliitoista.

Piispa Kuukauppi kehaisee jutussa, ettei seurakuntatason ystävätoiminta Inkerin suuntaan ole juurikaan laantunut. Mutta kuinkahan moni tällaiseen vapaaehtoistyöhön osallistuva tietää Inkerin kirkon nykyisen todellisuuden?

Mielenkiintoista olisi tietää, kerätäänkö Suomen evl-kirkoissa vielä virallisia kolehteja Inkeriin. Osan kolehdeista päättävät seurakunnat itse. Rahaa voi tietenkin kerätä myös muutoin, vaikkapa kirjallisuutta myymällä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Inkerin kirkon viettäessä taannoin jotain vuosisataisjuhlaa aiheesta Suomen Kirkkohallituksessa laadituissa tiedotteissa ei Inkerin kirkon asenteellis-opillista tilaa juurikaan nostettu esille tai aihe oli luettavissa vain rivien välissä. Inkerin kirkon juhlaa vietettiin tuolloin myös Suomen puolella.

Aarre Kuukaupin haastattelu HS:ssa

22 kommenttia

Kuukauppi perusteli homovihaansa olemattomilla olennoilla ja vanhoilla tarustoilla vieraillessaan viime kuussa Etelä-Pohjanmaalla:
"Haluamme näissä kysymyksissä (=homojen oikeudet ja naispappeus) ottaa kantamme Raamatusta eikä esimerkiksi lainmuutoksista."

http://www.ilkka.fi/uutiset/maakunta/inkerin-kirkko-ei-hollenna-suhtautumistaan-homouteen-ja-naispappeuteen-1.1314877

Kuukauppi kehui aiemmassa Seurakuntalaisen haastattelussa, kuinka Venäjällä on kunnon uskonnonvapaus Suomeen verrattuna, koska siellä saa demonisoida ja solvata homoja koko sydämestään.
Suomen kirkko vaikuttaa onneksi kulkevan oikeaan suuntaan, ainakin sen perusteella, mitä naispapit edustavat.

Oulunkylän seurakunnan pastori Marjaana Toiviainen kertoo kirkon tämänhetkisistä haasteista.
- Meillä kirkossa olisi paljon varaa luopua normatiivisesta ihmiskuvasta. Siitä millainen on oikeanlainen nainen, oikeanlainen mies ja oikeanlainen perhe. Aika harva niitä täyttää, Marjaana Toiviainen sanoo.

Artikkelin alussa haastatellaan piispa Irja Askolaa:

http://yle.fi/uutiset/piispa_irja_askola_taistelu_naispappeudesta_kesti_vuosikymmenia/6531249