Sari Roman-Lagerspetz valittiin Vantaan seurakunnan luottamushenkilöksi viime seurakuntavaaleissa. Hän ottaa vahvasti kantaa ja herättää voimakkaita mielipiteitä. Paikallinen Vantaan Lauri -lehti on tehnyt hänestä henkilökuvan.

Gayradion ohjelmassa oli torstai-iltana vieraana parfymööri Max Perttula. Hänen kanssaan puhuttiin mm. siitä, miten ihmisten väliset vetovoimat saavat lisää jytyä hajuaistimusten kautta.

Suomalainen Gay-liikunta- ja urheiluseura H.O.T. ry on ehtinyt 15 vuoden ikään. Ranneliike.net vieraili syntymäpäiväjuhlissa ja kyseli yhdistyksen puheenjohtajalta yhdistyksen menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevasta.
Nokia Mission irtisanottu johtaja Markku Koiviston ulostulossa viime viikonloppuna nk. eheyttäminen tuli jälleen kerran esille. Nyt Aamulehti teki aiheesta jutun. Seksologin kommentti saatiin myöhemmin mukaan tasapainon vuoksi.
Arne ja Carlos ovat norjalais-ruotsalainen muotisuunnittelijapariskunta, joilla puikot pysyvät käsissä. He ovat kutomisen mestareita.
Amerikkalainen Gore Vidal täyttää tänään 84 vuotta. Hänellä on valtava kirjallinen tuotanto, jossa on hän arvostellut myös voimakkain sanoin amerikkalaista yhteiskuntaa ja valtaa pitäviä.

Ruotsalaiselle kaapista tulleelle jalkapallotähdelle Anton Hysénille viime vuosi oli voittojen aikaa. Hän voitti mm vuoden homo -tittelin ja Let´s dance -kilpailun. Viimeisin voitto: löytyi poikaystävä, Tanskasta.

Riikalainen päivälehti Diena kertoo tänään latvialaisesta miespariskunnasta, Antonista ja Edgardista. He ovat eläneet yhdessä 2,5 vuotta.

Kansainvälisenä homofobian vastaisena päivänä 17.5.2006 ranneliike ry nimitti ensimmäistä kertaa tehtäväänsä homofobian vastaisen työn hyvän tahdon lähettilään. Lähettilääksi valittiin taiteilija Arja Saijonmaa, joka on tehnyt työtä ihmisoikeusasioiden pu

Kanadalainen astronomi Gary Billings löysi vuonna 1999 pikkuplaneetan 40463. Nyt löytäjä on antanut asteroidille nimen "Frankkameny" amerikkalaisen astronomin ja gayaktivistin muistoksi. Frank Kameny kuoli viime vuonna 86-vuotiaana.

Amerikkalainen astronautti Sally Ride on kuollut 61-vuotiaana vaikeaan sairauteen, haimasyöpään. Hänet valittiin lehti-ilmoituksen kautta 8000 hakijan joukosta NASAn palvelukseen. 35 valittiin, heistä kuusi naista.

BBC:n televisiokanava BBC3 esittää dokumentin nimeltä I Woke Up Gay, jossa tarkastellaan walesilaisen miehen tarinaa, joka muuttui aivohalvauksen myötä heterosta homoksi.
Aateloitu pop-muusikko Cliff Richard täyttää tänään 70 vuotta. Hän tuntee itsensä 40-vuotiaaksi. Hyvän olon salaisuus: veriryhmädieetti. Entä onko muita salaisuuksia?

CNN:n yksi tunnetuimpia uutisankkureita, Anderson Cooper on ilmoittanut kaikkien tiedossa olleen asian, että hän on oikeasti homo.
Mtv3:n Huomenta Suomi –lähetyksessä marraskuussa keskusteltiin Coco Chanelista ja hänen vaikutuksestaan muotiin. Chanel on yhä voimissaan, kiitos Karl Lagerfeldin. Nyt radiossa oli hieno keskustelu Chanelista.
Lokakuun 11. päivänä vietettiin coming-out –päivää. Suuria paraateja ei ole. Vain joissakin maissa homojärjestöt järjestävät tilaisuuksia. Kaikille ihmisille halutaan muistuttaa, että jokaisen on saatava olla sellainen kuin on.
Mikko Nieminen aka Dj Maniac on Suomen Dj taivaan yksi pysyvimmistä kiintotähdistä aloitettuaan uransa vuonna 1994.

Drag-esitykset ja drag queen -kilpailut koreine vaatteineen ja näyttävine lavaesiintymisineen ovat aina olleet osa homokulttuuria - ehkä samasta syystä, miksi voimakkaat naisartistit tulevat homoikoneiksi, homojen suosimiksi artisteiksi.
Nahkamiesten ja fetissien harrastajien suuri eurooppalainen juhla on Berliinin pääsiäinen. Tällä kertaa pääsiäinen on hyvin aikaisin. Juhlat pidetään 20.-25. maaliskuuta 2008. Kaikista sisäisistä rist
Dagens Nyheter kertoi viime viikolla englantilaisesta Edward Carpenterista. Hän oli sosialisti, ympäristöaktiivi, vegetaari ja trans-aktivisti. Hän oli ihminen, joka oli paljon aikaansa edellä.