
Antamalla selkeäsanaisen haastattelun pari vuotta ennen kuolemaansa Toivanen teki suuren palveluksen suomalaiselle keskustelulle tasa-arvosta. Ohjelman lopulla Toivanen puhuu koskettavasti onnesta.

Toronton poliisin massiivinen "Operation Soap" kaupungin homokenttää vastaan 1981 nosti joukkoliikkeen. Huhtikuussa 2013 kuollut yrittäjä Peter Bochove muisteli 2011, että jos poliisien tarkoitus oli ollut lannistaa, vaikutus oli päinvastainen.

Kauppaneuvos Hanna Parviaisen (1874-1938) elämää taustoittava Ylen radio-ohjelma sarjasta Todellisia tarinoita (2000) on nyt kuunneltavissa Elävässä arkistossa. Äänitteessä vuodelta 1958 Wivi Lönn kertoo suhteestaan Hannaan.

Oikeusministeri Christiane Taubiraa on verrattu Simone Veiliin ja muihin suuriin oikeustaistelijoihin. Tunteikas puhe kansalliskokouksessa tammikuussa 2013 avioliittolain puolesta ei vakuuttanut tiukkoja vastustajia, mutta yleisen mielipiteen.

Berliiniläinen Tagesspiegel-lehti kirjoitti viime torstaina berliiniläisestä homoparista, joka adoptoi lapsen Etelä- Afrikassa. Nyt Treptow-Köpenickin maistraatti ei hyväksy lasta saksalaiseksi. Lapsen parhaaksiko?

Jukka Kajava syntyi tasan 70 vuotta sitten. Hän oli teatterikriitikko, mutta hän itsekin teki teatteria. 1970-luvulla hän oli mukana tekemässä Helsingin kaupunginteatteriin Gilgamesh-tarua.

Millaista mahtaa olla vetää kolme hengästyttävän tiuhatahtista drag show’ta illassa sekalaiselle risteily-yleisölle? Ranneliike.net kävi haastattelemassa Jukka Kurosta Queen of The Sea -drag show’n saloista ja kuvaamassa sen huikeaa menoa.

Ruotsalaiselle kaapista tulleelle jalkapallotähdelle Anton Hysénille viime vuosi oli voittojen aikaa. Hän voitti mm vuoden homo -tittelin ja Let´s dance -kilpailun. Viimeisin voitto: löytyi poikaystävä, Tanskasta.

Ranskan tämän vuoden ensimmäinen vauva syntyi uudenvuoden yönä muutama minuutti vuoden vaihtumisen jälkeen. Pienokaisella, Sachalla, on kaksi äitiä.

Suomalaisia toimii yrittäjinä Gran Canarian Playa del Inglésissä. Eräänä esimerkkinä on "suomalaisten olohuone" nimeltä Mummola. Se on aivan Yumbo Centrumin kyljessä.

Amerikassa perheet lopettelevat juuri kiitospäivän aterioita. Suku kokoontui jälleen yhteen täytetyn kalkkunan äärelle. Washington Post kehottaa perheen "sinkkuja": nyt on hyvä päivä tulla kaapista ulos koko perheelle.

Suomalainen Gay-liikunta- ja urheiluseura H.O.T. ry on ehtinyt 15 vuoden ikään. Ranneliike.net vieraili syntymäpäiväjuhlissa ja kyseli yhdistyksen puheenjohtajalta yhdistyksen menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevasta.

Norodom Sihanouk puhui homoavioliittojen puolesta.

Amerikan homovihamielisellä raamattuvyöhykkeellä kasvanut Kurek päätti tulla ulos kaapista "homona". Kokeilun seuraukset olivat melkoisen rankat. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan.

Oikea aika laatia testamentti on se hetki elämässä, jolloin huomaa omaisuutta kertyneen ja haluaa määrätä kenelle omaisuus menee, jos itsestä aika jättää vaikkapa onnettomuuden seurauksena.

Trubaduuri Jan Hammarlund on Helsingissä Ragnbågshelgen-tilaisuuksissa. Perjantai-iltana hän lauloi sateenkaarimessussa Jerusalemista ja rauhasta.
Philadelphiassa sai yksi katu nimensä Barbara Gittingsin mukaan. Hän oli yksi ensimmäisiä lesbopioneereja ja hän oli perustamassa 1955 lesbojen "Daughters of Bilitis" -järjestöä.

Indianassa Yhdysvalloissa juuri virallisesti vihitty hääpari tarjosi traditionaalisen ensitanssin homo- ja lesbopareille, jotka eivät voi mennä avioliittoon tuossa osavaltiossa.

Ensimmäiset herkkutatit ovat nousseet. Kuivuus kuitenkin tekee sadon niukaksi. Viime syksy oli kaikkien aikojen hienoin herkkutattisyksy eteläisessä Hämeessä. Sieniretkellä on aikaa miettiä asioita.
Steven and Roger Ham adoptoivat orpokodista 12 lasta. Esquire-lehti nimesi miesparin kymmenen parhaan isän listalle vuonna 2012.