Tavoitteen toisensa jälkeen vesittyessä PS-johto voi huomata HLBT-vastaisuuden jäävän laajasti yhdistäväksi linjaksi. Hallitusvastuun tuomat kompromissit ja puolueen äärinationalististen hallitsemattomuus ovat luoneet sisäisiä jakoja. Puoluejohtoa tilanne ei vielä häiritse, mutta suosii nostetta kiistattomille yhteisille arvoille.
Puolue tarvitsee yhdistäviä tekijöitä, vahvan johdon ohella. Kun lähes kaikesta on hallitustaipaleen alkuvaiheessa jo joustettu, jäljelle jää ehkä suurimpana yhdistävänä tekijänä arvokonservatiivisuus. Sen keskeisin ilmentymä puolueessa on ollut HLBT-tasa-arvon vastustaminen. Tässä valossa on mahdollista, että PS yrittää hallituksessa jarruttaa esimerkiksi avioliittolain muutokseen liittyviä hankkeita. Jos kaikesta muusta luovutaankin, HLBT-vastaisuudesta ei tingitä. Ainakaan viestinnässä omalle kannattajapohjalle.
Homofobia puoluetta yhdistävänä liimana voi tarjota ajoittain mahdollisuuksia intensiiviseen näkyvyyteen, mutta on toisaalta mitä ilmeisemmin puheenjohtaja Soiniin sidoksissa. Soini teki HLBT-oikeuksien vastustamisesta puolueen ydinlinjauksen ennen vuoden 2011 vaaleja.
Ylen poliitiikan toimittaja Timo Seppänen luonnehti 8.8.15 PS-johdon saaneen myrskyvaroituksen. HLBT-vastaisuus voi olla yksi pitävä kurssi PS:n veneelle myrskyn yltyessä. Homofobialiima voi kuitenkin osoittautua aika vesiliukoiseksikin perälaudan kiinneaineeksi. Ainakin sitten joskus kun nykyinen puheenjohtaja ei enää istu nyt kovin peräpainoista venettä työntävän "Pentan" tai "Johnsonin" kahvassa. Halla-aho luonnehti viime vuonna puolueen homokammoa kohteliaasti "ei kovin keskeiseksi" aiheeksi.
Homofobiset asenteet liitettiin puolueeseen vasta PS-kauden ollessa jo hyvin edistynyt. PS:n perusedeltäjä Suomen pientalonpoikien puolue edusti 1950- ja 60-lukujen maaseutuyhteisöissä, sen aikaisissa puitteissa toki, monimuotoisempaa linjaa kuin päävastustajansa maalaisliitto (nykyisen keskustan edeltäjä).
Pientalonpoikien joukkoon kelpasi ihan täysivaltaisena myös se joku yksinelävä sinnittelijä tai maa- ja metsätyöläinen, 50-luvulla ei voinut enää oikein renkimiehistä puhua. Maalaisliitto taasen kilpaili arvokysymyksissä osittain kokoomuksen kanssa, keskeisenä jakajana arvojen sijasta pitkään enemmänkin asenne Kekkoseen.
Timo Soini markkinoi ei-sosialistisen populismin perustajaa Veikko Vennamoa esikuvakseen ja lähetti eduskunnan ryhmämäärärahojen asiassa äskettäin Veikolle terveisiäkin "yläkertaan". Soinin tuotteistettu julkisuuskuva on toki varmasti erilainen kuin mies kuvan takana, mutta Vennamon kohdalla ero oli paljon suurempi. Vennamoilla kotipiirissä käyneet kertoivat avarakatseisesta kulttuurikodista, jossa osattiin olla aika kaukana politiikan arjen populismista.
PS-puolueen homofobian taustat selviävät aikanaan. Ehkä pitää kuitenkin odottaa puoluejohtajasta sitten joskus tehtävää postuumia elämäkertaa. Jos otteensa vallan kahvasta on pitänyt, ensin tietenkin ilmestyy juhlakirjoja, mutta lopulta myös perusteellisempaa. Vaikkapa tyyliin William Reichin kuuluisa teos Fasismin massapsykologia, toki nyttemmin epätieteelliseksi todettu, mutta tässä esimerkiksi sopiva.
Vaan sitä ennen PS voi hankkia Suomelle vielä paljonkin kyseenalaista mainetta ihmisoikeuskysymyksissä. Ja viimeisenä perälautana homofobia voi lahota hitaastikin.
