Hirvisaari liittyi Muutos 2011 -puolueeseen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 29

James Hirvisaari on ilmoittanut liittyvänsä Muutos 2011-puolueeseen. Puolue sai viime vaaleissa n. 7 000 ääntä. Millaisen puolueen saamme eduskuntaan?


Vaalimapanjan aikana keväällä 2011 Muutos2011:llä oli oma vaalipöytä Mannerheimin patsaan luona. Siellä tarjottiin hernekeittoa, mutta ei keittona vaan säilyketölkkeinä. Puuhamies Petri Kaivanto kertoi, että "tässä on käynyt romanikerjäläisiäkin pyytelemässä, mutta ei me niille annettu". Esim. sosialidemokraattien vaalimökillä rautatientorilla hernekeiton jakajat eivät erotelleet ihmisiä, vaan kerjäläiset olivat samanarvoisia "kantasuomalaisten" kanssa.

Petri Kaivanto on wikipedian mukaan asettumassa ehdokkaaksi eurovaaleissa 2014. Hän ei tiettävästi kuulu enää puolueen hallitukseen, mutta kuitenkin hän on mm. aktiivinen keskustelija puolueen sivulla. Muistikuvien mukaan hän 2000-luvulla toimi aktiivisesti euroviisuklubissa. Hän on tehnyt 2000-luvulla jonkin verran musiikkia. Uusin musiikkiteos löytyy Youtubesta. Videossa esiintyvät Petri Kaivanto ja Suomen tunnetuin natsimielinen henkilö Seppo Lehto. Lehto oli mukana heteropridellä syyskuussa ja tapahtuman jälkeen hän esiintyi kuvissa, joissa tehtiin Hitler-tervehdyksiä. Viimeksi Lehto esiintyi eduskuntatalon lehterillä ja Hirvisaari tallensi hänen Hitler-tervehdyksensä.

Petri Kaivannon videossa tehdään hitler-tervehdyksiä ja halveksitaan neekereitä, mutta olennaisin osa lienee venäläisvihamielisyys ja revanssimieliala. Homoja ei videossa haukuta. Video herättää kuitenkin kysymyksen: onko se aatteellisesti jossain yhteydessä Muutos 2011 -puolueen ideologiaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

https://www.youtube.com/watch?v=-uCd3t7jx7I

Vielä on selvittämättä, miten Muutos 2011 tarkasti ottaen suhtautuu tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja homoihin tai HLBTI-ihmisiin yleisemmin. Nettisivullaan puolue vastustaa nykytyyppistä demokratiaa, mutta uskoo suoraan demokratiaan. Se tarkoittaa kansalaisäänestyksiä ja kansalaisaloitteita ja niiden perusteella kansan enemmistön päätösvaltaa. Puolueen sivulla uskotaan, että suomalaiset kunnioittavat vähemmistöjen, mm. seksuaalivähemmistöjen oikeuksia.

29 kommenttia

"Vielä on selvittämättä, miten Muutos 2011 tarkasti ottaen suhtautuu tasa-arvoiseen avioliittolakiin ja homoihin." --> Ainakin Petri näyttää diggaavan Mannerheimista. :)
  • 2 / 29
  • Petri Kaivanto
  • 9.10.2013, 1.41
Puolueessamme on eri kantoja moniin asioihin. Meitä yhdistää se, että uskomme että demokratiaa pitää lisätä antamalla kansan päättää niistä asioista mistä se haluaa päättää. Vähemmistöjen aseman tämä myös turvaa, sillä tarpeeksi pitkälle viedyssä demokratiassa vähemmistö voi aina perustaa oman kunnan, kaupungin, osavaltion, valtion jne.

On vaikeata uskoa, että suora demokratia missään olosuhteissa heikentäisi perustavien ihmisoikeuksien toteuttamista, päinvastoin. Tällä hetkellä ihmisoikeussopimukset, perustuslait jne. lupaavat yhtä sun toista, joita tämä huonompi demokratia ei oikeasti pysty takaamaan.

Ajankohtaisen Kakkosen torikokouksen siis kohutun homoillan jälkeen kirjoittelin omia ajatuksiani otsikolla "Pitkä ja avomielinen homobloggaus".

http://kaivanto.blogspot.fi/2010/10/pitka-ja-avomielinen-homobloggaus.html

Lyhyesti: henkilökohtaisesti kannatan muuten tasa-arvoista avioliittolakia, mutta en laajennetun perheen ulkopuolista adoptiota.Pidänkin valitettavana, että näitä asioita ei ole maltettu ajaa erikseen.

James Hirvisaari on mielestäni tehnyt mainion kompromissiesityksen, koska konservatiiveille avioliitto-sana on olevinaan niin pyhä kynnyskysymys. Eli olkoon nimenä pariliitto. http://jam.pp.fi/blogi/259.htm

Kiitos videoarviosta. Aika metsään menee, mutta jokainen saa tietysti olla mitä mieltä tahtoo.

Uudempi tuotos tehtiin yhdessä SKP:läisen räppäri Kansojen isän kanssa.
http://www.youtube.com/watch?v=kRxtiffWnRc

Mitä tulee viimeiseen vaalikampanjapäiväämme 2 ja puoli vuotta sitten, niin toden totta jaoimme vähäiset vaalilahjoitusrahat Helsingin ja Uudenmaan ehdokkaiden voimin ruisleipänä ja hernekeittopurkkeina. En tiedä mikä on lähteesi tuohon lausuntoon, mutta kyllä annoimme kaikille pyytäjille ihan erottelematta. Sitten kun yksi turisti saatuaan hernekeittoa tuli lavalla varustetun polkupyörän kanssa hamstraamaan lisää oli sanottava, että sait jo.

Suvaitsematon toki olen, mutta en luulemallasi tavalla. Suhtaudun syrjivästi mm. kaiken sortin fundamentalisteihin, selkäänpuukottajiin, valehtelijoihin jne. Ja rasistisesti erityisesti suomalaisiin :D

Eduskuntavaalien alla vierailin muuten Radio KimmoLiisassa:

31.3.2011 Asiaohjelma. Vieraana Reijo Paananen SDP:stä ja Petri Kaivanto Muutos 2011 puolueesta. Juontohommissa Mika, Mikko ja Simo.
http://www.kslradio.fi/archives/1930