Heteropride

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Sami Mollgren
  • 12

Seksuaalisesta moninaisuudesta muistuttavat pride-kulkueet ovat kasvaneet monissa suurkaupungeissa jättimäisiksi tapahtumiksi. Mukana saattaa olla satoja tuhansia ihmisiä. Suurimmat pride-paraatit ovat olleet osallistujamäärältään miljoonaluokkaa. Helsingissäkin puhutaan kymmenen tuhannen ihmisen tapahtumasta, vaikka kotoinen pääkaupunkimme on suurkaupungiksi melko hillityn kokoinen.

Myös heteropride -tapahtumia on järjestetty, kaikesta päätellen eräänlaisena vastavetona (gay) pride -ajatukselle. Esimerkiksi Unkarin Budapestissa ja Brasilian São Paulossa on ollut tällaisia hankkeita. Budapestissa kulkueeseessa oli satakunta osallistujaa. Hyvällä syyllä Ranskan taannoisia samaa sukupuolta olevien avioliittoja vastustavia suurmielenosoituksia voi pitää heteropride-tapahtumina. Myös perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kävi Pariisissa osallistumassa tällaiseen tapahtumaan. Iberian niemimaalla vastustettiin aikanaan homoavioliittoja vastaavalla tavalla.

Suomikin näyttää tänä alkaneena syksynä vihdoin saavan oman heteropridensa: Soinin Pirkanmaalla vaikuttava puoluetoveri Jani Viinikainen puuhaa Helsinkiin Hetero Pride Finland -kulkuetta. Samainen Viinikainen isännöi syksyllä 2011 Facebookissa ryhmää "Irti Setan otteesta". Runsaan vuorokauden elänyt ryhmä ehti aiheuttaa kohua, sillä ryhmään liitettiin joidenkin politiikan silmäätekevien FB-profiileita näiden tietämättä. Facebookissa julkaistun tapahtumakutsun mukaan kulkueen on määrä lähteä liikkeelle eduskuntatalon edustalta lauantaina 21. syyskuuta 2013 kello 13. Tunnusteluja heteropriden järjestämiseksi on tätä ennen tehty sosiaalisessa mediassa jo muutaman vuoden ajan. Ilmeisesti puuhahenkilöt kokevat ajan olevan kypsän - tai ehkä pelkäävät ajan lopullisesti jyräävän ohi.

Priden ja heteropriden ero?

Pride-tapahtumiin kaikki avarakatseiset ihmiset ovat olleet perinteisesti tervetulleita juhlistamaan ja edistämään moninaisuutta suuntautumiseen katsomatta, omana itsenään. Ajatus moninaisuudesta ei ole sulkenut heteroita tai vaikkapa perinteistä ydinperhettä ulos millään lailla. Pride-tapahtumissa onkin aina ollut sateenkaarikansan ohella umpiheteroita henkilöitä: yksin, pariskuntana ja perhekuntinakin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Heteropride taas nimenomaan tuntuu sulkevan ulkopuolelle kaiken rakkaus- ja perhesuhteisiin liittyvän moninaisuuden. Heteroprideen liittyvät viestit ovat sävyltään moninaisuutta vastustavia, torjuvia.

Valkoisena kananlihaa ja kalaa syövänä homomiehenä on vaikea ymmärtää, mikä tällaisen vastustamisen ja poissulkemisen taustalla on - sillä kukaan ei ole vaatimassa haluttomia homoilemaan tai solmimaan parisuhdetta samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa.

Mitä moninaisuuden vastustamisen taustalla on?

Heteropride-henkisten aatosten hellijät esittävät käsityksiä esimerkiksi siitä, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset olisivat jotenkin “niskan päällä”, valtaväestöä paremmassa asemassa ja suuremman huomion kohteena. Tämä ilmenee vaikkapa sellaisina ilmi lausuttuina käsityksinä, että mediassa sateenkaarikansa olisi jotenkin ylikorostetusti esillä ja avioliiton suhteen heteroilta oltaisiin riistämässä jotain vain heille varattua. Joissain puheenvuoroissa myös väitetään, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat vaatisivat itselleen jotain etuoikeuksia, vaikka ainakaan toistaiseksi tällaisillekaan väitteille ei ole esitetty kestäviä perusteluja.

Eteenpäin vievänä voimana näyttää olevan ajatus siitä, että heteroseksuaalisuus ja etenkin heteromiehisyyden asema näyttäisi olevan jollakin tavalla uhattuna.

Selitykset jonkinlaisen määritelmän mukaisen "normaalin" puolustamisesta tuntuu kuitenkin lähinnä heppoiselta asenteen oikeutuksen vakuuttelulta. Oletettavasti kyse on siis lähinnä peloista, ymmärtämättömyydestä ja epävarmuuden tunteista. Ehkä joissain tapauksissa voi puhua suoranaista pahantahtoisuudesta tai laskelmoidusta uhriutumisesta, mutta tuskin yleensä ensisijaisesti. Taustalla on henkilökohtaisesti aidolta tuntuva huoli, jonka moottorina on pelko muutoksesta.

Sateenkaaren pää näkyy jo

Meille, siis sateenkaarikansaan kuuluville, on kuitenkin hyvää kerrottavaa. Sateenkaaren pää häämöttää jo horisontin tällä puolen, huolimatta heteroprideista ja kaikenlaisista menneeseen takertuvista ilmiöistä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen torjunnan taustalla on ollut ja on yhä tietämättömyyteen perustuvia ennakkoluuloja. Lisääntynyt tieto kyseisistä ilmiöistä vie vastustamiselta järjellä ymmärrettävät perustelut. Ei maailma valmis ole, mutta suunta on selvä.

Minusta ylpeys heteroudestaan on ihan hyvä syy järjestää kulkue tai osallistua sellaiseen. Moni hetero osallistuu omana itsenään pride-kulkueeseen, koska ovat tervetulleita. Heteroseksuaalisuus on pride-aatteen näkökulmasta aivan samalla viivalla kuin homo- tai biseksuaalisuus. Samoin sukupuolivähemmistöt.

Helsingin heteropridea puuhaavat voitaneen toivottaa lämpimästi tervetulleiksi ensi kesän Helsinki Pride -tapahtumaan juhlistamaan omaa heterouttaan. Mutta kutsuun kuuluu sivuhuomautus: pride-kulkueeseen eivät kuulu syrjivät viestit.

12 kommenttia

Ihan hauska mennä vuorostaan pällistelemää tällaista eläintarhaa! :)
Jos vain olen tuolloin maisemissa, ajattelin minäkin hankkiutua paikalle kateselemaan. Ehkä nappaan sateenkaarilipun harteilleni ja kulkuereitin varrella heiluttelen "Go heterot, go!" -kylttiä? Tai jotain.