Pride-viikon torstaina Ludviginkadun kirjastossa esiteltiin Yhdenvertainen vanhuus -projekti ja keskusteltiin vanhenevien homojen ja lesbojen tulevaisuudesta. Tavoitteena on vanhuspalveluiden yhdenvertaistaminen.
Suomen Karhujen edustajana tilaisuudessa oli
Georg Pimenoff. Hän kertoi siitä, mitä aiemmin on tässä asiassa tehty. Karhujen ja Mummolaakson jäsenistölle tehty kysely toiveista ja tarpeista, sekä palveluista vanhuudessa. Kyselyn tuloksista on tehty kirja Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palvelutarpeet, Sari Irni ja Jan Wickman (Toinen painos 2011 Seta julkaisuja nro 20).
Julkaisun lähtökohtana on Seta ry:n, Mummolaakso ry:n ja Suomen Karhut ry:n aloite seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen palveluntarpeiden kartoittamisesta vanhuudessa. Kyseisessä julkaisussa pohditaan kansainvälisen tutkimuksen avulla ikääntymiseen liittyviä palveluntarpeita ja palveluiden kehittämistyössä huomioon otettavia asioita. Siinä sivutaan Mummolaakson ja Suomen Karhujen vuonna 2007 tehdyn kyselyn tuloksia, mutta pääpaino on kansainvälisellä tutkimuksella. Kansainvälinen tutkimustieto näyttelee julkaisussa pääroolia. Tilastoja tai muutakaan suomalaista tutkimusta iäkkäiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien henkilöiden asumisesta tai palveluntarpeista ei ole olemassa.
Parhaillaan on meneillään kyselytutkimus Yhdenvertainen vanhuus - Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt, vanheneminen ja palveluntarpeet. Tutkimuksessa ovat mukana Seta, Suomen Karhut ja Mummolaakso. Raha-automaattiyhdistys tukee projektia taloudellisesti.
Alustuksen jälkeisessä kommenttipuheenvuorossaan Pimenoff korosti sosiaalisten kontaktien tärkeyttä vanhusten hyvinvoinnille. Tästä on olemassa tutkittua tietoa. Sosiaalisten kontaktien puute lyhentää ihmisen elinkaarta.
Mummolaakson edustajana oli
Minna Hirvonen. Hän kertoi Mummolaakson historiasta. Yhdistys on kohta kaksikymmentä vuotta vanha. Muutamaan kertaan on koetettu RAY:ltä saada rahoitusta vanhustyön hankkeille. Niissä on epäonnistuttu. Mummolaakso liittyi Setan jäseneksi ja on nyt Suomen Karhujen rinnalla mukana tutkimassa ja kehittämässä vanhuspalveluita.
Hankekoordinaattori
Salla-Maija Hakola esitteli kolmivuotista hankesuunnitelmaa, jossa etsitään keinoja, joilla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen vanhuspalveluita voidaan kehittää. Tällä hetkellä palveluissa ollaan aivan alkutekijöissään. Tiedon puute on ilmeinen. Kun vanhusten hoitolaitosten henkilökunnilta oli kyselty näihin vähemmistöihin lukeutuvista asiakkaista, kyselijälle oli vastattu, ettei heillä ole seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia. Asiaa ei pidetty edes ajankohtaisena. Arveltiin aiheeseen ehkä olevan syytä palata 10-15 vuoden kuluttua. Hakola oli sitä mieltä, että jo nyt tarvitaan ja on juuri sopiva hetki käynnistää koulutussuunnittelu ja etsiä tapoja tiedon jakamiseksi alan ammattilaisille. Vanhustyö on juuri nyt yleisemminkin pohdittavana. Siihen on hyvä mennä nyt mukaan.
Raumalta tilaisuuteen oli matkannut, geronomiksi opiskeleva (vanhustyöhön valmentava koulutus)
Jenni Jalava. Hän oli saanut vanhustyön ammattilaisilta aivan saman kaltaisia vastauksia kuin Hakolakin, että ei meillä ole "semmoisia". Yhdenvertainen vanhuus -hankkeen kyselytutkimuksen perusteella hän tekee opinnäytetyönsä. Tutkimus on jo käynnistynyt. Siihen toivotaan vastauksia henkilöiltä, jotka ovat yli viisikymmenvuotiaita ja määrittelee itsensä kuuluvaksi johonkin seksuaali- taikka sukupuolivähemmistöön. Vastausaikaa on 31.8.2012 asti. Kyselyloma on saatavissa painettuna. Vastata voi myös internetin kautta. Linkki kyselyyn on tämän uutisen alapuolella. Kyselyn kautta voi vaikuttaa välittömästi tuleviin ratkaisuihin vanhusten hoidoista ja palveluista päätettäessä.
Keskustelussa tuli ilmi, että monesti seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluva henkilö, joka on ollut ulkona kaapista, vanhainkotiin jouduttuaan menee takaisin kaappiin ja jopa katkaisee kontaktit entisiin ystäviinsä. Pelkona on oman identiteetin paljastuminen muille hoitolaitoksessa olevilla ja henkilökunnalle. Yhdysvalloista tulleessa uutisessa kerrottiin, että jossain vanhainkodissa tiedetyn homon tai lesbon ympärille on kerääntynyt muita vanhuksia rukoilemaan, että tämä pääsisi eroon homoudestaan. Joku totesi toimittajalle, että näin on tapahtunut myös Suomessa.
Keskustelusta tuli selväksi se, että tiedon puute sateenkaarivanhusten palveluissa on suuri ja tarve koulutukseen on mittava. Homomiesten tai lesbonaisten omasta vanhainkodista on tässä vaiheessa turha haaveilla. Suomen kokoisessa maassa sen toteutuminen lähitulevaisuudessa ei vaikuta todennäköiseltä. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien vanhusten kohteluun olosuhteisiin voidaan vaikuttaa kouluttamalla ja tiedottamalla.
Jo nyt on nähtävissä, että suomalaisessa yhteiskunnassa vanhuspalveluiden tarpeen ja niiden tuottamisen välillä tulee olemaan suuri kuilu. Jokaisen tulisi siksi myös miettiä hyvin ajoissa itse, kuinka noita palveluita voisi toteuttaa myös omatoimisesti. On myös syytä oivaltaa, että sosiaalisten verkostojen ylläpitämien oman hyvinvoinnin vuoksi on myös erittäin tärkeää.
