Hallituksen antamaan esitykseen naisparien lapsia koskevat pykälät erikseen vasta syksyllä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Hallitus päätti keskiviikkona, että isyyslain yhteydessä korjataan myös naisparin perheeseen syntyvien lasten oikeusturvaa mahdollistamalla perheeseen syntyvän lapsen juridinen tunnistaminen tietyissä tilanteissa ilman perheen sisäistä adoptiota. Tämän ansiosta lapsen juridinen asema olisi selvä syntymästä lähtien.

Ihmisoikeusjärjestöt Amnesty, Ihmisoikeusliitto, Regnbågsankan, Sateenkaariperheet ja Seta toteavat tiedotteessaan, että lakivaliokunnan tyrmäämän tasa-arvoisen avioliittolain toteutuminen on myös sateenkaariperheissä eläville lapsille symbolisesti merkittävä uudistus, mutta se ei korjaa heidän oikeusturvansa puutteita.

Järjestöt patistavat lainsäätäjää toimimaan vitkastelematta, jotta avioliittolaista ja isyyslaista päästään päättämään eduskunnassa vielä tämän vaalikauden aikana.

Sateenkaariperheet ry:n toiminnanjohtaja Juha Jämsä on tyytyväinen, että hallitus ottaa naisparien perheet mukaan isyyslakiuudistukseen. Hän on kuitenkin huolissaan hallituksen päätöksestä antaa naisparien lapsia koskevat pykälät erillisenä lakina ensi syksynä, kun muut esitykset isyyslain uudistamisesta annettiin eduskunnalle jo tänään.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Olisi ollut parempi antaa kaikki muutokset yhtenä esityksenä. Nyt jää vaara siitä, että naisparien lapsia koskevat pykälät jäävät syystä tai toisesta lopulta säätämättä. Hallituksen ja oikeusministerin on kannettava täysi moraalinen vastuu sitoumuksestaan, jonka antoivat tänään sateenkaariperheiden lapsille. Hallituksen on huolehdittava, että pykälät todella valmistellaan ja annetaan eduskunnalle niin varhain, että ne varmasti ehditään käsitellä tällä vaalikaudella!, sanoo Jämsä.

Seta: Hlbti-oikeudet etenevät nihkeästi Pride-viikollakin Hlbti-oikeudet etenevät nihkeästi Pride-viikollakin

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!