Eva Brunnen henkilökuva

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

On kirkkoja, joissa naisia ei vihitä papeiksi eikä heistä voi tulla piispoja. On kirkkoja, joissa homoseksuaalisuus nähdään syntinä ja homoilta ja lesboilta evätään kaikki sakramentit. Ja on kirkkoja, joissa syrjintä sukupuolen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella on taakse jäänyttä elämää. Ruotsin kirkko on yksi näistä. Nyt on piispaksi valittu 55-vuotias Eva Brunne. Hän on ilmeisesti maailman ensimmäinen avoimesti lesbo näin korkeassa kirkon virassa.

Ruotsissa ilmapiiri on sellainen, että Brunnen homoseksuaalisuus ei ollut minkäänlaisessa roolissa vaalikamppailun aikana. Hänet on vihitty papiksi 1978. Se tiedetään, että hän elää rekisteröidyssä parisuhteessa toisen naispapin, Gunilla Lindenin kanssa. Vain pieni fundamentalistinen vähemmistö yritti nostaa siitä asiasta hälyn.

Brunnen kannattajat korostavat hänen "luonnollista auktoriteettiaan", innostustaan, kykyä nähdä kokonaisuuksia eikä takertua yksityiskohtiin. Jo ensimäisellä kierroksella oli hän kahdeksan joukossa ensimäisenä. Lopullisessa vaalissa hän voitti kilpailijansa äänin 413-365.

Hän puolustaa avointa kirkkoa ja monikansallista ja moniuskonnollista yhteiskuntaa. Hän sanoo: "Moninaisuus on suuri rikkaus". Hän iloitsee siitä, että luterilainen kirkko Ruotsissa ottaa kantaa ja kantaa vastuuta. Hän on ollut 16 vuotta pappina Tukholmassa. Vapaa-aikanaan hän lukee rikosjännäreitä ja teologiaa ja harrastaa puutöitä. Muistattehan, että Jeesustakin on kutsuttu puusepän pojaksi.

Maailmalla alkaa jo olla homoja piispan virassa. Gene Robinson USAssa jopa oli mukana Obaman virkaanastujaisissa suorittamassa siunausta. Mutta Brunne on ensimmäinen lesbo. Brunnen perheessä on kumppanin synnyttämä kolmevuotias poika.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Alkuperäinen teksti

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!