
Kävi Marry Me kappaleen lauantai-illan viisufinaalissa miten hyvänsä, jää Eurovision laulukilpailu 2013 aikakirjoihin samaa sukupuolta olevien välisistä suudelmista. Krista Siegfridsin suudelman lisäksi lauantain finaalilähetyksessä miesparikin suutelee.

Krista Siegfridsin Marry Me pääsi jatkoon lauantain Euroviisujen finaaliin. Turkkilainen seksuaalivähemmistöjärjestö syyttää maan yleisradioyhtiötä homofobiasta Suomen esityksen naissuudelman vuoksi. TRT jätti esittämättä semifinaalin ja finaalin.

Torstai-iltana ratkeaa, pääseekö Krista Siegfrids Marry Me -kappaleellaan Eurovision laulukilpailun lauantaiseen finaaliin. Siegfrids herätti huhtikuussa huomiota viisukonsertissa suudeltuaan naispuolista taustalaulajaansa lavalla kappaleensa päätteeksi.

Tasa-arvoisen avioliiton teemalla tehty parodiavideo Suomen vuoden 2013 euroviisukappaleesta on kerännyt Youtubessa enemmän katselukertoja kuin alkuperäinen Krista Siegfridsin Marry Me -kappale.

Suomea Eurovision laulukilpailussa edustava Krista Siegfrids herätti huomiota viikonloppuna Amsterdamissa järjestetyssä viisukonsertissa suutelemalla naispuolista taustalaulajaansa lavalla kappaleensa päätteeksi. Asiasta kertoi ensin Ilta-Sanomat.

Sveitsin euroviisuedustajaksi Malmöhön lähtee Pelastusarmeija kuuden hengen voimin. Voitto oli selvä Sveitsin paikalliskisassa.

Ranneliike.net järjestää dtm:n kanssa kerran kuussa ranneliike.net -bileet. Ensimmäiset ranneliike.net -bileet dtm:ssä perjantaina 25. toukokuuta 2012 olivat euroviisu-teemaiset - sillä bileet järjestettiin euroviisuviikolla.

Euroviisujen finaali käydään lauantaina 26. toukokuuta Azerbaidžanin pääkaupungissa Bakussa. Euroviisufanittaminen tunnetaan yleisesti seksuaalivähemmistöihin kuuluvien juttuna ja euroviisufanitusta pidetään osana homokulttuuria.
Eurovision laulukilpailujen peruuttamista vaativat hyökkääjät ovat tunkeutuneet laulukilpailun verkkosivuille ja lisänneet sinne azerinkielistä tekstiä, jossa vaaditaan laulukilpailun perumista ja homoparaatien kieltoa. Asiasta kertoi Suomessa IT-viikko.
Perjantaina Dagens Nyheter kertoi, että venäjänkielisellä islamistisivustolla on uhattu euroviisukisoja terroriteoilla. Kilpailu loukkaa uskovia muslimeja.
Euroviisut lähestyvät. Kilpailupaikka on Baku, Azerbaidzanin pääkaupunki. Eilen Suomen Amnestyn blogissa Frank Johansson otti kantaa Azerbaidzanin ihmisoikeustilanteeseen.

Tänä iltana Kimmoliisan radio-ohjelmassa juteltiin mm. euroviisuista, kesän pridestä ja viikon uutisista.
• KIMMOLIISA • 01.03.2012 20:09
• 2 kommenttia, viimeisin 03.03.2012

Suomen edustaja vuoden 2012 eurovision laulukilpailuun valitaan lauantaina 25.2.2012 Uuden Musiikin Kilpailun finaalilähetyksessä klo 21 alkaen. Euroviisufanittamisella ja homomiehillä on sanottu olevan vahvan siteen.

Münchenin paikallinen HLBTI-kaupunkilehti LEO kertoi, että Euroviisujen ystävien vuositapaaminen pidettiin eilen Wirtshaus zum Isartalissa. Vieraana iltajuhlassa oli mm. Ami Aspelund.

Toukokuun 26. päivänä on ESC-finaali Azerbaidzhanin pääkaupungissa Bakussa. Suomen Ulkoministeriön matkustustiedote kertoo: suhteellisen turvallinen maa. Saksan ulkoministeriö varoittaa: poliisi voi pysäyttää homoparin.
Eurovisiokarsinnat alkavat pian eri maissa. Suomen karsinta on 25. helmikuuta. Saksassa Vihreät haluaisivat kisat pois Bakusta. Azerbaidžan on väärä paikka kepeälle ja iloiselle juhlalle. Amnestykin on huolestunut Azerbaidžanin ihmisoikeuksista.
• NÄKÖKULMAT • 12.01.2012 19:24
• 1 kommentti, viimeisin 13.01.2012
Millaisia ovat homojen ja lesbojen oikeudet ensi vuoden euroviisumaassa, Azerbaidzanissa? Homoseksuaalisuus ei ole rangaistavaa. Azebaidzan on Euroopan neuvoston jäsenmaa.

Pikagallup Glorian euroviisutapahtuman jonossa. Oikeasti Suomi jäi hännille pisteiden jaossa.

Düsseldorfissa ollaan valmiina. Äänilinjat on varmistettu, ettei tiistain ongelmaa enää pääsisi syntymään. Eri tahoilla on yritetty keksiä nopeita ratkaisuja, jos äänet eivät tule perille.

Pusztaranger-blogi haastatteli eilen unkarilaisen pride-järjestön puheenjohtajaa Sandor Steigleria. Juhlitaanko queer-yhteisössä, kun unkarilainen Kati Wolf on vahvoilla euroviisukisassa? Ei, queer-yhteisöllä on muita murheita.