Eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten puolueiden HLBTI-järjestöt järjestäytyvät verkostoksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 6

Eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten puolueiden HLBTI-verkosto perustettiin Berliinissä 12. lokakuuta järjestetyn konferenssin yhteydessä. Suomesta eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten puolueiden HLBTI-järjestöjen konferenssiin osallistui Kokoomuksen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin keskittyvä läheisjärjestö Kansallinen sateenkaariryhmä Kasary ry.

Yhteensä osallistujia kerääntyi Saksan kristillisdemokraattisen unionin (CDU) puoluetoimistolle noin kolmekymmentä, viidestä eri maasta. CDU:n katsotaan olevan kokoomuksen saksalainen sisarpuolue.

Suomen delegaation muodostivat Kansallisen sateenkaariryhmän puheenjohtaja Janne Hälinen, varapuheenjohtaja Kimmo Niemi sekä hallituksen jäsen Ismo Kyllönen. Kansallisen sateenkaariryhmän lisäksi edustettuina olivat LSU Saksasta, Gaava Balikud Israelista, GayLib Ranskasta sekä Öppna Moderater Ruotsista.

- Eurooppalaisen yhteistyön avaaminen on tärkää myös poliittisella rintamalla. Tällainen tapahtuma auttaa ymmärtämään, että vaikka ongelmakohdat ovat osin hyvin samanlaiset, niin samalla suuriakin eroja löytyy, kertoo Kansallisen sateenkaariryhmän puheenjohtaja Janne Hälinen.

Tapahtumassa allekirjoitettiin yhteiseurooppalainen julistus ja perustettiin yhteistyöverkosto. Julistuksessa vaaditaan muun muassa samaa sukupuolta olevien parisuhteiden laintasoista tunnustamista koko Euroopassa sekä toimia Venäjällä huolestuttavalle tasolle nousseen homo- ja transfobian torjumiseksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Konferenssin ohjelmaan kuului myöskin keskusteluja, jotka liittyivät hedelmöityshoitohin ja transsukupuolisten henkilöiden asemaan eri maissa ja näiden käytäntöjen yhteenmukaistamiseen.

- Vaikka asiat ovatkin Suomessa kansainvälisessä vertailussa kohtuullisen hyvin, on meillä silti paljon työtä päästäksemme edes muiden Pohjoismaiden rinnalle. Esimerkiksi avioliittolaki tulisi pikaisesti päivittää tälle vuosituhannelle, ja haluaisimme nähdä kokoomuksen toimivan ryhdikkäästi asiassa puoluekokouslinjauksen mukaisesti, toivoo varapuheenjohtaja Niemi.

- Hyviä roolimalleja ovat esimerkiksi ruotsalainen ja brittiläinen sisarpuolueemme. Vai olisiko mukavampi antaa kunnia täysin vasemmistolle? kysyy Hälinen, kohdistaen sanansa kokoomuksen puoluejohdolle.

Kasary: Eurooppalaisten keskustaoikeistolaisten puolueiden HLBTI-verkosto perustettu

6 kommenttia

Yhtään naista ei hallituksen listalta löytynyt, ihmettelen ja kummastelen vaan.
Itseasiassa tuo sama naisettomuus tuntui vaivaavan kaikkia konferenssiin osallistuneita järjestöjä. Mukana oli vain kolme naista - Ranskasta, Saksasta ja Ruotsista. Kasary ry:n hallituksessa on ollut aikaisempina vuosina kaksikin naisjäsentä, mutta he valitettavasti jättäytyivät pois järjestötoiminnasta. Joten reippaita naisia kaivataan Kasaryn hallitukseen!

Berliinin konferenssin yhtenä keskusteluteemoista oli miten naisia voitaisiin houkutella aktiiviseen toimintaan mukaan. Vasemmalla ja vihertävissä yhdistyksissä naisedustus on vahva!
Naisettomuus ei ole meistä homoista kiinni... Ovet ovat auki ja naiset ovat tervetulleita mukaan!

Kommenttia muokattu: 17.10.2013 klo 15:35