Euroopan ihmisoikeustuomioistuin: Homoliitto ei ole ihmisoikeus

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 4

Ihmisoikeustuomioistuimen asiassa Schalk ja Kopf vastaan Itävalta on tänään ilmoitettu päätöksestä. Koska tuomiota ei ole vielä julkistettu kokonaan, kannanottaminen päätökseen on vaikeaa. Päätös äänestyksen jälkeen kuitenkin tiedetään.

Kyseessä on kaksi miestä, syntyneet vuosina 1960 ja 1962. He asuvat Wienissä. Vuonna 2002 he marssivat maistraattiin ja ilmoittivat haluavansa avioliittoon. Anomus torjuttiin, koska oli kyseessä samaa sukupuolta olevat henkilöt. It'ävallassa ei silloin vielä ollut rekisteröityä parisuhdetta. Valitus aluehallintoon ei muuttanut viranomaispäätöstä.

Asiasta valitettiin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Avioliittokielto loukkaa heidän yksityis- ja perhe-elämänsä kunnioittamista. Nykyisin avioliitto koskettaa laaja-alaisesti eri elämänsektoreita. Enää ei ole erityisiä perusteita rajoittaa avioliitto vain mieheen ja naiseen. Haitat pariskunnalle ovat suuret. Kun esim. toinen kuolee, toinen joutuu maksamaan huomattavat perintöverot.

Tuomiossa todetaan, että Itävalta ei toiminut väärin, kun se kieltäytyi antamasta pariskunnalle avioliittolupaa. Tuomiota oli rakentamassa seitsemän tuomaria. Neljä oli Itävallan kannalla. Kolme: luxemburgilainen, kreikkalainen ja norjalainen, oli enemmän pariskunnan puolella.

Homojärjestöissä osattiin odottaa tällaista päätöstä. Muunlainen päätös olisi johtanut siihen, että mm. Venäjä ja Puola olisi pakotettu luomaan homoliitot. Itävaltalainen HOSI Wien toteaa, että Euroopassa tässä asiassa ei päästä eteenpäin oikeudenkäynneillä, vaan on tehtävä sellaista kenttätyötä, jossa vaikutetaan parlamenttien päätöksiin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

http://cmiskp.echr.coe.int/tkp197/view.asp?item=1&portal=hbkm&action=html&highlight=Schalk&sessionid=55877599&skin=hudoc-en

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Oikea päätös
  • 6.4.2011, 19.11
On ihan oikein ettei homoja vihitty avioon koska avioliitto kuuluu miehen ja naisen välille eikä kahden miehen. Siinä ei ole mitään väärää eikä se ole ihmisoikeuskysymys.
  • 2 / 4
  • Lopettakaa ainainen valitus
  • 30.5.2011, 17.06
Homoliitto ei ole mikään ihmisoikeuskysymys. Avioliiton määritelmä koskee kahta eri sukupuolta olevaa ihmistä perheen perustamiseksi. Laissa ei sorreta homoja eikä lesboja vaan avioliiton määritelmä perustuu luonnolliseen lisääntymiseen ja tarkoituksenmukaisuuteen. Mihin homot tarvitsevat avioliittoa kun nykyään voi solmia reksiteröidyn parisuhteen? Homojen jatkuva kitinä oikeuksistaan alkaa todella kyllästyttää. Tehkööt mitä tahansa keskenään mutta avioliitto on tarkoitettu miehen ja naisen välille, eiväthän homot pysty lisääntymäänkään joten siinä ei ole mitään järkeä.