Eurobarometri: Asenteet hlbti-vähemmistöjä kohtaan muuttuvat sallivammaksi

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 11

Lokakussa 2015 julkaistu syrjintää Euroopan unionissa selvittävä Eurobarometri osoittaa, että asenteet hlbti-vähemmistöjä kohtaan ovat kehittymässä myönteiseen suuntaan.

Yhdenvertaiset oikeudet

Vastaajista 71 prosenttia katsoo, että seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla pitäisi olla samat oikeudet kuin heteroilla. Tätä vastaan on 23 prosenttia vastaajista.

Kahden samaa sukupuolta olevan suhteessa ei ole mitään väärin 67 prosentin mielestä. Toisin ajattelee 27 prosenttia.

Samaa sukupuolta olevien avioliittojen sallimista kaikkialla Euroopassa tukee 61 prosenttia vastaajista. Vastakkaista mieltä on 33 prosenttia vastaajista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tuki yhdenvertaisuudelle on erityisen suurta Alankomaissa ja Ruotsissa, yli 90 prosenttia. Myös Irlannissa, Tanskassa ja Espanjassa asenteet ovat erityisen hlbti-myönteisiä.

Heikointa tuki on Latviassa, Bulgariassa, Romaniassa ja Slovakiassa, joissa on alle 30:n prosenttilukuja.

Suomi on samassa ryhmässä esimerkiksi Saksan kanssa: prosenttiluvut ovat noin 70. Suomalaisvastaajista 74 prosenttia katsoo, että seksuaalivähemmistöillä pitäisi olla yhdenvertaiset oikeudet, 71 prosenttia hyväksyy täysin samaa sukupuolta olevien suhteen ja homoavioliittojen sallimista koko Euroopassa tukee 66 prosenttia suomalaisvastaajista.

Yleiskuva on, että naiset ovat miehiä sallivampia, ja nuoremmat ikäryhmät vanhempia ikäryhmiä sallivampia.

Asenteet

Uusimmassa selvityksessä kävi ilmi, että vastaajista 47 prosentilla on seksuaalivähemmistöön kuuluvia ystäviä ja tuttavia. Vuonna 2012 vastaava luku on 41 prosenttia. Transvähemmistöön kuuluvien ystävien ja tuttavien määrä on noussut seitsemästä yhdeksään prosenttiin.

Selvityksessä kysyttiin myös kantaa siihen, jos maan korkeimmassa vaalilla valitussa virassa olisi hlbti-vähemmistöön kuuluva henkilö. Kaikkiaan 65 prosenttia vastanneista kokisi olevansa tyytyväinen, jos tällaisessa tehtävässä olisi seksuaalivähemmistöön kuuluva. Sukupuolivähemmistöön kuuluvan johtajan kohdalla vastaava prosentti on 53. Suomalaisista 36 prosenttia ei hyväksyisi seksuaalivähemmistöön tai sukupuolivähemmistöön kuuluvaa tällaiseen tehtävään. Erityisesti vastustus on kolmessa vuodessa vähentynyt.

Työkaverina seksuaalivähemmistöön kuuluva henkilö ei aiheuttaisi nikottelua 63 prosentille vastaajista. Transhenkilön kohdalla vastaava prosentti on 67 prosenttia. Selvityksestä kävi ilmi, että vastaajien mielestä työpaikoilla olisi yhä tehtävää hlbti-moninaisuuden hyväksymisen edistämiseksi. Homoseksuaaliseen työkaveriin suhtautuminen on Suomessa Euroopan keskitasoa, mutta transhenkilöön työkaverina asenteet ovat Suomessa keskitasoa selvästi kielteisemmät.

Oman lapsen suhde samaa sukupuolta olevaan henkilöön ei hetkauttaisi 51 prosenttia vastaajista. Vastaajista 32 prosentin mielestä asia olisi epämukava. Transhenkilön kanssa seurusteleva jälkikasvu sopisi 38 prosentille, mutta 43 prosenttia ei pitäisi ajatuksesta. Suomessa suhtautuminen lapsen homosuhteeseen on selvityksen keskitasoa ja suhtautuminen transhenkilön kanssa seurusteluun hieman keskivertoa myönteisempi.

Samaa sukupuolta olevan parin julkinen kiintymyksen osoittaminen ei häiritse 72 prosenttia vastaajista. Miesparin kiintymyksen osoitus häiritsee useampia (38%) kuin naisparien (34%). Heteroparien kiintymyksen osoitus häiritsee 16 prosenttia vastaajista. Suomessa suhtautuminen on tutkimuksen keskivertoa hieman avarakatseisempaa.

Transsukupuolisten henkilöiden oikeuteen muuttaa juridista sukupuoltaan suhtautuu hyväksyvästi 63 prosenttia vastaajista. Neljännes vastanneista ei antaisi tällaista oikeutta. Suomessa tuki sukupuolen muuttamiselle on 68 prosenttia.

Myönteisiä muutoksia

Tutkimusraportissa todettiin hlbti-vähemmistöihin kohdistuvien asenteiden muuttuneen kautta linjan selvästi sallivampaan suuntaan. Esimerkiksi vuoden 2006 Eurobarometerin mukaan homoaviolittoja koskevaan kysymykseen vastatanneista 44 prosenttia tuki homoavoiliittoja kun 49 prosenttia vastusti. Uusimmassa selvityksessä luvut ovat 61 ja 33 prosenttia.

Selvitystä varten haastateltiin 28 Euroopan unionin maassa kussakin tuhatta ihmistä touko-kesäkuun vaihteessa. Selvityksen yhtenä osa-alueena ovat asenteet hlbti-vähemmistöjä kohtaan.

Queer.de: 61 Prozent der EU-Bürger befürworten Ehe-Öffnung
European Comission: Discrimination in the EU in 2015

11 kommenttia

  • 1 / 11
  • Profeetta
  • 3.10.2015, 16.40
Niin Tjas, mitenkäs sen homokielteisyyden laita olikaan? :D
Homokielteisyyttä harjoittavat ovat usein itse homoja.