EU kielsi turvapaikanhakijoiden homoustestit

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 1

Euroopan unionin tuomioistuin on päättänyt kaikkia jäsenmaita sitovasti, ettei homoseksuaalisuuden perusteella turvapaikkaa hakevia henkilöitä saa määrätä alistumaan testeihin, joilla todistaa seksuaalinen suuntautuneisuutensa.

Tuomioistuimen ratkaisu liittyy tapaukseen, jossa hollantilainen oikeusistuin oli evännyt kolmelta mieheltä turvapaikan, koska nämä eivät olleet todistaneet homoseksuaalisuuttaan. Yksi miehistä oli Ugandasta ja yksi muslimimaasta.

Tuomioistuin katsoo, että homoseksuaalisuuden todistaminen testeillä tai videolla loukkaa ihmisarvoa, vaikka turvapaikanhakija itse ehdottaisi sitä. EU:n mukaan turvapaikanhakijoilta voidaan tiedustella heidän seksuaalista suuntautuneisuuttaan, mutta testit tai yksityiskohtaiset kysymykset esimerkiksi seksikäyttäytymisestä kysyminen eivät ole sallittua. Kysymysten on kunnioitettava henkilöiden yksityisyyttä ja perhe-elämää.

Esimerkiksi Tsekissä on BBC:n mukaan pyritty varmistamaan turvapaikanhakijan homous erityisillä erektiotesteillä.

BBC kertoo, että Saharan eteläpuolisesta Afrikasta tulevien Euroopasta turvapaikkaa hakevien määrä on ollut kasvussa. Useissa Afrikan maissa homoseksuaaliset suhteet katsotaan rikoksiksi, ja homoiksi paljastunut voi joutua syrjinnän tai vainon kohteeksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

EU:n tuomioistuin linjasi vuonna 2013, että vainoaminen homoseksuaalisuuden takia voi olla peruste turvapaikan myöntämiselle.


BBC: EU court blocks gay asylum tests
PinkNews: ECJ: Asylum seekers should not have to undergo tests to prove they are gay
EU-tuomioistuin: homoseksuaalisuuden kriminalisointi voi olla peruste turvapaikalle

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • puppeliassi
  • 2.12.2014, 23.55
En tiedä kuinka hyvin itselläni seisoisi jos joku ihme tyyppi kyttäisi vieressä mitä tapahtuu kun katson homopornoa.

Oikeasti joillakin voi olla ongelmana jopa oman rakkaan kumppanin kanssa seisokin saamisessa saati tuollaisessa tilanteessa. Jos on masentunut, ahdistunut, peloissaan voi se vaikuttaa siihen ettei seiso.