Espoon sateenkaareva nuorisotila Kirjava vetää nuorisoa laajalta alueelta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • -
  • 3

Nuorisotila Kirjava espoolaisille ja muiltakin paikkunnilta tuleville nuorille.

Espoon kaupungin nuorisopalvelu ja HeSeta ry käynnistivät marraskuussa 2014 yhteispilottina sateenkaarevan nuorisotila Kirjavan. Kirjavan suosio yllätti siinä määrin, että kaupungin liikunta- ja nuorisolautakunta päätti 11.6.2015 kokouksessaan vakiinnuttaa Kirjavan osaksi nuorisopalvelujen toimintaa syksystä 2015 alkaen. Kesätauon jälkeen Kirjava avasi ovensa jälleen lauantaina 5.9.2015.

Aloite Kirjavan toiminnan käynnistämiseksi tuli alunperin espoolaisnuorilta. Nuoret hankkivat tietoa sateenkaarevasta nuorisotyöstä tekemällä tutustumismatkan Ruotsin Karlstadiin yhdessä Espoon nuorisotyöntekijöiden kanssa.

Ensimmäisen puolen vuoden aikana nuorisotila Kirjavassa käytiin yhteensä 874 kertaa. Suurin osa kävijöistä oli 17-21-vuotiaita. Kaksi kertaa viikossa avoinna olevan nuorisotilan tiistai-illoissa on käynyt keskimäärin 20 ja lauantai-illoissa 25 nuorta. Kirjava toimii Espoon keskuksessa nuorten osallisuuskeskus Välkyn tiloissa. Siellä kokoontuu myös Espoon nuorisovaltuusto.

Kirjavan toiminta on suunnattu 13-28-vuotiaille ja ikäraja on koettu hyvänä. Varsinaisten nuoriso-ohjaajien lisäksi toimintaan on koulutettu 14-19-vuotiaita vertaisohjaajanuoria. Vertaistuki on tärkeää nuoremmille esimerkiksi omaan ikään, sosiaalisiin suhteisiin ja kohdattuihin ennakkoluuloihin liittyvien kokemusten käsittelemiseksi. Kirjavan toiminnalla on ollut myös nuoria aktivoiva vaikutus, esimerkiksi oman toiminnan esitteleminen erilaisissa tapahtumissa ja liikunta- ja nuorisolautakunnan kuulemistilaisuuden järjestäminen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Espoon nuorisotila Kirjava kokoaa sateenkaarevaa nuorisoa hyvin laajalta alueelta, kertoo sanomalehti Länsiväylä 9.9.2015 julkaisemassa uutisessaan. Kirjavan iltoihin tullaan paljon Helsingistä ja jopa Hämeenlinnasta saakka.

Nuorisotilan toiminnasta vastaava nuorisonohjaaja Kim Forsman kertoo Länsiväylälle, että Kirjavassa käy myös itseään etsiviä nuoria. Tästä syystä nuorisotila Kirjava on sateenkaareva nuorisotila, ei pelkästään sateenkaarinuorisotila. Forsmanin mukaan Kirjava tarjoaa sateenkaarevalle nuorisolle päihteettömän vaihtoehdon. Kirjavan kysynnän taustalla Forsman näkee sen, että vastaavia ajanviettopaikkoja ei juuri ole.

Länsiväylän haastattelemat sateenkaarevat nuoret kertovat, että tavallisissa nuorisotiloissa voi edelleenkin joutua tuntemaan pelkoja kiusatuksi tai syrjityksi tulemisesta. Sen sijaan Kirjavassa sateenkaarevat nuoret voivat viettää aikaa turvallisesti omana itsenään.

Kansanedustaja Jani Toivola (vihr), joka toimii myös eduskunnan HLBTI-verkoston jäsenenä, on nimennyt Kirjavan omaksi kummitilakseen. Kirjava on Suomessa ensimmäinen laatuaan. Vastaavalle nuorisotyölle on näytetty vihreää valoa myös Vantaalla. HeSeta ry ja pääkaupunkiseudun kunnat tekevät yhteistyötä toiminnan kehittämiseksi ja markkinoimiseksi.

Syyskuussa Kirjava on avoinna lauantaisin klo 16-22. Lokakuusta lähtien on tulossa toinen ilta mutta sen viikonpäivää ei ole toistaiseksi tiedossa. Kirjavan toimintaan liittyviä ajankohtaisia asioita voi seurata nuorisotila Kirjavan omalta verkkosivulta (Espoon kaupunki) ja Facebookissa.

Facebook, Nuorisotila Kirjava
https://www.facebook.com/nuorisotilakirjava

Länsiväylä-lehti: Sateenkaarinuoret vaeltavat Espooseen – ”Tänne voi tulla omana itsenään”
Espoon kaupunki, Liikunta- ja nuorisolautakunta, Pöytäkirja, 11.6.2015
Espoon kaupunki: Nuorisotila Kirjava

3 kommenttia

Erittäin positiivinen uutinen, todella hienoa työtä Espoolta.
Nuorisotila Kirjava on tosiaan ensimmäinen kunnallisen nuorisotyön ylläpitämä sateenkaareva (sukupuoli- tai seksuaalivähemmistöihin kuuluville sekä identiteettiään pohtiville nuorille suunnattu) nuorisotila Suomessa.

Ilmeisestikin vastaavaa sateenkaarevaa nuorisotyötä tehdään Ruotsissa ns. Café Bfree-toimintana, siis myös Karlstadissa:

http://karlstad.se/uppleva-och-gora/motesplatser/cafe-bfree/om-bfree/