Englannissa ja Walesissa armahdetaan homosuhteista rangaistuksen saaneet

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Homovainoja oli sodan jälkeen myös Isossa Britanniassa. Tänään astui voimaan ns. "Alan Turing's Law", jolla armahdetaan rangaistuksen saaneet joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

Laki koskee niitä jo kuolleita, joille oli määrätty rangaistus teosta, joka ei enää nykyään olisi rangaistava. Elossa olevat ovat saaneet armahduksensa jo vuonna 2012. Arviolta 15 000 tuomittua miestä on yhä elossa, mutta armahdus koskee myös 49 000 jo kuollutta miestä.

Homosuhteiden rangaistavuus poistettiin vuonna 1967, mutta vuoteen 2001 saakka olivat voimassa erilaiset suojaikärajat homoille ja heteroille. Skotlannissa ja Pohjois-Iralnnissa paikalliset parlamentit joutuvat erikseen käsittelemään armahduslain. Niillä alueilla homoseksi oli rangaistavaa 1980-luvulle saakka. Armahdukset eivät koske saarivaltion ulkopuolisia kansainyhteisön maita, vaikka niissä homovaihot olivatkin brittilainsäädännön seurausta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pääministeri Gordon Brown pyysi vuonna 2009 anteeksi matemaatikko Alan Turingin kohtelua ja vuonna 2013 kuningatar armahti Turingin. Turing oli vuonna 1954 tehnyt itsemurhan häneen kohdistuneen vainon vuoksi. Hänet oli tuomittu kemialliseen kastraatioon vuonna 1952 homosuhteiden vuoksi.

Nyt päätetty armahdus ei koske miehiä, jotka ovat sekaantuneeet alle 16-vuotiaisiin eikä miehiä, jotka on pidätetty julkisissa käymälöissä. Käymäläseksi on edelleen rangaistavaa.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!