Eduskuntatalolla mielenosoitus homoavioliittoja vastaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 17
Homoavioliittoja vastustavaan kynttilämielenilmaukseen osallistui muutama sata ihmistä.

Helsingissä, eduskuntatalon edessä järjestettiin keskiviikkoiltana 12.3. homoavioliittoja vastustava mielenosoitus. Kello 19 alkaneessa "kynttilämielenilmauksessa" osallistujia oli muutama sata.

Noin puoli tunti kestäneen tilaisuuden puhujina olivat mm. kansanedustajat Peter Östman (kd) ja Mika Niikko (ps) sekä Antero Laukkanen (kd). Osallistujilla oli kynttilöiden ja lyhtyjen lisäksi isovanhempien hääkuvista tehtyjä suurennoksia.

Östman kertoi paikallaolijoille terveiset myös sisäministeri Päivi Räsäseltä, jonka kerrottiin olevan parhaillaan hallituksen iltakoulussa.

Niikon mukaan ajatus tasa-arvoisesta avioliittolaista on "uitettu ja syötetty" mediassa kansalle. Niikko maalaili kuvaa siitä, että naimisiin pääsyn lisäksi "heille tulee mahdollisuus myös adoptoida meidän lapsiamme. Tämä tarkoittaa myös sitä, että esimerksiksi transparit voivat adoptoida lapsia siinä kuin heteroparit".

Niikko kertoi myös mihin "niinsanottu tasa-arvoinen lakialoite -villitys" on maailmalla johtanut. Hänen mukaansa tavalliselle heteropareille on tullut "erittäin vaikeita tilanteita" joissain USA:n osavaltioissa ja eurooppalaisissa valtioissa kuten Ruotsissa. Niikon mukaan tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen johtaa sananvapauden menetykseen. Hänen mukaansa ihmisiä on tuomittu sakkoihin ja vankeuteen, koska nämä ovat hyväksyneet vain heteroavioliiton.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Niikko ilmaisi toivovansa kristittynä sitä, että "Jumala tulis ja puuttuis tähän tällaiseen lainsäädäntötoimintaan".

Tilaisuudessa esitettiin myös huoli kouluopetuksesta, kun opettaja ei voisi omantunnon syihin vedoten kieltäytyä opettamasta myös sateenkaariperheiden olemassaolosta. Samoin esitettiin huoli siitä, voiko kirkko pitkään olla vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon.

Tilaisuuden lopulla osallistujat lauloivat virren "Ystävä sä lapsien" ja lukivat yhdessä Isä meidän -rukouksen. Lisäksi rukoiltiin erityisesti avioliittolain muuttamista vastaan.

Mielenosoituksen järjestäjäksi on mainittu "Vastustamme Sukupuolineutraalia Avioliittolakia" -Facebookryhmä.

Paikalla oli tapahtumaa syrjemmällä seuraamassa vähälukuinen joukko yleisöä, joista ainakin osa oli hlbti-ihmisiä.

Kansalaisaloite tasa-arvoisesta avioliittolaista oli eduskunnan lähetekeskustelussa 20. helmikuuta, josta se lähetettiin lakivaliokunnalle. Eduskunnan lakivaliokunta järjestää torstaina 13. maaliskuuta kello 10 ensimmäisen julkisen kuulemisen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Tilaisuudessa on kuultavana tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä koskevan kansalaisaloitteen tekijöiden edustajat. Kuulemistilaisuutta voi seurata suorana lähetyksenä eduskunnan verkkosivuilta. Lakivaliokunnan odotetaan antavan myöhemmin keväällä lausuntonsa lakialoitteesta, jonka jälkeen eduskunta keskustelee aloitteesta ja äänestää siitä.

Audio
Äänitallenne "kynttilämielenosoituksen" loppuosasta. Puhujana mm. perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko.

Isovanhempien hääkuvillakin tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä vastaan

17 kommenttia

  • 1 / 17
  • Anonyymi
  • 12.3.2014, 23.00
Aika hurjaa paasaamista Niikolta.
Totta kai lain rikkomisesta rangaistaan, sitähän Niikon puolue kannattaa ainakin ympäristöaktivisteille, miksei siis myös homovihaajille?

Mitä tulee adoptioihin, myönnetään adoptio parhaalle hakijalle. Kaikki parit käyvät läpi saman tiukan seulan, joten ei ole mitään syytä kieltää tietyiltä pareilta mahdollisuutta hakea adoptiota perheen ulkopuolelta sen takia, että pari homovihaajaa tulee kateellisiksi ja kokevat omistavansa lapset.

Kommenttia muokattu: 12.03.2014 klo 23:13