Berliinin CSD: Paljon kommentteja kristillisdemokraattien poisjättämisestä

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 4
Kuva vuodelta 2003

Berliinin pride-paraati eli CSD-paraati sujui eilen poliittisissa merkeissä, vaikka suurin osa juhlakansasta marssi ja tanssi yhteisen karnevaalin merkeissä. Viime vuonna Berliinissä paheksunnan kohteena oli Venäjä, tänä vuonna Saksan oma kristillisdemokraattinen puolue CDU ja baijerilainen veljespuolue CSU. Pitkin talvea ja kevättä CDU:n suunnalta on ilmaistu, että homoavioliittoja ei tule sallia, sillä homous vie maailman perikatoon. Homoparien tasa-arvoista verokohtelua on jarrutettu perustuslakituomioistuimen toukokuiseen päätökseen saakka. CDU:n asenne on sen takia tärkeä, että se on Merkelin puolue ja sanelee maan hallituksen suunnan.

Paraatin järjestäjät kielsivät CDU:n osallistumisen paraatiin omalla ajoneuvolla. Vielä viime vuonna oltiin sovinnollisia ja paraatin lähtöviivalla puhuivat sosdemien Wowereit ja CDU:n aluejohtaja Henkel. Tällä kertaa paraati pysähtyi CDU:n päämajalle ja juhlakansa aloitti vihellyskonsertin. Julisteissa vaadittiin: ”Avioliittokielto CDUn ja CSUn jäsenille”.


CDU:n poissulkeminen aiheutti paljon vastalauseita. Homojärjestö LSVDn mukaan ei ole oikein sulkea pois demokraattista puoluetta. Pormestari Wowereit ilmaisi paraatin lähtöviivalla, että väärää politiikkaa voi arvostella, mutta poissulkeminen ei palvele ketään.


Paraatissa oli mukana myös joitakin kristillisdemokraatteja. CDU:n homo/lesbo-alaryhmällä LSU:lla oli oma ajoneuvo. Siellä tanssi noin 80 kristillisdemokraattista homoa ja lesboa. Uutistoimisto Dpa kertoi, että kaikilla oli sama teksti t-paidoissaan: ”Muttis gayle Truppe” (Mutti on Merkel, gayle on väännös geilesta, ’himokas’).

Ryhmän paikallinen johtaja Martin Och oli vastailemassa suorassa radiolähetyksessä. Hänen mielestään kristsillisdemokraattien poissulkeminen on osa vaalikampanjaa syksyn parlamenttivaaleja varten. Mutta haastattelu paljasti, että CDU:n homo/lesboryhmällä on identiteettiongelmia, kun puolue on niin patakonservatiivinen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Berliinin CSD:n toiminnanjohtaja Robert Kastl pitää hyvänä, että pride-paraatilla on jälleen vahva poliittinen sisältö. Edellisinä vuosina on oltu hyvin epäpoliittisia. Nyt poliittista selkänojaa antoi perustuslakituomioistuimen päätös verokohtelusta. Se tuli sopivasti juuri ennen paraatia.


Berliinin CSD-paraati alkoi vuonna 1979. Mukana oli 400 marssija. 1990-luvulla osallistujamäärä alkoi lisääntyä ja paraatista tuli satojen tuhansien massatapahtuma. Ongelma alkoi tulla 2000-luvulla, kun paraati muuttui epäpoliittiseksi ja kuka tahansa voi hypätä mukaan omine näkemyksineen. Pride-paraati muuttui samanlaiseksi kuin Love-paraati. Toiminnanjohtaja Robert Kastlin mukaan nyt on ryhdytty toimiin tätä epäpoliittisuutta vastaan. Kaupallinen maailma on yrittänyt innokkaasti saada näkyvyyttä paraatissa. On määrätty, että vain 30% ajoneuvojen kyljistä saa olla kaupallisia mainoksia. Tänä vuonna autojen design tarkastettiin. Sitä paitsi mukaan hyväksytään vain sellaisia yrityksiä, joissa on homo/lesboryhmä tai yrityksen periaatteisiin sisältyy diversity-politiikka (erilaisten ihmisten hyväksyminen).


Myös Kölnissä kytee ongelma

Kölnin mahtava CSD-paraati pidetään heinäkuun 7. päivänä. Paraatiin ilmoittautui mukaan äärioikeistolainen "Kansalaisliike Pro Köln", joka on mm. hyvin muukalaisvastainen. Kesäkuun alussa paraatin järjestäjät päättivät estää Pro Kölnin osallistumisen. Perusteluna oli, että "taistelussa trans- ja homofobiaa vastaan ei tarvita oikeistopopulistisia tai äärioikeistolaisia ryhmiä". Pro Köln uhkasi viedä asian oikeuteen. Bonnin poliisipäällikkö otti jo aikaisemmin kantaa: poliittisessa mielenosoituksessa ei ole keinoja rajoittaa osallistujajoukkoa. Vastatoimena viime viikolla Kölnin paraati peruttiin kokonaan ja samalla perustettiin uusi paraati, johon ilmeisesti ei hyväksytä Pro Kölniä.


Suomessa vastaavanlainen tilanne on koettu Tampereella viime vuonna, kun islam-vastainen FDL (Finnish Defence League) pyrki mukaan Tampereen Pride-paraatiin. Uhattua oikeudenkäyntiä Pirkanmaan Setaa vastaan ilmeisesti ei ole käynnistetty.

4 kommenttia

Niin, pitäisikö natsien, stalinistien, umpi-kristittyjen, ääri-islamistien harrastamaa suvaitsemattomuutta suvaita?
  • 2 / 4
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 23.6.2013, 16.41
Tällainen toiminta kääntyy vielä näitä homoaktivisteja itseään vastaan. Mutta hyvä niin.