BB-talossa kartanon puolella rajut jännitteet

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 6

Uusi Big Brother -kausi alkoi uudenlaisella asetelmalla. Kilpailijat ohjattiin joko vaatimattomaan kellarivarastotilaan tai ylelliseen kartanomiljööseen. Kartanon puolelle päätyi joukko, jossa on hyvin erilaisia ihmisiä ja varmaan suuria jännitteitä.

Kartanon ensimmäinen asukas, Dani, voi olla jonkun mielestä juppi. Ainakin hän vaikuttaa itsevarmalta - ja maskuliinilta. Harrastuksia ovat mm. jääkiekko. Dan joutui odottelemaan yksinään yli puoli tuntia, ennen kuin hän sai seuraa kartanon puolelle.

Seura olikin aivan erityyppinen. Joni on itsestään ja ihostaan huolta pitävä 24-vuotias henkilö, jonka identiteetistä vielä puhutaan pitkään (korjaus: Dan on 24v ja Joni 18v). Joku voisi kutsua Jonia jonkin sortin queeriksi. Joni ei häpeile itseään, ei edes läpinäkyvissä alusvaatteissa. On, mitä näyttää. Ennen pitkää varmaan saadaan nähdä, mitä hän sillä tarkoitti. Kun Dan ja Joni kohtaavat, tilanne on erikoinen: kaksi hyvin erilaista ihmistä. Jonilla lasi on kädessä eri tavalla kuin Danilla. Joni kävelee edestakaisin eri tavoin kuin paikallaan pysyvä Dan. Vastakohdat kohtasivat.

Kartanon puolelle alkoi kertyä pelkästään miehiä. Seuraava oli Joonas, joka vaikuttaa hyvin poikamaiselta ja hän on lyhyin kaikista. Ikää on 20 vuotta, mutta voisi luulla nuoremmaksi.

Seuraavana kartanon puolelle tuli Jonathan, jonka erityispiirteenä on voimakas tatuointi ja irokeesikampaus. Hän on kouluratsastaja, ja eläimet merkitsevät paljon.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ensimmäinen nainen kartanon miesten joukkoon oli välitön ja rempseä Jenna. Häntä varmaan tarvitaan iskunvaimentajana, kun erimielisyyksiä syntyy.

Sitten kartanon puolelle tuli Jussi, joka on varma älystään. Hänellä on kaikenlaatuista älyä. Älykkö, ehkä jopa talentti. Yleensä talentit houkuttelevat ympärilleen muita talentteja, mutta nyt ei niin käynyt ainakaan lähtöviivalla.

Kaiken kruunasi kartanon puolella seuraava tulija, poromies Andte Enontekijältä. Hän ei paljon ole matkustellut. Oulussa joskus tulee käytyä.

Viimeinen tulija oli keski-ikäinen Anne, jonka kuulemma on valinnut BB-yhteisö.

Kuusi miestä ja kaksi naista. Erityyppisiä supermiehiä, mutta myös vastakohtia. Miten aika kuluu tällä joukolla, ja mistä jutellaan? Mielenkiinnon kohteet ovat kovin erilaisia.

Ohjelman toinen juontaja on entinen BB-tähti, Sauli, joka on Amerikasta saapunut juontohommiin.

Kellariryhmää tuskin seurataan yhtä tarkasti kuin tätä kartanon erikoisjoukkoa. Kellarin jututkin ovat perinteisiä: "Millaista siellä Vihdissä on asua". BB-talossa ollaan 12 viikkoa ja voittajalle on luvassa 100 000 euroa.

- - - - -

Kesällä 2010 Seta palkitsi Big Brother -talon ja sen tuotantoyhtiön Metronome Film & Televisionin Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinnolla. Palkintoperusteluissa sanottiin, että ohjelma on tuonut seksuaalivähemmistöt suomalaisiin olohuoneisiin jo useana vuonna. Big Brother -talo on tuonut esille seksuaalisen suuntautumisen moninaisuuden ja tehnyt siitä arkipäiväistä.

6 kommenttia

"Kesällä 2010 Seta palkitsi Big Brother -talon ja sen tuotantoyhtiön Metronome Film & Televisionin Asiallisen tiedon omena -tunnustuspalkinnolla."

Se onkin suurin häpeäpilkku tuon palkinnon jakohistoriassa. Jakajat eivät tainneet tajuta, että BB-tuotantoryhmä on kerännyt läpi historiansa ohjelmiinsa tarkoituksella juurikin yhtä poikkeusta lukuun ottamatta erittäin hinttimäisiä/naismaisia homoja, sillä tuotantoryhmä on ajatellut näiden tuovan hupia katsojille ja aiheuttavan typerällä käytöksellään konflikteja talossa. Tarkoitus on siis ollut repiä huumoria ja draamaa irti hinteistä. Siitä sitten vielä annetaan palkinto, heh heh!

Tämän kauden hinttineiti, Joni (joka muuten on vasta 18-vuotias toisin kuin tässä jutussa väitetään), on melko epätodellisen tuntuinen hahmo. Vaihtaisi nyt edes sukupuolensa rehellisesti naiseksi.
Jos nyt oikein olen ymmärtänyt iltapäivälehtien lööpeistä ja muista yhteyksistä, on tarjolla ollut yleisesti friikkisirkuksen elementtejä asukkaiden suuntautumisesta riippumatta. Vaan mikäs minä olen arvioimaan: en ole BB-menoa televisiosta katsellut sen historian aikana tarkoituksella kertaakaan, vaan nähnyt joskus väläyksiä kanavia läpi surffaillessani.