Barilla otti haarukan kauniiseen käteen - Vahingontorjunta käynnissä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 7

Melkoisen viivyttelyn jälkeen pastavalmistaja Barilla on tullut julki lehdistötiedotteella, jossa luvataan yrityksen linjan muutosta suhteessa seksuaalivähemmistöihin.

Yrityksen toimitusjohtaja totesi syyskuussa radiohaastattelussa, ettei yritys tule koskaan käyttämään mainonnassaan samaa sukupuolta olevia pariskuntia. Lehdistötiedotteessa 4.11.2013 yritys ilmoittaa kääntäneensä linjansa täysin päinvastaiseksi.

Ennen tuota päätöstä toimitusjohtaja Barillan kerrotaan käyneen ainakin kahdeksan neuvottelua HLBT-yhteisöjen edustajien kanssa Italiassa ja Yhdysvalloissa. Hän on esittänyt anteeksipyynnön FB:ssa ja ilmoitti, että hän on kohdellut kaikkia tasavertaisesti ja oikeudenmukaisesti.

Lehdistötiedotteessa todetaan, että yritys on päättänyt perustaa neuvottelukunnan käsittelemään moninaisuutta ja sallivuutta. Siihen on lupautunut mukaan yrityksen ulkopuolelta mm. henkilö HLBT-järjestöstä ja paralympialaisten kultamitalisti.

Yritykseen on nimetty moninaisuudesta vastaava henkilö.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Barilla on liittynyt mukaan yritysten tasavertaisuutta mittaavaan indeksiin, jonka on perustanut Yhdysvalloissa toimiva ihmisoikeusliike.

Barilla on myös päättänyt kuunnella tarkasti näihin asioihin liittyviä kannanottoja maailmalta.

Yritys on luvannut muuttaa mainontansa linjaa aikaisempaa tasavertaisemmaksi. Se tarkoittanee myös samaa sukupuolta olevien pariskuntien ottamista mukaan mainontaan.

Reuters oli tiedustellut josko maailmanlaajuinen boikotti olisi vakuttanut yrityksen tuotteiden myyntiin. Barillasta kieltäydyttiin kommentoimasta asiaa.

Barillan lehdistötiedote uudesta linjauksesta
PinkNewsin uutinen Barillan täyskäännöksestä
Ranneliike.netin aiempi Barilla-uutinen

7 kommenttia

Amerikassa on tästä makaronijupakasta otettu ilo irti. Conan 0´Brien esittää viihdeohjelmassaan tasa-arvoisen pastan valmistusta. Siihen on sekoitettu sekä homo- että heterovehnää.
Pasta Toleranza di Napoli, alempi video:

http://www.advocate.com/comedy/2013/10/03/watch-lewis-black-conan-obrien-burn-barillas-bigotry
---
Makaroniruokien kera sopii nauttia terveellistä salaattia, mutta salaattikastike voi joutua boikotin kohteeksi.
Amerikkalainen tosiuskovaisten Miljoona Mammaa -järjestö OMM, joka on käynnistänyt jos jonkinlaista boikottia homomyönteisiä yrityksiä kohtaan, otti nyt silmätikuksi salaattisoosin. Järjestön johtonaisilta meni aamukahvi väärään kurkkuun, kun Kraft mainosti uutta tuotettaan:

http://www.queer.de/bild-des-tages.php?einzel=419

OMM:n mukaan siis täysin vulgääriä/vulgaaria mainontaa, jota rouvat ja äidit kauhistuvat.
(Kyseistä soosia ei varmaankaan ole myynnissä L-kaupassa, mutta ainahan voin kysäistä siltä miellyttävänoloiselta miesmyyjältä.)
  • 2 / 7
  • Jamppa
  • 9.11.2013, 19.48
Kuinka sattuikin: olin tänään ruokaostoksilla ja piti ostaa pastakastiketta varaston pari purkillista. Pastakastikehyllyn kohdalla muistin, että boikotoin tätä italialaista homokohun aiheuttanutta merkkiä... mutta merkin nimeä en muistanut (muistin, että se alkaa B:llä... mutta ne kun melkein kaikki alkaa B:llä...). No, älypuhelin esiin ja googlaamaan. Sain kuin sainkin selville, että Barilla on se merkki jota boikotoin, ja niinpä valitsin toisen valmistajan pastakastikkeen. Ja heti kotiin tultuani luin tämän uutisen.

Noh, boikottini loppuu heti kun Barilla alkaa toteuttaa uutta linjaansa. Jos jos/kun niin käy, ostan kyllä taas mielelläni Barillan tuotteita: silloin he ovat tehneet tietoisen valinnan ja tietoisen suunnan muutoksen, ja vaikka motivaattorina olisi sitten puhtaasti tulot, aion "palkita" ko. firman tulevasta tietoisesta suunnan muutoksesta lopettamalla boikottini.